Kuvia loppureissulta

Loppumatkakin meni hyvin. Heräsimme hyvissä ajoin ja hotellin portsari herätti vakiotaksikuskin, joka välillä ratissa nuokkuen kyyditti meidät lentokentälle. Kentällä tuli kulutettua loput rupiat mm. noin 20 kertaa muuta Intiaa kallimpaan masala-teehen ja suklaakakkuun, jonka ei olisi toivonut olevan enää yhtään makeampi. Lento lähti lähes ajallaan ja takaisin Suomeen saavuttiin noin 8 tuntia myöhemmin.

Nyt olen edelleen täällä Helsingissä, sillä tänä iltana Tavastialla soittaa Spiritualized, jonka aion mennä katsomaan. Huomenna suuntaan todennäköisesti kohti Tamperetta ja maanantaina alkaa sitten työt ja arki. Uskoisin kuitenkin, että reissusta kerätyillä voimilla jaksan helposti tammikuun loppuun saakka, jolloin seuraava ulkomaanreissu on tiedossa. Seuraavaksi niitä kuvia sitten:

Pink Floyd-hotellimme puoleensa vetävä julkisivu Pushkarissa

Bussipysäkki Ajmerissa. Nämä yksityisten bussifirmojen pysäkit eivät olleet mitään erityisen miellyttäviä paikkoja odotella bussia pimeällä

Udaipurin majapaikkamme ovesta tuli jostain syystä vankilan selli mieleen

Katunäkymä Udaipurissa

Mika pukeutuneena paikalliseen paitaan ja housuihin. Aika merirosvo-look

Palatsi, jossa osa James Bond Octopussysta oli kuvattu

Yönäkymä järven rannalla Udaipurista

Hindujen uudenvuoden juhlintaa Udaipurissa

Palatsi Udaipurissa

City Palacen puutarhassa

Intialaista savannia bussin ikkunasta nähtynä

Majapaikkanamme toiminut entinen Sao Tomen kirkko Diussa

Intialaisen suurmiehen patsas

Mika Arabianmeren suolaisessa syleilyssä

Diun linnoituksessa pääsimme maistamaan julkisuutta

Minä Diun autioilla rannoilla

Saaren toisessa päässä sijainnut kalastajakylä

Mahtavia kosteikkomaisemia saaren länsipuolella

Auringonlasku autiolla biitsillä

Luolia hämmästelemässä

Vakioravintolamme La Dolce Vitan omistajien koiranpentu

Ahdas double sleeperimme. 21 tuntia matkaa edessä

Intialaiset suosivat ajoneuvoissaan kirkkaita värejä

Miettikää millainen vastustuskyky tuolla pienellä possulla on oltava. Itse en tuohon lammikkoon koskisi edes pitkällä tikulla

Intialaista rakentamista Mumbaissa

Mumbain savusumu aamunkoitteessa. Etualalla slummia

Brittien rakentama rautatieasema Mumbaissa on nykyään koko Aasian vilkkain juna-asema

Viimeista iltaa Mumbaissa

Nyt on 21 tunnin bussimatka takana. Ihmeen kivuttomasti se meni, vaikka pitka olikin. Talla kertaa meidan kahden hengen makuutilamme oli koko reissun ahtain. Pituutta oli jalleen se totutut noin 160 cm, mutta talla kertaa leveyttakin oli paljon normaalia vahemman. Ehka noin metri. Koko matkan ajan saimme siis nauttia toistemme laheisesta seurasta. Bussi oli myos myohassa Diussa, joten hetken aikaa meinasi jo epatoivo alkaa vaivata kun kukaan paikallisista ei puhunut englantia ja bussia ei nakynyt. Aiemmin bussit ovat aina lahteneet aikataulussa ja mielessa kavi jo kauhuskenaario siita, etta meidat on jatetty matkasta ja joudumme keksia vaihtoehtoisen reitin Mumbaihin ennen paluulentomme lahtoa.

Onneksi bussi tuli kuitenkin noin tunnin myohassa. Paahtavassa auringossa katselimme kun henkilokunta hinkkasi edellisten matkustajien oksennukset pois bussin kyljesta (jo matkalla Unaankin osa matkustajista oksensi ikkunoista ulos). Kun viimein paasimme tulikuumaan bussiin alkoi hiostava mateleminen kohti Unaa. Joka valissa pysahdyttiin ottamaan lisaa matkustajia. Emme uskaltaneet edes juoda kovinkaan paljoa, silla Intiassa ei vessataukoja pideta kovinkaan usein matkan aikana. Mitaan vessaa ei busseissa ole nakynyt. Matkalla naimme muuten myos laivojen "kierratyskeskuksen", jossa Finnjetkin romutettiin.

Onneksi tie Mumbaihin oli paremmassa kunnossa kuin olimme pelanneet ja parin tunnin matelun jalkeen paasimme kunnolla matkaan. Jos paiva meni palellessa niin yolla meinasi tulla kylma, silla jalleen kerran ikkunat vetivat kunnolla. Onneksi olimme jo osanneet varautua tahan ja meilla oli kasimatkatavaroissa riittavasti lampimia vaatteita. Mikalla (jonka vuoro oli talla kertaa nukkua "kaytavapaikalla") meinasi olla muutamaan otteeseen jannittavat hetken, silla talla kertaa makuuosastossamme ei ollut kaidetta kuin jalkopaassa ja alas oli pitkasti yli metrin pudotus. Yo meni kuitenkin hyvin ja aamun valjetessa huomasimme olevamme Mumbain esikaupunkialueilla.

Bussi jatti meidat noin kymmenen kilometrin paahan alueesta, josta olimme ajatelleet hotellin ottaa ja jalleen kerran vuorossa oli taksin hankkiminen ja etenkin hinnasta tinkaaminen. Paatimme ottaa talla kertaa hieman korkeatasoisemman majapaikan ja suuntasimme Fortin kaupunginosassa sijaitsevaan Welcome Hoteliin, jossa yo maksoi kahdelta 3200 rupiaa eli noin viitisenkymmenta euroa. Kyseessa on aivan luksuspaikka, jossa hintaan kuuluu mm. iltapaivatee, jonka kerrospalvelija kantaa huoneeseen. Paikassa on myos ilmastointi ja kaapeli-tv, josta on hetken aikaa tullut kummasteltua paikallisia musiikkivideoita ja Bollywood-elokuvia. Sanakaan emme tosin touhusta ymmarra. Paikan luksusstatusta ei tassa vaiheessa reissua haittaa edes vessasta tavattu ja tapettu torakka, joka muuten oli ensimmainen, jonka talla reissulla kohtasimme.

Viimeinen paiva on muilta osin kulunut loppuja matkamuistoja ja tuliaisia haaliessa seka Mani Bhavanissa eli Mahatma Gandhin entisessa asunnossa vieraillessa. Paikassa on nykyaan museo, jossa oli esilla mm. Gandhin Adolf Hitlerille lahettama kirje seka Gandhin elamasta kertova nayttely. Kavimme myos katsomassa Mumbain rautieasemaa, jonka sanotaan edustavan Britti-imperiumille samaa kuin Taj Mahalin Mughal-imperiumille. Kyseessa on valtava goottityylinen rakennus, joka kieltamtta oli hieno, mutta koska kyseessa on myos koko Aasian vilkkain juna-asema, ei sita ihmisvilinassa jaksanut kauaa ihmetella.

Seuraavaksi aiomme kayda viela tuhlaamassa loppuja rupioita ruokaan seka mahdollisesti reissuun viimeisiin oluisiin. Huomenna kello herattaa viidelta, joten kovin myohaan ei raaski valvoa. Takaisin Suomessa olemme hieman kahden jalkeen iltapaivalla, jos kaikki sujuu aikataulun mukaisesti. Loppusanat lainaan Mikalta: "Jos Intiaa ei naiden kolmen viikon aikana ole tullut nahtya liikaa niin ainakin tarpeeksi". Kyseessa tosin on niin suuri maa, etta paljon nahtavaa jaa viela mahdollisille seuraavillekin reissuille, mutta ei tassa maassa toisaalta paljoa pidempaan kerralla jaksa viettaa. Tai sitten pitaa valilla menna pienenpiin paikkoihin rauhoittumaan. Nyt kuitenkin on ihan mukava palata valilla takaisin Suomeenkin ihmettelemaan millainen hyvinvointivaltio sinne onkaan saatu rakennettua. Toivottavasti se myos sailytetaan.

Diu-fiiliksia

Ehdinpa tulla taalla viela kerran blogia paivittamaan (samalla tiedoksi, etta Mika jai majapaikkaamme suihkuun ja pakkailemaan eli silta suunnalta ei sen vuoksi tule tanaan todennakoisesti paivityksia blogiin). Tama paiva ollaan taas huristeltu skoottereilla ympari saarta. Eilenhan ehdimme kiertaa jo koko taman hieman yli kymmenkilometrisen saaren kahteen kertaan pienen suunnitusvirheen seurauksena. Aluksi kavimme syomassa vakio aamiaspaikassamme (tai varmaan se on enemmankin brunssi minka syomme, silla tapaamme syoda sen noin kahdentoista ja yhden valilla ja sen lisaksi syomme vain illalla suuremman aterian). Paikka sijaitsee ihan sairaalaksi muutetun kirkon vieressa ja sita pitaa mukavan oloinen nuoripari. La Dolce Vita on taman vakiomestamme nimi ja omistajilla on myos pieni valkoinen koira, joka on ilmeisesti viela pentu, silla sen verran leikkisa se ainakin on. Omistajien kanssa meilla ei montaa sanaa yhteista kielta ole, mutta tilaukset ollaan saatu aina hoidettua ja ruoka on ollut mahtavaa. Vakioateriamme koostuu juustoleivasta, jonka valissa on siis luonnollisesti juustoa, mutta ilmeisesti myos sokeria ja pippuria. Aivan mahtava yhdistelma. Lisaksi paikasta saa loistavaa chaita eli masala-mausteella maustettua teeta, joka tarjoillaan hyvin rasvaisen maidon kera. Taman me molemmat olemme julistaneet Intian parhaaksi juomaksi.

Kavimme katsomassa myos luolia, jotka olivat yllattavankin hienoja. Saari kostuu ilmeisesti jostain tuliperaisesta kivesta ja taman vuoksi vesi on ilmeisesti kaivertanut heikompiin kohtiin jyrkkareunaisia luolia ja niiden kattoon viela aukkoja, joista liaanit roikkuvat alas. Paikalliset turistit leikkivat nailla sitten tarzania ja mekin innostuimme tekemaan samaa hieman myohemmin. Paivan kuumimman hetken vietimme taas saaren parhaalla rannalla, jossa on aivan mahtavat allot. Olimme lahes ainoat ihmiset koko kilometrien pituisella rannalla. Hiekan seasta loytyi myos hienoja simpukan ja kotilon kuoria ja olivatpa aallot huuhtoneet rantaan kokonaisen kookaspahkinankin, joka avatessa sihahti kuin limsapullo. Emme kuitenkaan tohtineet juoda sisaltoa.

Takaisin oli sitten taas aivan mahtava viiletta tukka hulmuten omalla vuokramopedilla. Ilman niita tassa helteessa emme olisi kylla jaksaneet mihinkaan lahtea. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseenkin tottui yllattavan helposti. Tosin liikenne on vain nimellisesti vasemmanpuoleista. Oikeasti ihmiset ajavat siina mihin oma ajoneuvo parhaiten mahtuu. Tama patee etenkin mopojen ja moottoripyorien osalta. Huolestuineilla lukijoille rauhoitukseksi kerrottakoon, etta meidan ajelumme on aika lailla ajettu. Huomenna vain palautemme menopelit vuokrafirmaan, joka sattuu olemaan sopivasti melkein vastapaata bussipysakkia, josta bussimme lahtee huomenna kohti Mumbaita.

Kaikenkaikkiaan Diu on ollut mahtava paikka rentoutua kiireisen alkureissun jalkeen. Ihmiset ovat taalla olleet todella ystavallisia ja hermo ei ole meinannut menna ollenkaan. Rannat eivat vakiobiitsiamme lukuunottamatta ole ihan taydellisia, mutta uimaan takuulla mahtuu.Ruoka ja juoma ovat todella halpoja. Ravintolassa syo helposti 200 rupialla eli alle neljalla eurolla. Olut maksaa 40-50 rupiaa 650 ml pullo eli alle euron. Majoitus hoitui meille 800 rupian hintaan yolta eli ehka noin 7 euroa/hlo/yo. Nyt on kuitenkin paikallisten lomakausi, joten hinnat ovat normaalia hieman korkeammat. 20 euron paivabudjetista on jaanyt rahaa saastoonkin kallista Mumbaita varten. Nyt lahden kohti Georgen porisevia patoja ja hiillostettuja kaloja. Toivottavasti tanaankin on tarjolla kalmari-makaroni-pataa, joka viimeksi oli aivan loistavaa.

Julkisuutta ja autioita rantoja

Eilen kavimme katsomassa Diun linnoitusta. Paikalla oli myos iso lauma intialaisia turisteja, joille linnoitustakin isompi nahtavyys tuntui olevan kaksi valkoihoista miesta eli mina ja Mika. Meidat pyydettiin varmaan kahteenkymmeneen yhteisvalokuvaan ja yksi jopa kyseli nimmareita. Isat kantoivat tyttojaan ja poikiaan meidan eteemme siina toivossa, etta ottaisimme heista valokuvan. Noin tunnin ajan meillakin oli hauskaa, mutta sitten yli 35 asteen helle ja mieleton ilmankosteus alkoi tehda tehtavansa. Kauheaa olisi olla julkkis, jos elama olisi jatkuvasti tuollaista. Ne jotka eivat uskaltaneet tulla hairitsemaan kurkkivat kuitenkin joka valissa silman suurina. Ei taida olla valkoinen mies kovin yleinen ilmestys niissa Gujaratin suomalaisille tuntemattomissa miljoonakaupungeissa, joista suurin osa noista ihmisista oli tullut lomaansa Diuhun viettamaan.

Eilen illalla oli ohjelmassa taas isannamme Georgen grillibileet. Isantamme jarjestaa siis joka toinen paiva kyseiset bileet. Talla kertaa juhlat eivat aityneet yhta hurjiksi kuin viimeksi, jolloin tyhjeni seka suomesta tuotu salmaripullo, etta ranskalaisen reissaajan paikalle tuoma paikallinen rommipullo (oli meita tosin silloin melko monta niita tyhjentamassakin). Paasimme jalleen maistelemaan mahtavia paikallisia kalaruokia, joista minua eniten ovat miellyttaneet kalmarista ja makaronista tehty pata seka jokin ilmeisesti ankeriaiden sukua oleva ihmeen ruodoton kala. Muidenkin reissaajien kanssa tuli taas vaihdettua kuulumisia. Tuntuu, etta osa ihmisista on kokenut hindulaiset temppelit yhta rasittavina paikkoina kuin me ja osa on taas aivan tarinoissa niiden pyhasta tunnelmasta. Tosin ne tarinassa olleet ihmiset tuntuvat olevan hieman erilaisia ihmistyyppeja kuin me.

Tama paiva on mennyt sitten mopedeilla ympari saarta kaahaillessa. Tama on varmasti ainoa paikka Intiassa, missa sellaisen vuokraamista uskaltaa edes harkita. Liikennetta on aika vahan ja tiet ovat "hyvassa" kunnossa eli siis paallyste on paaosin ehjaa. Mustia, iljettavan nakoisia karvaisia sikoja, koiria, pyhia lehmia ja kaikkea muuta kuitenkin juoksentelee tielle vahan valia ja lisaksi erilaiset roskat, kuten kookospahkinan kuoret ovat tuomassa lisajannitysta ajamiseen. Bensa taalla maksaa melkein euron litralta, joten siita on meille muodostunut menopeliemme vuokran (300 Rs kaksi paivaa eli siis noin viitisen euroa) lisaksi. Kyparia taalla ei muuten tunneta, joten aivan kaasu pohjassa tulee harvoin kaahattua. Minun mopostani hajosi kesken matkaa jalka, tai oikeastaan sita ei enaa saanut ylos. Saimme kuitenkin tehtya korjauksen huoltoasemalta saadulla narulla ja paasimme takaisin vuokrausfirmaan, jossa asia korjattiin tunnissa. Tasta huolimatta ehdimme tanaan kayda aivan uskomattomissa paikoissa, kuten pienehkossa kalastajakylassa, jossa kalaa kuivattiin asfaltille levitettyna. Miehisto oli ilmeisesti juuri valmistautumassa paivan toiseen pyyntimatkaan ja yksi kalastusalus oli nostettu nosturilla rantapenkalle korjausta varten. Ihmiset olivat meista taas kerran aivan innoissa ja osan lapsista oli aivan pakko paasta koskemaan meita vaikka sitten luudalla huitaisten. Karpasia kaupungissa oli muuten sen verran, etta olimme aika onnellisia etta olimme moottoriajoneuvolla liikenteessa.

Kavimme myos katsomassa lintujensuojelualuetta, jossa paasimme nakemaan vilaukselta myos kuningaskalastajia. Tama varikas lintu taitaa olla jonkinlainen Intian symboli, silla sen mukaan on ainakin nimetty maan tunnetuin olutmerkki seka yksi lentoyhtio. Muina bongauksina mainittakoon useampi haikara, seka joukko pienempia lintuja, joiden lajinmaaristys jai tekematta. Ajoimme myos suoalueen lapi, jossa kasvoi paljon palmuja. Aivan uskomattoman nakoista seutua ja en osaa sita nyt kuvailla mitenkaan sanoin. Loysimme myos pari kilometrien mittaista rantaa, joissa ei pahemmin muita uimareita nakynyt. Aallokko vaan oli sen verran kovaa, etta emme rantavetta kauemmas uskaltautuneet.

Tanaan olisi tarkoitus kayda viela syomassa tandoori kanaa ja sitten hakea pari Kingfisheria ja juhlia hieman paivan saavutuksia. Huomenna on viela yhdet grillibileet tiedossa, mutta olutta ei voi yhta enempaa ottaa, koska maanantaina pitaa istua 20 tuntia bussissa. Keskiviikkona sitten lahteekin jo lento kohti kotoista Suomea. Nainollen tama saattaa jaada viimeiseksi taman matkan aikana tehdyksi blogimerkinnaksi, silla Mumbaissa emme valttamatta jaksa lahtea nettikahvilaa etsimaan.