30.10.2008

Rentoutumista Diussa

Taalla sita nyt vihdoinkin ollaan. Tai ollaan oltu jo pari paivaa. Paikka on aika lailla sellainen, jollaiseksi sen kuvittelimmekin. Kyseessa on vuoteen 1961 portugalilaisten hallussa ollut saari, jota erottaa mantereesta vain kapea salmi. Saarella on leveytta pari kilometria ja pituutta reilu 10 km. Diu ei hallinnollisesti kuulu Gujaratin osavaltioon (joka on Intian ainoa "kuiva" osavaltio. Alkoholiin tarvitaan erillislupa), joten taalla alkoholi on muuta maata halvempaa ja sita on helpommin saatavilla. Muun muassa tasta syysta saari on seka intialaisten, etta matkailijoiden suosiossa. Nyt sattuu viela olemaan Diwali eli hindujen uusivuosi ja intialaisia turisteja riittaa. Itse asiassa vuosi vaihtui jo toissapaivana, mutta koska kyseessa nayttaa olevan hyvin merkittava tapahtuma juhlitaan sita kuulemma parisen viikkoa. Ilotulituksetkin ovat jatkuneet jo ainakin jonkun 5 paivaa ja miljardin ihmisen maassa rakettaja nakee taivaalla hieman eri tavalla kuin Suomessa. Joka ilta on ollut aivan uskomaton ilotulitus. Ainoa miinus on se, etta majoitusten hinnat ovat nyt nousseet noin 20-50% normaaliin verrattuna.

Udaipurissa kaytimme viimeisen paivamme maustetorilla jotain pienta ostellen ja kaupungin palatsiin tutustuen. Majapaikkamme isanta antoi meidan ystavallisesti kayttaa viela yhta huonettaa lepaamiseen, joten ajan sai hyvin kulumaan kun paasi valilla lepaamaan. Bussimatka Rajkotiin olikin sitten melkoinen kokemus. Ensin meinasimme myohastya bussista kun matkatoimiston porukka ilmeisesti unohti mihin suuntaan olemme menossa (bussia odotetaan aina ensin matkatoimiston kojun edessa, josta matkustajat sitten ohjataan jonnekin sivukujalle, jossa bussiin samalla lastataan erilaisia tuotteita sisaltavia pusseja). Ehdimme bussiin juuri ennen sen lahtoa. Makuuosasto oli taas kerran liian lyhyt, mutta huomattavasti edellista siistimpi. Tie oli kuitenkin aivan kauheassa kunnossa. Koko yon herailimme siihen kun pyora osui kuoppaan tai kuski iski jarrut pohjaan tai teki akkikiihdytyksen. Kylkea ei tarvinnut itse vaivatua kaatamaan, silla pomput pitivat siita kylla huolen. Ihme kylla taisin muutaman tunnin kuitenkin saada unta.

Rajkotiin saavuimme aamulla ja suuntasimme kahden israelilaisen kanssa kohti valtion bussiasemaa riksalla. Seuraava bussi kohti Unaa (14 km Diusta) lahti tunnin odottelun jalkeen. Kyseessa oli siis sellainen perusbussi, jolla suurin osa intialaisista matkansa taittaa. Paikkalippuja ei voinut varata etukateen ja osa porukasta joutui seista tuntikausia pomppivassa bussissa. Me saimme varattua paikat heittamalla avoimesta ikkunasta vaatteita ja sanomalehden penkille (kuulemma yleinen tapa Intiassa varata paikka). Harmi vaan etta paikkamme sijaitsi takapenkilla kaikkein ahtaimmassa valissa juuri akselin paalla. Kyydista tuli aivan uskomattoman pomppuinen ja joka kerta kuoppaan ajaessa lensimme noin 5 cm ilmaan. Toinen suuri puute oli se, ettei meidan kohdalla bussissa ollut mahdollisuutta sulkea ikkunaa (luukku oli ilmeisesti hajonnut joskus). Kapeaita teita madellessa saimme jatkuvasti vaistella ikkunasta sisaan iskevia oksia ja polya tuli nieltya kiitettavat maarat. Bussi ei myoskaan ollut mikaan aivan uusi ja penkin vieressa oli reika, josta nakyi tie. Moottorikaan ei ollut mikaan turbodieseli ja jyrkimmista ylamaista selvittiin vain juuri ja juuri ilman tyontamista. 210 km matka maksoi vain 95 Rs eli alle 2 euroa. Aikaa siihen kuitenkin paloi perati 7 tuntia! Kaikenkaikkiaan matka oli kuitenkin uskomaton kokemus ja ruokatauolla paikallisten kanssa paasimme enemmankin juttuun osittain myos israelilaisten matkakumppaniemme avoimmuuden vuoksi. Aikamoisia hippeja israelilaiset tuntuivat olevan. 3 vuoden armeijan ja parin vuoden koulun jalkeen he olivat lahteneet Intiaan ilman mitaan opaskirjaa tai matkasuunnitelmaa ja miehet eivat tinkimistakaan paljoa tuntuneet harrastavan. Toissayon he olivat kuulemma viettaneet jossain sikafarmin varastotilassa ja maksaneet siita ilosta melkein 10 euroa yolta.

Noin 17 tunnin matkustamisen jalkeen saavuimme viimein Unaan, josta otimme riksan israelilaisten kanssa Diuun. Matka vaan oli aika tukala kun kyydissa oli nelja ihmista tavaroineen. Diussa ensimmainen havainto oli kauhea helle yhditettyna kosteaan ilmaan. Paita hikosi samantien lapimaraksi. Me paatimme lahtea etsimaan majoitusta paikasta nimelta Sao Tome Retiro, joka sijaitsee kylan korkeimmalla kohdalla entisessa kirkossa. Paikan omistaja Georeg tuntuu olevan melko huoleton kaveri ja saimme huoneen 800 RS:n hintaan. Talla kertaa hintaan kuului myos lammin vesi ja kaksi peittoa Katossa on myos hyva tuuletin. Vessapaperia taallakaan ei kuitenkaan ole tapana kayttaa vaan kuten muuallakin Intiassa taallakin turvaudutaan huljutukseen eli vasemalla kadella pestaan asianmukainen aluea vedelle vessatoimituksen jalkeen. Saamme ilmeisesti pitaa huoneemme koko Diussa oleskelun ajan eli ensi maanantaihin asti. Olemmekin jo hieman kyllastyneet matkustamaan jatkuvasti ja tama on sellainen paikka, jossa on mukava ottaa rennosti. Maanantaina meita kuitenkin odottaa viela 20 tunnin bussimatka Mumbaihin...

Mita Diussa sitten voi tehda? Taalla on hienoja rantoja, joista olemme tosin kayneet vasta yhdella. Paikallisten pukukoodiin eivat uima-asut sovi, joten liian taytta ei rannoilla ole ja paikalliset tuntuvat yleensa tyytyvan vain kahlailemaan. Jotkut kuitenkin harrastavat myos uimista, mutta talloinkin joillain on paita paalla. Naisten en ole nahnyt uivan lainkaan. Mekin olemme muutamia ihmettelevia katseita kerailleet rannalla ollessamme, mutta mitenkaan vihamielisesti meihin ei ole suhtauduttu. Diu on muutenkin ensimmainen paikka Intiassa, jossa ihmisten kanssa voi jutella ilman, etta toinen yrittaa jatkuvasti kaupata jotain. Suurin osa ihmisista on tullut lahistolta tanne lomailemaan ja kuten muuallakin maailmassa taallakin nayttaa olevan tapana jutella muiden samaan kohteeseen tulleiden lomailijoiden kanssa. Diun kaupungissa on myos kolme portugalaisten rakentamaan hienoa kirkkoa, joista tosin yksi on enaa alkuperaisessa kaytossa muiden toimiessa sairaalana ja museona. Keskustassa on myos paljon hienoja varikkaita taloja, jotka tuovat mieleen Portugalin. Lisaksi taalla on baareja, joista saa ostaa olutta ja muita alkoholijuomia myos mukaan. Kingfisher (650 ml) maksaa 40 Rs eli alle euron. Muualla Intiassa Goaa ja Damania lukuunottamatta siita saa maksaa ainakin tuplasti enemman. Saaressa on myos luolia ja vesiputous seka pari kaukaisempaakin rantaa, joihin aiomme viela tutustua. Isantamme George jarjestaa myos joka toinen ilta grillibileet, jotka ainakin eilen olivat hauskat, joskin tanaan meita molempia vaivasi hieman krapula, joka on kylla nain kuumassa aivan tuskaa. Ei enaa talla reissulla uudestaan. Lansimaisia turisteja taalla taitaa olla majoittuneena noin 10-20 ja vahintaankin puolet taidamme jo tuntea. Yksi suomalainen meidan lisaksemme taalta myos loytyy. Olemme myos vihdoinkin paasseet syomaan jotain muutakin kuin kasvisruokaa ja tamanpaivainen kala-ateria oli kylla aivan loistava.

Huomenna olisi tarkoitus vuorata skootteri tai jokin muu ajoneuvo ja kayda katsomassa myos kaukaisempia rantoja. Tiet taalla ovat Intian standardeilla loistavassa kunnossa ja liikennetta on vahan. Missaan muualla tassa maassa ei tulis mieleenkaan ajaa, vaikka pari kanadalaista tyyppia sellaistakin kertoi harrastaneensa.

Assamissa naytti muuten olleen pommi-iskujen sarja, joka varmaankin oli tarkoituksella kohdistettu paikalliseen uuteenvuoteen. Kyseinen maakunta on kuitenkin aivan toisella puolella maata ja taalla ei mitaan levottomuuksia ole ollut. Mumbain lahella on ilmeisesti viime viikolla tehty jokin junaiskukin, mutta me emme ole junalla matkustamassa, silla kaikki junat Ahmedabadista Mumbaihin on varattu ainakin viikon verran eteenpain johtuen paikallisesti lomasesongista. Kaikkein halvimmassa luokassa toki voisi viela paasta matkustamaan, mutta 9 tuntia junan takaovesta rinkka selassa roikkuen ei kuulosta kovinkaan hauskalta. Niin taynna junat taalla nimittain nayttavat joskus olevan.

27.10.2008

Juhlahumua Udaipurissa

Yobussin kanssa meinasi toissapaivana tulla ensimmainen isompi vastoinkayminen. Meidat ohjattiin ensin vaaraan bussiin Ajmerissa, mutta ehdimme oikeaan makuuosastoon juuri ennen bussin lahtoa. Talla kertaa rinkat matkasivat makuutilassa meidan kanssamme, joka teki matkasta viela aiempaakin tiivistunnelmaisemman. Toisaalta sain jalkani mukavasti rinkkojen paalle niin, etta pystyin vaihteeksi nukkua myos selallani. Aiemmin paivalla vaivannut mahanikin rauhoittua parilla Imodiumilla. Aivan taysin en siis vatsavaivoilta valttynyt, mutta jos tosiaan koko reissun nain vahalla selvian voin olla tyytyvainen.

Aamulla loysimme itsemme Udaipurista, joka osottautui yllattavankin rauhalliseksi ja miellyttavaksi paikaksi. Toki me taallakin heratamme huomiota kadulla liikkuessamme, mutta yhtaan todella rasittavaa perassahiihtajaa ei ole viela seuraamme lyottaytynyt. Majapaikkamme taalla on hyvin vaatimaton ja vessan ovi muistuttaa lahinna vankityrman ovea. Huone on kuitenkin siisti, vaikka seinaan nojaamista tuleekin valtyttya, silla valkoinen vari on melko tarttuvaa... Katolta on kuitenkin hienot nakoalat keskella jarvea sijaisevalle luksuspalatsille, jossa osia James Bond Octopussysta on kuvattu. Hintaa yolle tulee 200 Rs kahden hengen huoneessa eli alle 2 e/hlo/yo.

Udaipurissa oli eilen jotkin festarit ja koko paakatu oli koristeltu samanlaisilla kimaltelevilla koynoksilla, joita meilla pain on tapana joulukuuseen laittaa. Lisaksi keskella katua oli vilkkuvia neonvaloin koristeltuja tekopalmuja. Temppeleihin oli jonoa kun ihmiset tungeksivat niihin kunnoittamaan jumalia. Illalla oli myos hieno ilotulitus ja kavimme katsomassa sita rannassa paikassa, jossa pikkupojat rajayttelivat jotain kiinareita muistuttavia pommeja. Hieman tuli kotoisat venetsialaiset mieleen.

Intiasta tuntuu todellakin olevan vaikea loytaa paikkaa, josta alkoholia saisi ostaa. Taalla kaupungissa se ei kuitenkaan ole taysin laitonta, kuten Pushkarissa. Gujarat on ilmeisesti Intian ainoa taysin kuiva osavaltio, mutta me olemme edelleen Rajastanin puolella. (Diu ei muuten kuulu hallinnollisesti Gujaratiin, vaikka siella sijaitseekin ja siella oluen pitaisi olla halpaa). Kysyin yhdelta kioskin myyjalta mista voisin saada ostettua pari olutta ja myyja pyysi minulta 160 rupiaa eli kolmisen euroa ja pyysi minua odottamaan myymalansa sisalla. Pian minut viitottiin kadun toisella puolella olevaan matkamuistomyymalaan, jossa laukkuuni sujautettiin pari Kingsisher-olutta. Majapaikassa huomasimme oluiden sisaltavan perati 8% alkoholia ja ehdimme nauttia ne sopivasti juuri ennen auringonlaskua, jota ihailimme sitten kattoterassilta.

Illalla paatimme viela lahtea testaamaan paikallista juomaa eli durua. Tama jalo juoma sisaltaa sahramia, kardemummaa ja anista seka tietysti alkoholia. Kuten arvata saattaa pahaahan se oli. Tulipa kuitenkin testattua yhden paukun verran. Samalla Mika paasi maistamaan reissun mauttominta juustoleipaa ja mina soin ihan kohtuullisen vegepizzan. Alkaa tama kasvissyonti jo hieman puuduttaa. Viimeksi soimme lihaa Jaipurissa ja siita alkaa olla kohta jo viikko. Mausteinen kana Tikka Masala maistuisi jos vaan jostain sellaisen ravintolan loytaisimme, josta sita saisi. Kaikissa paikoissa ei aina ole raaka-aineita kaikkiin ruokiin, joita listalla on. Onneksi Diusta pitaisi saada maistuvaa ja taatusti tuoretta kalaruokaa.

Huomio taalla on kiinnittynyt myos siihen, etta taalla naisten asema tuntuu ehka olevan hieman parempi kuin mita muualla Intiassa olemme nahneet. Varasimme matkaliput Diun matkatoimistosta, jota pyoritti nainen (jonka nimi oli muuten Katia). Muutenkin intialaiset nimet ovat suhteellisen tutun oloisia. Olemme tormanneet ainakin seuraavan nimisiin ihmisiin: Bapu, Raju (ilmeisesti myos paikan omistavan ihmisen etunimi) ja Paras. Hilpeytta ovat herattaneet myos erilaiset katukyltit. "Nose and ear hole possible" eli "nena ja korvareika mahdollinen" ja "we hounour all major credit cards" eli "kunnioitamme kaikkia suuria luottokortteja" ovat jaaneet ehka parhaiten mieleen. Paikalliset matkatoimistot eivat myoskaan tunnu osaavan kirjoittaa oman maansa paikkojen nimia oikein roomalaisilla aakkosilla. Diu on monesti Div ja Veraval saattaa olla joko Varavel tai Vareval. Mt. Abu on usein Mt. Abbu. Toisaalta ihmekos tuo kun porukka kuitenkin paa-asiassa kayttaa erilaisia hindia, jota kirjoitetaan aivan erilaisilla merkeilla kuin englantia. Laheskaan kaikki eivat edes ole lukutaitoisia.

Ensi yo vietetaan taas bussissa ja toivottavasti huomisen aikana olemme Diussa, jossa tarkoitus on sitten viettaa muutama paivan rennonpaa rantalomaa. Minua flunssa ei enaa pahemmin vaivaa, mutta Mikalla oli viela eilen hieman lampoa illalla. Tanaan kuitenkin taitaa myos Mikan vointi olla jo parempi. Seuraavaksi suuntaamme kohti maustetoria, josta saattanee tarttua mukaan jotain kotiintuomisiakin.

25.10.2008

Kuvakavalkaadi valilta Mumbai-Pushkar

Chowpatty Beach Mumbaissa Elephanta Islandilla helteen kourissa
Elephanta Islandin luolat hindupatsaineen Auringonlasku Mumbaissa. Etualalla Gateway of India Toinen suosikkiravintoloistamme Mumbaissa. Etualalla myos paikallisia takseja
Jaipur. Etualalla pyorariksa (jolla ylioptimistiset riksakuskit yrittivat useampaankin otteeseen kaupata meille kyytia, vaikka meilla oli rinkat selassa. Ei varmasti oltisi mahduttu) Jaipurin paabasaari. Etualalla autoriksoja ja taaempana pyha elain syomassa roskakasasta Nakyma minareetista Jaipurin ylle
Mika ja eramaan laiva
Kuva-arvoitus: Mika ihmeen elain tama oikein on? Kukitettuna, siunattuna ja 150 rupiaa koyhempana auringon temppelin edessa Jaipurissa Agran linnoitus Patsas linnoituksen edessa Agrassa Oinen Agra Mina ja Taj MahalTaj Mahal
Papukaija Taj Mahalia ymparoivassa puutarhassa Madvetures-kirjaa luetaan maailmalla
Nakyma paikalliselta "luontopolulta"

Bussin makuuosastossa. Tuuletin ei toiminut. Huomatkaa Mikan uututtaan kiilteleva shaali

Pink Floyd-hotellimme, joka oli sisalta hieman hienompi kuin ulkoa...


Shakkia ja rentoutumista hotellihuoneessa

Auringonlasku Pushkarissa hotellin terassilta nahtyna. Keskella pyha jarvi.


Oopiumia kansalle

Pushkarissa edelleen. Seitsemalta lahtee sitten yobussi kohti Udaipuria. Saa nahda onko matka tallakin kertaa polyn ja kuumuuden riivaama. Minulla flunssa tuntuu nyt hieman helpottavan, vaikka aamulla lihaksia viela hieman sarkikin. Mikalla flunssa tuntuu kuitenkin olevan edelleen kunnolla paalla.

Nyt kuitenkin muutama sana uskonnosta. Taalla Pushkarissa vaesto tuntuu olevan lahes pelkastaan hinduja. Aiemmilla matkoillani olen kaynyt lukuisten eri uskontojen pyhissa paikoissa, kuten temppeleissa, kirkoissa, synagogissa ja moskeijoissa. Aina olen loytanyt jokaisesta uskonnosta jonkun ihailtavan piirteen, josta muiden uskontojen olisi syyta ottaa oppia. Talla reissulla olen vieraillut kahdessa hindutemppelissa ja talla hetkella voin aika varmasti sanoa, etta useammassa en aio vierailla. Tassa maassa uskontokin on valjastettu turistien huijaamiseen ja molemmissa temppeileissa tympean nakoiset "papit" ovat suoritaneet jonkin pienen siunausrituaalin ja vaatineet siita melko suurta rahallista korvausta. Taalla Pushkarissa ihmiset vaeltavat kaukaa kylpemaan pyhassa jarvessa, jonka rannalla rahanahneet huijarit odottavat turisteja. Nama samat huijarit ovat pesiytyneet myos temppeleihin ja lahestyvat niissa sitten turisteja kertoen olevansa milloin mitakin uskonnon opiskelijoita ja haluavansa esitella temppelia ilmaiseksi. Tama johtaa aina ja poikkeuksetta kuitenkin siihen, etta lopuksi vaaditaan korvausta. Tanaan meilla meni touhuun sen verran totaalisesti hermo, ettemme suostuneet maksamaan yhtaan ainoaa rupiaa. Brahman temppeli oli muuten kylla ihan hieno, mutta en ymmarra miksi tallaisen huijauksen annetaan tapahtua vartijoiden silmien alla ja mita ilmeisimmin temppelin henkilokunnan asiasta tietaessa. Luulisi koko temppelinkin karsivan siita, etta huijarit kertovat virallisen lahjoitusboksin olevan yksityinen ja etta oikea paikka antaa rahaa sijaitsee jarven rannassa (jossa kaikki sitten menee naiden huijareiden taskuihin). Enka talla nyt vaita, etta kaikki temppelit ja pyhat miehet olisivat huijausta, mutta enpa naiden kahden kokemuksen jalkeen enaa jaksa alkaa mitaan aitoa taalta edes etsimaan.

Hindulaisuuteen kuuluu keskeisena osana myos ajatus uudelleensyntymasta. Se mihin hahmoon seuraavassa elamassa syntyy riippuu olellisesti siita millaisen karman eli hyvien ja pahojen tekojen suhteen on tassa elamassa saavuttanut. Aiemmin mainitut temppelihuijarit tulevat siis kaiken oikeudenmukaisuuden mukaan syntymaan karpasina seuraavassa elamassaan. Ajatus uudelleensyntymasta kuitenkin johtaa myos siihen, etta koyhat ihmiset ovat edellisessa elamassaan tehneet jotain vaaraa ja rikkaat taas elaneet aiemman elamansa hyveellisesti. Varmaankin osittain taman vuoksi valtavat tuloerot eivat intialaisia pahemmin nayta ahdistavan. Pohjoismaalaisessa hyvinvointivaltiossa kasvaneelle touhu nayttaa kuitenkin niin epaoikeudenmukaiselta ettei voi kuin ihmetella miten tallakin maalla muka voi olla varaa lahettaa miehittamaton luotain kuuhun.

Toinen asia mihin taalla vaajaamatta tulee tormaamaan ovat erilaiset paihteet. Alkoholin kaytto ei Intiassa ole ollenkaan samanlaista kuin meilla Suomessa. Muslimeita uskonto kieltaa koskemasta alkoholiin kokonaan ja vaikka tata saantoa ei aina taysin tarkasti noudetakaan on humalahakuinen juominen harvinaista. Myos hindut nayttavat pidattaytyvan ainakin runsaasta alkoholin kaytosta ja kasvisruokapaikoista alkoholia ei useinkaan saa. Tupakkaa taalla sen sijaan palaa ja paljon. Vaikka vain noin 10% intialaisista tupakoi tekee tama jo 100 miljoona ihmista. Intiaan on juuri taman kuun alussa saadetty useinpia EU-maita vastaava tupakkalaki, joka kieltaa tupakoinnin julkisilla paikoilla. Tama laki on kuitenkin erittain epasuosittu ja monissa savuttomaksi luokitelluissa kohteissa tuhkakuppi loytyy tarvittaessa jonkin pylvaan takaa piilosta. Intialaiset polttavat paljon tavallisten savukkeiden lisaksi myos eukalyptuspuun lehdesta kasinkaarittyja beedie-savukkeita, jotka eivat paljoa maksa. Laittomiakin paihteita taalla nakyy ja useat kahvilat kaupittelevat ihan julkisesti ohikulkeville turisteille erilaisia kannabiksella terastettyja jogurttijuomia. Kuten muuallakin Aasiassa on kannabiksen kaytossa taallakin ilmeisesti pitkat perinteet ja muistaakseni esimerkiksi hindulaisessa haaseremoniassa tarjoillaan vieraille lopuksi kannabista. Jotain uskonnollisia rituaaleja lukuunottamatta se on kuitenkin laitonta ja vankeustuomiot ovat pitkia.

Meille koko Intia uskomattomine auringonlaskuineen ja tahtikirkkaine oineen seka mahtavine ruokineen on kuitenkin ollut parasta paihdetta ja niinpa oluttakaan ei ole tullut paria pulloa enempaa koko reissulla nautittua. Seuraavaksi aion laittaa nettiin muutamia kuvia matkan varrelta.

24.10.2008

Sairastelua Pushkarissa

Niinhan siina sitten tietysti kavi, etta kun valmistautuu ripuliin sairastuukin flunssaan. Turistiripulilta ollaan siis viela ainakin toistaiseksi valtytty, mutta oisen bussimatkan seurauksena taisimme molemmat saada flunssan. Bussissa oli aluksi aivan jarkyttavan kuuma ja hiki virtasi meidan ahtautuessamme makuupunkkaamme, joka sijaitsi istumapaikkojen paalla siina, missa normaalisti on hattuhylly. Pituutta makuupunkalla ei ollut kuin ehka 175 cm ja niinpa en voinut haaveillakaan jalat suorana nukkumisesta. Bussia lastattiin viela pari tuntia ennen matkan alkua ja ulkona vaanineet hyttysparvet pakottivat pitamaan ikkunan kiinni. Kun matkaan viimein lahdettiin huomasimme ikkunan vetavan aika lailla ja lisaksi kaikki poly tuntui paasevan sisaan. Aamulla herasin siihen kun bussin lipuntarkastaja tuli kauppaamaan minulle Intian Lonely Planet-opaskirjaa. Enpa sellaista ostanut, vaikka hetken kesti ennenkuin paasin sen verran hereille, etta tajusin mista oli kyse. Huomasin kurkkuni kuitenkin olevan kipea ja pian Mikalle ilmaantuivat samat oireet. Aamupaivalla minulla oli hieman lampoakin, mutta se saattoi kylla johtua myos siita, etta ennen mittausta tuli oleskeltua jonkin aikaa suorassa auringonpaisteessa. Talla hetkella kuitenkin nayttaisi silta, etta lepo ja parasetamoli (10 kpl 500 mg:n tablettaja maksaa taalla perati 20 Rs eli n. 30 senttia) ovat tehonneet ja olo alkaa olla aika normaali.

Kello kuudelta aamulla olimme Ajmerissa. Bussiaseman ymparisto vaikutti hyvin vastemieliselta paikalta avoviemareineen ja yli-innokkaine riksakuskeineen. Loysimme pienen etsinnan jalkeen kuitenkin Pushkariin menevan minibussin, jonne rinkkoinemme ahtauduimme pyhien miesten ja turistien sekaan. Ylitimme vuorten valisen solan ja eteemme avautui Pushkarin kaupunki, joka on niin pyha, etta oluttakin saa vain tiskin alta puolet kalliimmalla kuin muualla ja pullo on pidettava lattialla "piilossa" juomatoimituksen ajan. Muita kiellettyja tuotteita ovat mm. liha ja kananmunat ja niinpa jatkoimme taas kasvisruokavaliolla.

Majoituksen olimme sopineet Pink Floyd-hotelliin, joka osottautui paria pienta puutetta lukuunottamatta erinomaiseksi valinnaksi. Hotellissa on todella mukava ja siisti kattoterassi, josta voi seurata kaupungin menoa vaikkapa maukasta masalalla maustettua teeta siemaillessa. Kaikki hotellin huoneet on nimetty Pink Floydin levyjen mukaan ja olin hyvin tyytyvainen kun huomasin meidan huoneemme olevan The Wall, joka kuuluu ehdottomasti Pink Floydin parhaimpiin levyihin. Koko hotelli on sisustettu aarimmaisen tunnelmallisesti ja yhdessa kerroksessa on mm. divaanit, joilla voi makoilla ja katsella maisemia viereisesta ikkunasta. Suurinpana miinuksena on se, ettei taallakaan suihkusta tule lamminta vetta. Painetta sentaan riittaa enemman kuin edellisessa majapaikassamme. Pushkaria tuntuvat myos vaivaavat toistuvat sahkokatkot. Tanaankin sahkot ovat olleet poikki ainakin kolme kertaa ja joskus katkokset saattavat kestaa jopa tunteja. Pink Floydissa ei ole omaa generaattoria ja huoneessamme ei ole ikkunaa, joten sahkokatkon sattuessa ollaan sitten totaalisessa pimeydessa. Onneksi tuli otettua otsalamppu mukaan. Yksi vesikatkoskin tanaan koettiin.

Millainen tama pyha kaupunki sitten muuten on? Asukkaita on suurinpiirtein Pietarsaaren verran eli hieman yli 20 000. Kaupungin keskus tuntuu olevan Sadar basaari (jonka niminen paikka tuntuu loytyvan jokaisesta kaupungista), jossa kaupitellaan kaikenlaista tavaraa. Myynnissa on lahinna siis koruja, laukkuja, sareja, shaaleja seka muita tekstiileja, pullotettua vetta ja muita virvokkeita, tupakkaa aina Kiinasta saakka ja erilaisia leivonnaisia, joihin emme ole tohtineet viela tutustua. Kaudun varrella kavelee pyhia lehmia, lansituristeja ja pyhia miehia, jotka ovat tulleet kylpemaan kaupungissa sijaitsevassa pyhassa jarvessa. Moottoripyorat raivaavat valilla tieta aanimerkkia kayttaen ja kuten koko Intiassa nayttaa olevan tapana ei raikan kayttoa kainostella. Sita kaytetaan ainakin seka tervehtimaan vastaantulijaa, varoittamaan mutkan takana olevia saapuvasta ajoneuvosta, houkuttelemaan matkustajia ja muuten vaan piristamaan paivaa.

Me olemme kayttaneet aikamme taalla lahinna levatessa, kirjaa lukiessa, shakkia pelatessa, syodessa, nukkuessa ja flunssasta toipuessa. Siihen tama paikkaa tuntuukin olevan otollinen, silla kauheasti nahtavaa ei ole. Kaupungin vakiohuijaus nayttaa koskevan jarven kylpypaikkoja. Mikali jarveen haluaa heittaa kukan, joutuu samalla maksaa rukouksesta. Hinta ilmeisesti riippuu siita kuinka monelle sukulaiselleen haluaa siunauksen. Me olemme kuitenkin jattaneet taman valista, vaikka "pyhat" miehet eli kukkia vakisin kateen tunkevat onnenonkijat aluksi meita ahdistelivatkin. Jokaisessa kaupungissa nayttaa toistuvan sama kaava: aluksi kaikki ovat kimpussa, mutta kun olemme pari kertaa kavelleet katua kaupustelijat huomaavat, ettemme ole niin helppoa riistaa ja etta parhaiten meidat saa kauppaan sisalle olematta liian tungetteleva. Taman jalkeen saamme kavella melko lailla rauhassa.

Lopuksi kerron tarinan viela kahdesta valkoisesta miehesta, jotka lahtivat ostamaan paria paikallista paitaa, mutta saivat kaksi paitaa ja housut. Paatimme hankkia huomiselle matkalle Udaipuriin jotain hieman viileampaakin vaatetta ja paikalliset valjat valkoiset paidat pitavat kuulemma seka kuumuuden, etta hyttyset loitolla. Paatimme hieman vertaille hintoja, mutta jo toisessa paikassa ajauduimme todelliseen kaupantekoon, joka etenee usein samalla tavalla. Ensin myyja esittelee meille tuotteemme ja paatamme mita haluamme. Sitten seuraa tinkiminen, joka on hyvin olellinen osa koko kaupantekoprosessia. Myyja arvio kotimaamme, vaatteidemme ja lukuisten muiden seikkojen perusteella paljonko olemme todennakoisesti valmiita maksamaan tuotteista. Talla kertaa kahden paidan ja housujen hinnaksi esitettiin aluksi 540 rupiaa eli noin 10 euroa. Taman jalkeen on asiakkaan vuoro kertoa, etta kaupan olevat vaatteet ovat kylla laadukasta tekoa, mutta viereisesta kojusta melkein samanlaisia tuotteita on kaupattu 70 rupian hintaan (oikeasti 100 rupian). Koska nyt kyseessa oleva tuote on kuitenkin selkeasti laadukkaampi olemme valmiit maksamaan hieman enemman. Hinta olkoon siis 250 rupiaa koko setista. Tassa vaiheessa myyja tyrmistyy ja kertoo ettei mitenkaan voi suostua kyseiseen tarjoukseen. Hanen tuotteensa sentaan ovat laadukasta kasityota ja juuri ommeltuja. Naapurimyymalassa kaupitellaan jo kauan sitten neulottuja vaatteita, joista kaiken lisaksi varikin lahtee pesussa pois. Taman jalkeen on meidan vuoro kertoa, etta ymmarramme taman kylla ja haluaisimme kovin ostaa nama laadukkaat vaatteet, mutta kukkaro ei vaan millaan anna periksi. Myyja laskee hintaa muutamalla kymmenella rupialla ja me nostamme tarjoustamme saman verran. Lopulta paastaan tasan 400 rupiaan. Summaan, jonka olemme valmiit maksamaan ja jota paljoa halvemmalla myyja ei suostu myymaan, silla hinta ei enaa montaa rupiaa ole viimeisimmilla tarjouksilla tippuneet. Myyja katsoo meita ja kysyy olemmeko nyt onnellisia. Vastaamme, etta olemme. Myyja sanoo, etta asia on hyva. Han itse ei ole onnellinen, silla on myynyt tuotteet niin alihintaan. Tassa vaiheessa ei pokka enaa pida ja alamme naureskelemaan ja myyjakin alkaa naureskella mukana. Rituaali on paattynyt ja myyja sai meilta takuulla ainakin 2-4 kertaa kovemman hinnan kuin mita olisi paikallisilta saanut ja on myos tyytyvainen. Kattelemme ja maksamme. Saimme mita halusimme hintaan, jonka olimme valmiit maksamaan. Tallaisissa maissa pitaa hyvaksya, ettei millaan ole mitaan kiinteaa hintaa vaan se riippuu maksukyvysta, jota meilla myyjan silmissa on taalla kuin Suomessa lottovoittajalla. Kaupantekokin pitaa siis ottaa huumorilla ja toisaalta tallainen naytelma piristaa paivaa mukavasti.

22.10.2008

Agra

Jaipurista pois paaseminen ei aiheuttanut ongelmia ja liiankin hyvin ilmastoitu deluxe bussimme "kiidatti' meidat lapi polyisten kylien ja yli kuoppaisten siltojen mystiseen Agraan. Kyseisessa pikkukaupungissa ("vain" hieman yli miljoona ihmista) sijaitsee kentien koko Intian tunnetuin symboli Taj Mahal. Murheen murtuma muslimivaltias (jonka tittelia en nyt lahde arvailemaan, joku sulttaani tai sheikki kuitenkin) rakennutti sen haudaksi 2. vaimolleen, joka kuoli heidan 14. lapsensa synnytyksessa. Rakentamiseen tarvittiin tyovoimaa jopa Euroopasta asti ja voisi kuvitella paikallisten jonkin verran kironneen verovarojen kayttoa. Kauaa valtias ei aikaansaannoksestaan saanut nauttia, silla vallan kaappasi hanen poikansa, joka telkesi murheellisen isansa Agran linnoitukseen, jossa han myos kuoli muutamaa vuotta myohemmin. Onneksi linnoituksesta sentaan oli nakoala Taj Mahaliin. Eraan legendan mukaan valtias meinasi rakennuttaa itselleen haudaksi viela samanlaisen mustan palatsin ja tama olisi syossyt koko valton vararikkoon, joten surusta seonnut valtias oli pakko syrjayttaa ja vangita.

Me saavuimme Agraan hieman puolen paivan jalkeen. Ensi toiksemme hoidimme majoitusasiat kuntoon ja saimme erittain pelkistetyn huoneen 600 rupian eli aika lailla tasan 10 euron hintaan. Hintaan ei kuulunut lamminta vetta, vessapaperia, peittoa tai ilmastointia. Tuuletin sentaan oli katossa ja onneksi hotelli oli myos sijoittanut omaan generaattoriin, silla illalla sahkokatkos pimensi ainakin puoli kaupunkia. Hotellilla aloimme ensi toiksemme surkuttelemaan sita miten vahan aikaa meilla onkaan taman maan nakemiseen. 3 viikkoa ei riita mihinkaan ja me tyhmat olemme nyt tulleet koko reissun kaukaisimpaan pisteeseen Mumbaista ja aikaa on enaa alle 2 viikkoa ehtia takaisin. Jossain vaiheessa pitaisi ehtia olla tekematta mitaan ja sita varten taytynee sitten istua 20 tuntia bussissa yhtena paivana. Nain siina kay kun ei suunnittele ja menee vaan minne huvittaa. Onneksi tulimme hetken kuluttua jarkiimme ja paatimme jatkaa samalla asenteella kuin tahankin asti. Mennaan minne huvittaa ja lennetaan sitten vaikka takaisin Mumbaihin jos muu ei auta. Lomallahan tassa ollaan.

Talla asenteella lahdimme kavelemaan pitkin Agran ahtaita katuja. Kaikki riksakuskit halusivat olla ystaviamme ja vieda meidat halvalle ajelulle. "Hello friend, good prices". Paatimme kuitenkin kavella ja paatos osottautui oikeaksi, vaikka kamelivankkureiden kyyti hetken ajan houkuttikin. Saavuimme nimittain Agran linnoitukselle juuri sopivasti noin tuntia ennen auringonlaskua kun valaistus oli mita tunnelmallisin ja turisteja melko vahan. Paatimme etta noin 5 euron sisaanpaasy on vaara paikka alkaa saastamaan ja astuimme sisaan yhteen hienoimmista linnoista, mita olen koskaan nahnyt. Jos kertoisin, etta linna oli kookas, paikoitellen valmistettu valkoisesta marmorista ja etta sielta oli upea nakyma joelle (joka tosin hajun perusteella toi mieleen lahinna avoviemarin) ja Taj Mahalille en tee kokemukselle lainkaan oikeutta, mutta paremminkaan en sita nyt osaa sanoin kuvata. Joka tapauksessa linnoitus taisi jaada meille molemmille mieleen jopa hienonpana kokemuksena kuin Taj Mahal, jonka loisto ei varmaankaan tulle kenellekaan yllatyksena.

Illalla nautiskelimme maukkaat curryvihannekset riisilla katolla sijaitsevassa ravintolassa, jonka tarjoilijapojan kanssa vaihdoimme lopuksi muutaman sanan ja tarjosimme pojalle suomalaista Omar-karamellia. Hyvalta kuulemma maistui, vaikka ensimmainen reaktio hieman epauskosta kyseista tuotetta kohtaan kertoikin. Oluttakin saimme tiskin alta, mutta pettymykseni se ei saapunut piilotettuna teekannuun tai sanomalehden sisaan, kuten opaskirjamme vihjaili.

Vierailu Taj Mahalilla vaati aivan erityiset valmistelurituaalit, joihin kuului kylma suihku jo illalla ja heraaminen hyvin epainhimilliseen aikaan puoli kuudelta aamulla. Vaatteet sentaan meilla oli jo valmiiksi paalla, koska yot taalla osottautuivat viileiksi. Lipunmyynti alkoi klo. 6.00 ja olimme lipputuskilla kymmenta yli kuusi. Yllatten paikalle oli runsaasti muutakin vakea ja kesti melkein seitsemaan ennenkuin paasimme lentokenttatasoa olevan turvatarkastuksen lapi ihailemaan upeaa marmoripalatsia aamuauringon juuri noustessa.

Nyt meilla on viela kuusi ja puoli polyista tuntia kulutettavana taalla Agrassa ennen yobussia Pushkariin tai oikeastaan Ajmeriin, joka sijaitsee lahella tata pyhaa kaupunkia. Basaarikierroskin tuli jo tehtya kun paatimme hankkia ensiyoksi shaalit ja antautua riksakuskin vietavaksi. Homma toimii toki niin, etta kuski vie meidat kauppaan, josta saa sitten tietyn palkkion turistien kuskaamisesta. Talla kertaa meilla ei vaan ollut aavistustakaan mista moisen vaatekappeleen voisi kohtuullisen hintaan hankkia. Jotenkin kuitenkin aavistelimme, etta Taj Mahalin ymparisto ei valttamatta ole se paras paikka. Kuski vei meidat ihan asiallisen oloiseen kauppaan, jossa oli myynnissa monen laatuista tekstiilia ja paadyimme melko varovaisen tinginnan jalkeen ostamaan toiseksi halvinta hintaluokkaa edustavat shaalit. Halvimpia myyja ei omien sanojensa mukaan meille olisi suostunut edes myymaan ja kertoi hankkineensa ne naytille ainoastaan voidakseen esitella niiden aarimmaisen kehnoa laatua. Selva. Hieman vaan jai mietityttamaan, etta miksi niita piti sitten olla useampaa varia...

Elaimista viela muutama sananen. Kameleita taalla nakyy melko paljon, kuten odottaa sopiikin. Norsu keskella kaupungin ahtaita kujia sen sijaan oli hieman eksoottisempi ilmestys. Luulisi, etta sen kanssa liikkuminen tassa liikenteessa olisi melkoista tuskaa. Pyhia lehmia kavelee myos liikenteen seassa ja yrittipa yksi jonkun paikallisen taloonkin sisalle. Nama elaimet tuntuvat myos olevan selvilla pyhasta asemastaan, silla sen verran maailmanomistajan elkein ne katuja paa pystyssa tallustelevat. Kulkukoiria nakee myos paljon, mutta ne ovat sayseaa porukkaa ja keskittyvat lahinna kadulla makaamiseen ja kielen ulkona roikuttamiseen. Sikojakin nakee ajoittain ja nama jalot otukset ovat erityisesti mieltyneet katujen varsien hyvinkin voimmaasti tuoksuviin likalammikkoihin, joissa tuntuu ajoittain syntyvan myos kinaa siita kuka on lammikon kingi. Onneksi sianlihaa ei ravintoloissa ole tarjolla. Villeimmista otuksista maaoravat ja varikkaat papukaijat ovat herattaneet eniten ihastusta. Myos palatseissa ja temppeleissa asuvat apinat ovat muutamaan kuvaan paatyneet. Etenkin ne kaksi apinaa, jotka innostuivat temppuilemaan Agran linnoituksen korkeimmassa tornissa.

20.10.2008

Illallinen Jaipurissa

Nyt sita ollaan jo melkein eri puolella maata. Lento meni hyvin ja Jet Airways vaikutti olevan ihan asiallinen lentoyhtio. Hotellimme on myos mielestani erittain hyva ja hintakin kohtuullinen. Kahden hengen huone ilmastoinnilla ja perati kahdella parvekkeella 1000 Rs eli noin 15 euroa/yo.

Jaipur vaikuttaa muuten olevan vahintaankin yhta likainen paikka kuin Mumbai ja aamulla basaarilla kavellessa selvisi myos, etta roskikset kaadetaan aamuisin kadulle, josta ihmiset sitten keraavat kaikki arvokkaat tavarat talteen. Taman jalkeen turhat jatteet poltetaan kadun varressa. Jotkut myos pyorittelevat lehman lannasta "kakkuja", joita sitten ilmeisesti kaytetaan polttoaineena. Myos paikallisia oravia hyodynnetaan, silla niiden turkista nypitaan karvoja, joista kuulemma tehdaan maailman parhaita siveltimia. Meille kuitenkin painotettiin, ettei oravien henki ole tassa touhussa uhattuna.

Paivalla nahtavyyksi katsellessamme tormasimme nuoreen ja siististi pukeutuneeseen mieheen, joka muutaman minuutin keskustelun jalkeen kutsui meidat teelle laheisen talon katolle, josta oli mahtavat nakymat kaupunkiin. Mies kertoi nimekseen Paras ja olevansa opiskelija, joka haluaa tutustua ulkomaalaisiin. Juttelimme jonkin aikaa kaikenlaista ja Paras pyysi meita illalla seuraksi syomaan johonkin ravintolaan. Mietimme asiaa hetken ja paatimme luottaa tyyppiin. Tapaaminen on klo 19 laheisen hotellin edessa, joten noin puolen tunnin paasta selviaa oliko ensivaikutelma oikea. Huolestuneille ihmisille koti-Suomessa voin rauhoitukseksi kertoa, etta emme toki anna itseamme minne tahansa sivukujille johdatella ja suurin riski taitaa olla se, etta joudumme maksumiehiksi ja menetamme pahimmassa tapauksessa kymmenisen euroa.

Loppu paivan kaytimme nahtavyyksi katsellen ja kavelyakin tuli noin kymmenisen kilometria. Lampoa taallakin riittaa, mutta koska ilmankosteus on pienempi ei se enaa tunnu niin tukalalta. Kavimme ihailemassa maisemia minareetissa ja lopuksi kiipesimme kukkulan paalla olevalle "apinatemppelille", joka tosin oli aika lailla rahastuspaikka. 150 rupiaa eli noin kahta euroa vastaan meidat kuitenkin kukitettiin, siunattiin ja ranteeseemme pujotettiin varikas naru. Mika sai viela punaisen taplankin otsaansa. Apinat olivat Elephanta Islandin vastaavia otuksia sayseampia. Takaisin huristelimme autoriksalla ja taisi olla ensimmainen kerta kun kumpikaan meista sellaisen kyydissa oli. Liikenne taalla on kylla jarjettoman kaoottisen oloista ja en kasita miten ihmiset sailyvat taalla hengissa viikkoakaan. Jokin logiikka siina taytyy kuitenkin olla.

Talla hetkella meilla molemmilla taitaa olla aika lailla samanlaiset hyvat fiilikset ja lisaksi meilla on jo huomiselle bussilippukin kourassa Agraan. Taj Mahal siis nahdaan viimeistaan ylihuomenna. Eilen illalla tunnelmaa nostatti myos pari pulloa Kingfisher olutta, jota hotellin respasta saa tilattua puhelimella joko suoraan huoneeseen tai huoneen edessa olevalle terassille. Lisaksi huonepalvelusta saa myos muuta ruokaa tai juomaa halpaan hintaan. Olutta ei huoneisiin toimitettavassa hinnastossa tosin ole, mika johtunee Rajastanin ja yleensakin Intian melko tiukasta alkoholilainsaadannosta.

Saa nahda mitka ovat tunnelmat illallisen jalkeen...

Lisays klo. 21.41 Intian aikaa.

Niinhan siina sitten kavi, etta kyseessa oli kuuluisa jalokivihuijausyritys. Ystavamme saapui tapaamispaikalle toisen englantia osaamattoman kaverinsa kanssa moottoripyorilla. Miehet yrittivat saada meidat hyppaamaan moottoripyoran selkaan, mutta Mika keksi hyvan syyn miksi emme voineet kyytiin tulla: meita moottoripyorat pelottavat niin suunnattomasti. Ravintola oli kuitenkin lahella eraan hotellin ylakerrassa ja paatimme lahtea viela katsomaan mita on luvassa. Matkalla ystavamme vaikutti viela samanlaiselta iloiselta kaverilta kuin tavatessamme. Ravintolassa seuraamme liittyi kuitenkin viela kolmaskin henkilo, joka kuulemma oli matkaillut paljonkin. Kyseessa oli kuulemma jonkin todella menestyvan yrityksen johtaja. Mies oli kuulemma kaynyt Suomessakin Helsingissa jollain 2 paivan "festareilla", joista emme kuitenkaan enempaa saaneet kuulla. Ihmetysta heratti meissa se, mikseivat muut tilanneet syomista, vaikka porukalla piti menna syomaan. Syyksi tarjottiin sita, etta Intiassa syodaan vasta klo 23 aikoihin. Ihma vaan, etta muissa poydissa kylla ruokailtiin. Lisaksi miehet puhelivat keskenaan kovin hartaasti hindia, mika hieman ihmetytti, koska tarkoituksena oli nimenomaan ollut vaihtaa kuulumisia. "Paras" ystavamme oli muutenkin oudon hiljainen. Lopulta paastiin itse asiaan kun seuraan liittynyt kolmas mies tarjosi Mikalle mahdollisuutta ansaita rahaa lomaillessa. Kyseessa olisi taysin laillinen bisnes. Vientitullit vaan estivat miehen biseneksia kasvamasta ja Mikan olisi pitanyt ostaa jalokivia ja vieda ne pois maasta ja sen jalkeen luovuttaa ne Helsingissa jollekin yhteyshenkilolle. Tasta hyvasta olisi luvassa 80% tuotto. Kuulostaako liian hyvalta ollakseen totta? Sita se varmaan olisi ollutkin, mutta selitimme olevamme lomalla ja sitapaitsi kovin uuvuksissa koko paivan kavelysta. Parasta olisi menne heti hotellille nukkumaan. Tama oli ok ja niinpa laksimme jonkin verran vainoharhaisuuden riivaamina takaisin hotellille. Tata lisasi entisestaan se, etta tuntematon riksakuski tarttui Mikaa kadesta ja sanoi "From Finland". Vastasin, etta olemme Ruotista ja meidat jatettiin rauhaan. Alkoi jo hieman mietityttaa, etta mitahan tassa on viela odotettavissa matkalla hotellille. Kerroimme asiasta viela respan luotettavan oloiselle miehelle, joka sanoi ettei meilla enaa mitaan hataa ole kun emme mitaan ostaneet. Hyva niin. Tulipa taas yksi kokemus lisaa.

18.10.2008

Ensivaikutelmia Mumbaista ja Intiasta yleensakin

Astumme ulos Mumbain kansainvaliselta lentokentalta. Kadessa on maksukuitti pre-paid taksista hotellille, jossa aioimme yopya. Missa on kuuluisa Intian haju? Nena ei huomaa mitaan tavallisuudesta poikkevaa. Helle sen sijaan on jo melkoinen, vaikka kello on vasta noin seitseman aamulla. Paikalle santaa mies, joka nappaa maksulapun Mikan kadesta ja saattaa meidat taksille ja vaatii tasta suuremmoisesta toimituksesta asiaan kuuluvaa palvelumaksua. Lyon miehen kateen 50 eurosentin kolikon vaakunapuoli ylospain ja kuski ahtaa rinkkamme autoon, jonne mekin hyppaamme ja kohta jo huristelemme vanhalla mustakeltaisella 50-luvun Fiat-kopiolla kohti keskustaa. Tien varrella on myos valtava slummi, jossa 55% kaupungin noin 16 miljoonasta ihmisesta asuu.

Hotelli onkin taynna ja ilmeisesti siksi emme olleet saaneet mitaan varausmailia. Rinkat siis selkaan ja helteessa tarpomaan kohti keskustaa. Intia nayttaa aika pitkalti samalta kuin Marokko, mutta ihmisia on vaan vielakin enemman. Ja hyvat unenlahjat paikallisilla nayttaa myos olevan. Moni vetelee sikeita aivan autotien vieressa. Colaba Causewaylle paastessamme kimppuun hyokkaa useampikin majoitusta kaupitelleva "my friend". Myos kaikenlaista muutakin nayttaisi olevan kaupan, mutta juuri nyt jattimaiset ilmapallot ja halvat, mutta myyjan mukaan silti todella laadukkaat rummut eivat nyt kiinnosta. Kaymme parissa Lonely Planetin suosittelemassa majoitusliikkeessa kyselemassa vapaita huoneita, mutta paikat ovat joko taynna tai hintataso on hieman turhan kallis. Lopulta alistumme ja kysymme vahimman rasittavalta perassahiihtajalta paljollako irtoaisi merinakoala 2 hengen ilmastoidussa huoneessa. Mies johdattaa meidat siistin oloiseen Hotel Habror Viewiin, jossa saamme huoneen tingattua 3000 rupiaan eli noin 50 euroon yolta. Kallis hinta, mutta olimme joka tapauksessa ajatelleet tehda pehmean laskun Intiaan, joten miksei siihen voisi sitten sisallyttaa myos merinakoalaa. Lisaksi Mumbai on tunnetusti Intian kallein kaupunki ainakin majoituksen suhteen.

Lentoliput Jaipuriin saimme hoidettua helposti kavelemalla Jet Airwaysin toimistoon taskut taynna kateista. Hieman yli 100 e upposi tuohonkin lystiin, mutta kahdessa ja puolessa viikossa ei paljoa ehdi nahda ellei suostu lentamaan. Chowpatty Beachia eli iltaisin suosittua hiekkarantaa ehdimme myos ihastelemaan. Uiminen ei tosin tule kysymykseenkaan, silla uimaranta, kuten ilmeisesti koko kaupunki on pahoin saastunut ja opaskirjamme luonnehtii vetta jopa sanalla "myrkyllinen". Muutamaa paikallista asia ei nayttanyt kuitenkaan pahemmin haittaavan.

Matkalla koimme myos tahanastisen reissumme pahimman kusetuksen, kun erehdyimme tekemaan sen virheen, etta lahdimme helppoa, juuri Intiaan saapunutta, ulkomaalaisriistaa metsastaneen autostaan jalkautuneen taksikuskin matkaan (olisi pitanyt jo oppia, ettei ikina kannata missaan pain maailmaa ottaa taksia, jonka ulkopuolella kuski seisoo. Ne ovat huijareita. Aina). Mies vakuutti, etta taksa menee mittarin mukaan, mutta koska Intiassa taksa maaraytyy seka mittarin, etta jonkin mystisen tasoituskortin lukemaa vertaamalla antaa tuokin monta mahdollisuutta kusetuksille. Noin 6-7 km matkasta mies vaati noin 10 euron maksua, vaikka paljon pidempi matka lentokentalta maksoi noin puolet siita. Loppujen lopuksi saimme hinnasta puolet pois vaittamalla ettei hinta mitenkaan voi olla noin paljoa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, etta matka takaisin lahtopaikkaamme maksoi noin 1 euron.

Muutama sana ruuasta. Intialaisille mieto tarkoittaa aivan eria kuin meille suomalaisille. Jopa miedoksikin luonnehdittu ruoka saattaa nostaa hien pintaan. Toisaalta mausteisen ruuan ystavalle maa tuntuu olevan paratiisi. Lisaksi todella monista paikoista nayttaisi saavan vain kasvisruokaa, joka kuitenkin meidan vahaisten kokemuksiemme mukaan on kuitenkin hyvaa. Tulista vaihtoehtoa emme ole viela edes harkinneet testaavamme. Intia on myos aivan selvasti jaljessa siita, mita esim. Pohjoismaat ovat infrastruktuuriltaan. Yhtena paivana minkaan pankin automaatista ei saanut hetkeen kateista jonkin yhteyskatkoksen vuoksi ja maantiet ovat poikkeuksetta taynna kuoppia. Liikenne on uskomattoman kaoottista ja autolla tungetaan siihen valiin mihin mahdutaan. Kaikki autot nayttavatkin olevan taynna lommoja. Lisaksi kadut ja etenkin pahimmat turistikeskittymat ovat aivan taynna erilaisia todella tarpeellisia hyodykkeita ja palveluita kauppaavia ihmisia. Paras myyntilause tahan mennessa kuuluu vapaasti suomennettuna nain (olin juuri ylittanyt vilkkaasti liikennoidyn kadun) :"Wow! Naytat ihan Al Pacinolta, paitsi etta asiassa on yksi ongelma: kenkasi ovat likaiset. Kiillotanko ne?"

Tanaan olemme kuluttaneet aikaa kaymalla Elephanta Islandilla, joka sijaitsee pahasti saastuneella lahdella noin 10 km venematkan paassa Mumbain edustalla. Matka taittui rattoisasti veneessa, jossa naytti olevan lahinna muita intialaisia reissajia. Olisimme varmaan paasseet muutaman kanssa enemmankin juttuun, jos intialaisten englannista saisi edes muutaman sanan enemman selvaa. Nyt kommunikaatio jai lahinna kattelyihin. Saarella oli meita vastassa aivan uskomaton helle, silla siella ei tuullut lainkaan ja lampoa oli tanaan noin + 35 C. Kiipesimme uuvuttavat 120 askelmaa, jotka johtivat meidat paikkaan, jossa oli muutama luola, vesipulloja varastelevia apinoita (olivat siina muuten todella taitavia) ja jokunen pyha lehma. Luolat olivat mukavan viileita ja niissa oli hindujumalia esittavia patsaita. Osa luolista naytti olevan melko pyhia, silla niihin piti menna ilman kenkia sisaan. Kaiken kruunasi saaren korkeimmalla kohdalla sijainnut kanuuna, joka muuten oli isompi kuin Suomenlinnan vastaavat.

Matka takaisin meinasi vieda meista viimeisetkin mehut, silla edes veneessa ei talla kertaa tuullut aluksi lainkaan. Hiki virtasi ja usemman tunnin jatkuva saunassa olo yhdistettyna viela kukkulalle kiipeamiseen oli sellainen kokemus, etta sen jalkeen oli aivan pakko lepailla pari tuntia ilmastoidussa hotellihuoneessa. Mumbain keskustassa sijaitsee muuten myos Intian laivaston tukikohta, jossa naytti olevan ainakin yksi melko reilun kokoinen taistelulaiva. Tuli vaan mieleen, etta eikohan niitakin rahoja olisi voinut johonkin muuhun kayttaa maassa, jossa ihmiset joutuvat kerjaamaan trendivaateliikkeiden edessa ja viereisessa kadunkulmassa lapset tonkivat roskiksia etsiessaan jotain, josta elanto irtoaisi. Tuloerot taalla nayttavat olevan valtavat. Hieman pelottava ajatus on myos se, etta tallaisella maalla on halluussan ydinase.

Seuraavaksi tarkoitus olisi vierailla kuuluisassa Leopold's Cafessa, joka sijaitsee tuossa aivan nurkan takana. Eilenkin jo kavimme siella ja mina maistoin ensimmaisen Kingfisher-olueni tassa maanosassa. Paikka ei kuitenkaan ainakaan kahdeksan aikoihin illalla ollut ihan sellainen rento baari, millaisena se Lonely Planetissa kuvataan vaan lahinna melko hintava ruokaravintola, joka oli toki taynna olutta juovia turisteja. Huomenna jatamme sitten Mumbaille hetkeksi hyvastit ja suuntaamme kohti Jaipuria. Talla kertoo hotellikin pitaisi olla varattuna etukateen. Kaikenkaikkiaan Intia ei ole ollut niin paha kulttuurishokki kuin pelkasimme ja tuntuu, etta tanaan olemme jo osanneet pahimmat kusetukset valttaa. Oikeastaan tama on omalla tavallaan hyvinkin mielenkiintoinen maa.

16.10.2008

Lähtöä edeltäviä tunnelmia

Lento lähtee tasan 4 tunnin kuluttua. Suurin osa järjestelyistä alkaa olla tehtynä. Ainoastaan nenäliinoja ja Savetteja pitää vielä käydä kaupasta hakemassa. Tunnelma on jo jonkin verran jännittynyt. Hotellin varaamisen kanssa on ollut hieman ongelmia, joten aivan täyttä varmuutta meillä ei ole siitä onko meille huone varattu vai eikö. Asia täytynee vielä varmistaa puhelinsoitolla Mumbain lentokentältä. Olen kuitenkin hyvin luottavainen sen suhteen, että jonkinlainen majoitus meille joka tapauksessa järjestyy.
Oikeastaan suurin huoli tässä vaiheessa on se, että BBC:n sääennuste lupaa Mumbaihin ainoastaan noin 35 asteen hellettä. Voin jo sieluni silmin kuvitella millaisella lämpimällä ja aromikkaalla tulvahduksella sieraimiamme hellitäänkään, kun astumme ulos lentokoneesta. On sitä toki ennenkin tuollaisista lämpötiloista selvitty, mutta silloin on yleensä ollut edes pari päivää aikaa totutella ensin hieman inhimillisempiin lukemiin.
Seuraava merkintä blogiin tuleekin sitten todennäköisesti Intiasta!

12.10.2008

Erilaista matkustusta

Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Pääsimme torstaina Suomenlinnaan katselemaan ylväitä kanuunoita sekä Suomen sukellusvenelaivaston viimeistä jäljellä olevaa alusta Vesikkoa, joka oli sodan aikana onnistunut upottamaan peräti yhden neuvostoliittolaisen kaupppa-aluksen. Lisäksi saimme nähdä millaiset muurit suomalaiset työläiset olivat 1700-luvun puolivälissä rakentaneet 14½ tunnin työpäiviä tehden palkkanaan tuopillinen olutta. Tämä mahtava linnoitus sitten menetettiin Suomen sodassa, kun ylvästä soturikansaa edustava komentaja ei raaskinut ampua laukaustakaan vaan antautui venäläisille ilman taistelua. Lopuksi päädyimme panimoravintolaan nauttimaan tuopilliset olutta ennen maittavaa muikkuateriaa Kauppatorilla.

Aion nyt kuitenkin kirjoittaa myös täysin erilaisesta matkasta. Matka tapahtui pääasiassa vain pääni sisällä ja paikkana oli Hartwall Areena 10.10.08. Olin siis katsomassa Leonard Cohenia, 74-vuotiasta kanadalaista musiikkoa. Paikalle oli kokoontunut yllättävänkin moninainen yleisö, joka sisälsi sekä mummoja että punkkareita ja kaikkea siltä väliltä. Paikkana Hartwall Areena ei välttämättä ole paras tällaiselle taiteelle ja voisin kuvitella nauttivani keikkaa edeltävästä oluttuopillisesta huomattavasti enemmän jossain muualla kuin Janoisessa Hyökkääjässä. Itse saliin oli kuitenkin saatu rakennettua sopivan juhlava tunnelma ja itse keikan aikana en hetkeäkään muistanut olevani jääkiekolle suunnitelussa tilassa. En aio nyt kuvailla tarkalleen minkälaisen version Cohen mistäkin biisistä soitti vaan keskityn ainoastaan pariin tunnelmaan, jonka musiikki onnistui luomaan.

En ole erityisen uskonnollinen ihminen, mutta joskus olen kokenut sellaisen hyvin voimakkaan elämyksen, jonka voinee sanoa saaneen uskollisia piirteitä. Yksi sellainen hetki tuli koettua Hallelujahin aikana. En ole tarkasti ottanut selvää, mistä biisin sanoitus kertoo, mutta itse koen sen kuvauksena elämisen ja rakastamisen vaikeudesta. 74-vuotiaan, vaiherikkaan elämän eläneen musiikon, esittämänä se kuitenkin tuntui myös olevan eräänlainen kiitollisuuden tunnustus elämälle. Samaa kiitollisuutta ja myös tietynlaista nöyryyttä oli aistittavissa koko keikan ajan. Cohenilla ei ollut mitään suuren tähden elkeitä ja mies kiitteli yleisöä useaankin otteeseen aplodeista ja lämpimästä vastaanotosta. Kaikki tämä tuntui ikäänkuin kulminoituvat Hallelujahiin.

Suzannen aikana tuli taas hieman muisteltua sitä miten biisi on omaan elämääni liittynyt. Kuulin biisin ensimmäisen kerran Lars Von Trierin Breaking The Wavesin soundtrackilla. Pidin biisistä ja sen tunnelmasta heti. Olin juuri muuttanut Ouluun opiskelemaan ja asuin pienessä opiskelijasolussa Välkkylässä. Muistan usein kuunneelleeni kappaletta ja katsoessani sateen ropinaa ikkunalasia vasten. Mietiskelin myös sitä, että löydänkö tästä uudesta kaupungista uusia ystäviä. Olin juuri eronnut pitkäaikaisesta tyttöystävästäni ja tunsin oloni yksinäiseksi.
Seuraava muistoni biisiin liittyy siihen kun olin tavannut mukavan tytön ja eräänä aamuna laitoin kyseisen kappaleen taustamusiikiksi. Yllätyin suuresti kun kyseinen henkilö kommentoikin biisiä todella hienoksi ja kauniiksi. Olin odottanut joko välinpitämättömyyttä musiikkia kohtaan tai ihmettelyä siitä, että mitäs pappamenoa tämä oikein on.
Kolmas muistoni sijoittuu Puolaan Gdanskiin, jossa tapasimme reissatessamme mukavan Suzanne-nimisen ameriikkalaisen tytön, joka oli tullut Puolaan katsomaan mistä hänen isovanhempansa olivat joutuneet lähtemään pakoon toisen maailmansodan aikana. Ikävä kyllä eräs matkaseurueestamme onnistui humalassa loukkaamaan tyttöä kommentoimalla natsien toimintaa hieman arveluttavaan sävyyn. Toinen kaverini yritti kuitenkin herrasmiehenä paikata tilannetta ostamalla tytölle kukkia. Mielestäni tämä oli todella kaunis ele ja arvostan sitä suuresti.

9.10.2008

Epäonnistumisia

Tänään oli tarkoitus lähteä käymään Tallinnassa, mutta matka ei sitten ikinä toteutunutkaan. Aamu alkoi jo huonosti kun toinen reissukavereista juuttui ruuhkaan. Koko Etelä-Suomen junaliikenne oli ja ilmeisesti on osittain edelleenkin kaaoksessa. Tästä koitui yli tunnin viivytys lähtöaikaan ja tämän lisäksi toinen matkakavereista kärsi vatsakivuista ja päätti jäädä kotiin seurailemaan tilannetta.

Paha vaan, että Topi oli ainoa, joka kunnolla tuntee paikat täällä Helsingissä. Pienten suunnistusvirheiden vuoksi teimme parin kilometrin ylimääräisen lenkin ja myöhästyimme laivasta. Tänään menisi vielä myöhempikin laiva, mutta matkaseura on niin koukuttunut NHL 09:n, ettei matkasta taida enää mitään tulla. Kaiken kruunasi paluumatkalla väärin valittu bussi, joka kyyditti meidät Ruoholahteen.

Passini sain sentään haettua Intian suurlähetystöstä ja nyt keskiaukeamalla komeilee Intian viisumi. Hämmennystä herätti hieman kuitenkin se, että passia hakiessani jouduin todistaa vielä henkilöllisyyteni. Onneksi passi ei ollut ainoa henkkarini.

6.10.2008

Suunnittelua

Joskus tuntuu, että reissun suunnittelu on melkeinpä matkan paras osa ja joskus mistään ei tahdo tulla mitään. Jonkin verran suunnittelua kuitenkin vaaditaan jo ihan senkin vuoksi, että lentoliput pitää yrittää ostaa mahdollisimman aikaisin halpojen tarjousten toivossa.

Intian reissu tuli varattu harvinaisen lyhyellä varoitusajalla kun tajusimme Mikan kanssa, että Finnairilla pääsee (lähes) samaan hintaan Intiaan kuin Välimerelle. Viisumihakemuskin on jo postitettu suurlähetystöön ja muutaman päivän päästä olisi tarkoitus aloittaa malarian estolääkitys. Valitsimme hieman yleisten suositusten vastaisesti Helioparin, sillä emme aio mennä Goalle tai Koillis-Intiaan ja muualla sen pitäisi käsittääkseni riittää. Muutoin reittisuunnitelmamme on vielä melko lailla auki, mutta todennäköisesti aiomme viettää pari yötä Mumbaissa ja ottaa sitten maan sisäisen lennon Jaipuriin, josta olisi tarkoitus käydä myös Agrassa ja Puskarissa. Sen jälkeen tarkoitus olisi matkustaa Udaipurin kautta Diulle ja ehkä käydä Finnjetin purkutöistäkin kuuluissaa Bhavnagarissa ja jatkaa sieltä sitten Ahmedabadin kautta takaisin Mumbaihin. Varanasi taitaa ikävä kyllä jäädä odottamaan seuraavaan reissuun ja myös kiinnostavalta tuntuva Koillis-Intia sekä Kashmir jäävät nyt näkemättä. Aikaa meillä on koko reissuun noin 3 viikkoa.

Etelä-Amerikan reissun suunnittelu on vielä aivan alkutekijöissään. Edes lentoja ei olla vielä varattu, mutta tarkoitus olisi lentää Helsingistä Buenos Airesiin, jossa sitten vietetään noin viikko, käydään viikon reissulla Uruguayn puolella ja jatketaan sitten Mendozan viinintiloille. Andien ylittämisen jälkeen vuorossa ovat Santiago ja Valparaiso, joista sitten olisi tarkoitus lähteä kohti pohjoista ja Atacaman autiomaata, josta olisi tarkoitus poliittisen tilanteen salliessa poiketa Bolivian puolella ja jatkaa sieltä Titicaca-järven rannoille ja sitä kauttaa Peruun, josta sitten olisi tarkoitus ottaa lento Buenos Airesin kautta takaisin Suomeen. Aikaa saisi reissuun kulua noin 10 viikkoa.

Fiilistelyä

Matkailun filosofiasta on kirjoitettu paljon. Joskus sitä toki itsekin miettii minkä ihmeen takia sitä taas tulee käytettyä useamman kuukauden palkan siihen, että pääsee ulkomaille harjoittamaan kurjuutta myöhästelevien junien, yli-innokkaiden kauppiaiden ja eksootisten tautien pariin. Yhden vastauksen olen kuitenkin keksinyt ja uskoisin sen totuutena pätevän: matkailuun jää koukkuun. Matkustamalla pääsee kokemaan ja näkemään asioita paljon konkreettisemmin ja omakohtaisemmin kuin esim. television välityksellä on mahdollista. Ehkä matkailu myös auttaa ymmärtämään paremmin erilaisia kulttuureita ja ihmisiä ja osaltaan myös jatkuvasti kansainvälistyvää maailmaa.


Yhtä lailla ikimuistoinen kokemus voi olla nähdä rikkiammuttu kerrostalo keskellä Mostaria Bosniassa...




...tai ränsistynyt sivukatu jossain päin Sofiaa




..tai haustausmaa Transylvaniassa.





Tai tajuta kuinka valtava Auschwitz oikeasti olikaan



Tai ymmärtää, että vielä nykyäänkin kirkon rakentaminen voi kestää yli 100 vuotta...



Tai päästä kokin suosioon Marrakechissa Dmaa el Fnalla



Tai kuvitella miltä Hemmingwaysta on tuntunut ensimmäistä härkätaisteluaan seuratessaan



Tai nähdä "mursut" ottamassa aurinkoa Pietari-Paavalin linnoituksen muurien suojissa


Tai ihailla sitä kuubalaisten keksiliäisyyttä, jota tarvitaan pitämään ennen vuotta -59 hankitut jenkkiautot edelleenkin toimintakykyisinä maassa, jossa on pulaa lähes kaikesta.

Tai nähdä omin silmin kuinka vihreää Irlannissa oikeasti onkaan



Tai nähdä millainen kahtiajako (London)Derryssä edelleenkin vallitsee




Tai patikoida Walesin vuoristossa ja ihailla uskomattomia maisemia




Tai nähdä 5000 vuotta vanha kivikasa keskellä maaseutua






Tai kokea öinen Tokio




Tai osallistua pyhään shintolaiseen rituaaliin




Tai nähdä millaista tuohoa ydinaseilla voidaan saada aikaan




Tai kokea rapistuneen suurvallan hillitty charmi




Tai löytää uskomattoman kirkasvetisen järven keskeltä erämaata