Kuvia loppureissulta

Loppumatkakin meni hyvin. Heräsimme hyvissä ajoin ja hotellin portsari herätti vakiotaksikuskin, joka välillä ratissa nuokkuen kyyditti meidät lentokentälle. Kentällä tuli kulutettua loput rupiat mm. noin 20 kertaa muuta Intiaa kallimpaan masala-teehen ja suklaakakkuun, jonka ei olisi toivonut olevan enää yhtään makeampi. Lento lähti lähes ajallaan ja takaisin Suomeen saavuttiin noin 8 tuntia myöhemmin.

Nyt olen edelleen täällä Helsingissä, sillä tänä iltana Tavastialla soittaa Spiritualized, jonka aion mennä katsomaan. Huomenna suuntaan todennäköisesti kohti Tamperetta ja maanantaina alkaa sitten työt ja arki. Uskoisin kuitenkin, että reissusta kerätyillä voimilla jaksan helposti tammikuun loppuun saakka, jolloin seuraava ulkomaanreissu on tiedossa. Seuraavaksi niitä kuvia sitten:

Pink Floyd-hotellimme puoleensa vetävä julkisivu Pushkarissa

Bussipysäkki Ajmerissa. Nämä yksityisten bussifirmojen pysäkit eivät olleet mitään erityisen miellyttäviä paikkoja odotella bussia pimeällä

Udaipurin majapaikkamme ovesta tuli jostain syystä vankilan selli mieleen

Katunäkymä Udaipurissa

Mika pukeutuneena paikalliseen paitaan ja housuihin. Aika merirosvo-look

Palatsi, jossa osa James Bond Octopussysta oli kuvattu

Yönäkymä järven rannalla Udaipurista

Hindujen uudenvuoden juhlintaa Udaipurissa

Palatsi Udaipurissa

City Palacen puutarhassa

Intialaista savannia bussin ikkunasta nähtynä

Majapaikkanamme toiminut entinen Sao Tomen kirkko Diussa

Intialaisen suurmiehen patsas

Mika Arabianmeren suolaisessa syleilyssä

Diun linnoituksessa pääsimme maistamaan julkisuutta

Minä Diun autioilla rannoilla

Saaren toisessa päässä sijainnut kalastajakylä

Mahtavia kosteikkomaisemia saaren länsipuolella

Auringonlasku autiolla biitsillä

Luolia hämmästelemässä

Vakioravintolamme La Dolce Vitan omistajien koiranpentu

Ahdas double sleeperimme. 21 tuntia matkaa edessä

Intialaiset suosivat ajoneuvoissaan kirkkaita värejä

Miettikää millainen vastustuskyky tuolla pienellä possulla on oltava. Itse en tuohon lammikkoon koskisi edes pitkällä tikulla

Intialaista rakentamista Mumbaissa

Mumbain savusumu aamunkoitteessa. Etualalla slummia

Brittien rakentama rautatieasema Mumbaissa on nykyään koko Aasian vilkkain juna-asema

Viimeista iltaa Mumbaissa

Nyt on 21 tunnin bussimatka takana. Ihmeen kivuttomasti se meni, vaikka pitka olikin. Talla kertaa meidan kahden hengen makuutilamme oli koko reissun ahtain. Pituutta oli jalleen se totutut noin 160 cm, mutta talla kertaa leveyttakin oli paljon normaalia vahemman. Ehka noin metri. Koko matkan ajan saimme siis nauttia toistemme laheisesta seurasta. Bussi oli myos myohassa Diussa, joten hetken aikaa meinasi jo epatoivo alkaa vaivata kun kukaan paikallisista ei puhunut englantia ja bussia ei nakynyt. Aiemmin bussit ovat aina lahteneet aikataulussa ja mielessa kavi jo kauhuskenaario siita, etta meidat on jatetty matkasta ja joudumme keksia vaihtoehtoisen reitin Mumbaihin ennen paluulentomme lahtoa.

Onneksi bussi tuli kuitenkin noin tunnin myohassa. Paahtavassa auringossa katselimme kun henkilokunta hinkkasi edellisten matkustajien oksennukset pois bussin kyljesta (jo matkalla Unaankin osa matkustajista oksensi ikkunoista ulos). Kun viimein paasimme tulikuumaan bussiin alkoi hiostava mateleminen kohti Unaa. Joka valissa pysahdyttiin ottamaan lisaa matkustajia. Emme uskaltaneet edes juoda kovinkaan paljoa, silla Intiassa ei vessataukoja pideta kovinkaan usein matkan aikana. Mitaan vessaa ei busseissa ole nakynyt. Matkalla naimme muuten myos laivojen "kierratyskeskuksen", jossa Finnjetkin romutettiin.

Onneksi tie Mumbaihin oli paremmassa kunnossa kuin olimme pelanneet ja parin tunnin matelun jalkeen paasimme kunnolla matkaan. Jos paiva meni palellessa niin yolla meinasi tulla kylma, silla jalleen kerran ikkunat vetivat kunnolla. Onneksi olimme jo osanneet varautua tahan ja meilla oli kasimatkatavaroissa riittavasti lampimia vaatteita. Mikalla (jonka vuoro oli talla kertaa nukkua "kaytavapaikalla") meinasi olla muutamaan otteeseen jannittavat hetken, silla talla kertaa makuuosastossamme ei ollut kaidetta kuin jalkopaassa ja alas oli pitkasti yli metrin pudotus. Yo meni kuitenkin hyvin ja aamun valjetessa huomasimme olevamme Mumbain esikaupunkialueilla.

Bussi jatti meidat noin kymmenen kilometrin paahan alueesta, josta olimme ajatelleet hotellin ottaa ja jalleen kerran vuorossa oli taksin hankkiminen ja etenkin hinnasta tinkaaminen. Paatimme ottaa talla kertaa hieman korkeatasoisemman majapaikan ja suuntasimme Fortin kaupunginosassa sijaitsevaan Welcome Hoteliin, jossa yo maksoi kahdelta 3200 rupiaa eli noin viitisenkymmenta euroa. Kyseessa on aivan luksuspaikka, jossa hintaan kuuluu mm. iltapaivatee, jonka kerrospalvelija kantaa huoneeseen. Paikassa on myos ilmastointi ja kaapeli-tv, josta on hetken aikaa tullut kummasteltua paikallisia musiikkivideoita ja Bollywood-elokuvia. Sanakaan emme tosin touhusta ymmarra. Paikan luksusstatusta ei tassa vaiheessa reissua haittaa edes vessasta tavattu ja tapettu torakka, joka muuten oli ensimmainen, jonka talla reissulla kohtasimme.

Viimeinen paiva on muilta osin kulunut loppuja matkamuistoja ja tuliaisia haaliessa seka Mani Bhavanissa eli Mahatma Gandhin entisessa asunnossa vieraillessa. Paikassa on nykyaan museo, jossa oli esilla mm. Gandhin Adolf Hitlerille lahettama kirje seka Gandhin elamasta kertova nayttely. Kavimme myos katsomassa Mumbain rautieasemaa, jonka sanotaan edustavan Britti-imperiumille samaa kuin Taj Mahalin Mughal-imperiumille. Kyseessa on valtava goottityylinen rakennus, joka kieltamtta oli hieno, mutta koska kyseessa on myos koko Aasian vilkkain juna-asema, ei sita ihmisvilinassa jaksanut kauaa ihmetella.

Seuraavaksi aiomme kayda viela tuhlaamassa loppuja rupioita ruokaan seka mahdollisesti reissuun viimeisiin oluisiin. Huomenna kello herattaa viidelta, joten kovin myohaan ei raaski valvoa. Takaisin Suomessa olemme hieman kahden jalkeen iltapaivalla, jos kaikki sujuu aikataulun mukaisesti. Loppusanat lainaan Mikalta: "Jos Intiaa ei naiden kolmen viikon aikana ole tullut nahtya liikaa niin ainakin tarpeeksi". Kyseessa tosin on niin suuri maa, etta paljon nahtavaa jaa viela mahdollisille seuraavillekin reissuille, mutta ei tassa maassa toisaalta paljoa pidempaan kerralla jaksa viettaa. Tai sitten pitaa valilla menna pienenpiin paikkoihin rauhoittumaan. Nyt kuitenkin on ihan mukava palata valilla takaisin Suomeenkin ihmettelemaan millainen hyvinvointivaltio sinne onkaan saatu rakennettua. Toivottavasti se myos sailytetaan.

Diu-fiiliksia

Ehdinpa tulla taalla viela kerran blogia paivittamaan (samalla tiedoksi, etta Mika jai majapaikkaamme suihkuun ja pakkailemaan eli silta suunnalta ei sen vuoksi tule tanaan todennakoisesti paivityksia blogiin). Tama paiva ollaan taas huristeltu skoottereilla ympari saarta. Eilenhan ehdimme kiertaa jo koko taman hieman yli kymmenkilometrisen saaren kahteen kertaan pienen suunnitusvirheen seurauksena. Aluksi kavimme syomassa vakio aamiaspaikassamme (tai varmaan se on enemmankin brunssi minka syomme, silla tapaamme syoda sen noin kahdentoista ja yhden valilla ja sen lisaksi syomme vain illalla suuremman aterian). Paikka sijaitsee ihan sairaalaksi muutetun kirkon vieressa ja sita pitaa mukavan oloinen nuoripari. La Dolce Vita on taman vakiomestamme nimi ja omistajilla on myos pieni valkoinen koira, joka on ilmeisesti viela pentu, silla sen verran leikkisa se ainakin on. Omistajien kanssa meilla ei montaa sanaa yhteista kielta ole, mutta tilaukset ollaan saatu aina hoidettua ja ruoka on ollut mahtavaa. Vakioateriamme koostuu juustoleivasta, jonka valissa on siis luonnollisesti juustoa, mutta ilmeisesti myos sokeria ja pippuria. Aivan mahtava yhdistelma. Lisaksi paikasta saa loistavaa chaita eli masala-mausteella maustettua teeta, joka tarjoillaan hyvin rasvaisen maidon kera. Taman me molemmat olemme julistaneet Intian parhaaksi juomaksi.

Kavimme katsomassa myos luolia, jotka olivat yllattavankin hienoja. Saari kostuu ilmeisesti jostain tuliperaisesta kivesta ja taman vuoksi vesi on ilmeisesti kaivertanut heikompiin kohtiin jyrkkareunaisia luolia ja niiden kattoon viela aukkoja, joista liaanit roikkuvat alas. Paikalliset turistit leikkivat nailla sitten tarzania ja mekin innostuimme tekemaan samaa hieman myohemmin. Paivan kuumimman hetken vietimme taas saaren parhaalla rannalla, jossa on aivan mahtavat allot. Olimme lahes ainoat ihmiset koko kilometrien pituisella rannalla. Hiekan seasta loytyi myos hienoja simpukan ja kotilon kuoria ja olivatpa aallot huuhtoneet rantaan kokonaisen kookaspahkinankin, joka avatessa sihahti kuin limsapullo. Emme kuitenkaan tohtineet juoda sisaltoa.

Takaisin oli sitten taas aivan mahtava viiletta tukka hulmuten omalla vuokramopedilla. Ilman niita tassa helteessa emme olisi kylla jaksaneet mihinkaan lahtea. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseenkin tottui yllattavan helposti. Tosin liikenne on vain nimellisesti vasemmanpuoleista. Oikeasti ihmiset ajavat siina mihin oma ajoneuvo parhaiten mahtuu. Tama patee etenkin mopojen ja moottoripyorien osalta. Huolestuineilla lukijoille rauhoitukseksi kerrottakoon, etta meidan ajelumme on aika lailla ajettu. Huomenna vain palautemme menopelit vuokrafirmaan, joka sattuu olemaan sopivasti melkein vastapaata bussipysakkia, josta bussimme lahtee huomenna kohti Mumbaita.

Kaikenkaikkiaan Diu on ollut mahtava paikka rentoutua kiireisen alkureissun jalkeen. Ihmiset ovat taalla olleet todella ystavallisia ja hermo ei ole meinannut menna ollenkaan. Rannat eivat vakiobiitsiamme lukuunottamatta ole ihan taydellisia, mutta uimaan takuulla mahtuu.Ruoka ja juoma ovat todella halpoja. Ravintolassa syo helposti 200 rupialla eli alle neljalla eurolla. Olut maksaa 40-50 rupiaa 650 ml pullo eli alle euron. Majoitus hoitui meille 800 rupian hintaan yolta eli ehka noin 7 euroa/hlo/yo. Nyt on kuitenkin paikallisten lomakausi, joten hinnat ovat normaalia hieman korkeammat. 20 euron paivabudjetista on jaanyt rahaa saastoonkin kallista Mumbaita varten. Nyt lahden kohti Georgen porisevia patoja ja hiillostettuja kaloja. Toivottavasti tanaankin on tarjolla kalmari-makaroni-pataa, joka viimeksi oli aivan loistavaa.

Julkisuutta ja autioita rantoja

Eilen kavimme katsomassa Diun linnoitusta. Paikalla oli myos iso lauma intialaisia turisteja, joille linnoitustakin isompi nahtavyys tuntui olevan kaksi valkoihoista miesta eli mina ja Mika. Meidat pyydettiin varmaan kahteenkymmeneen yhteisvalokuvaan ja yksi jopa kyseli nimmareita. Isat kantoivat tyttojaan ja poikiaan meidan eteemme siina toivossa, etta ottaisimme heista valokuvan. Noin tunnin ajan meillakin oli hauskaa, mutta sitten yli 35 asteen helle ja mieleton ilmankosteus alkoi tehda tehtavansa. Kauheaa olisi olla julkkis, jos elama olisi jatkuvasti tuollaista. Ne jotka eivat uskaltaneet tulla hairitsemaan kurkkivat kuitenkin joka valissa silman suurina. Ei taida olla valkoinen mies kovin yleinen ilmestys niissa Gujaratin suomalaisille tuntemattomissa miljoonakaupungeissa, joista suurin osa noista ihmisista oli tullut lomaansa Diuhun viettamaan.

Eilen illalla oli ohjelmassa taas isannamme Georgen grillibileet. Isantamme jarjestaa siis joka toinen paiva kyseiset bileet. Talla kertaa juhlat eivat aityneet yhta hurjiksi kuin viimeksi, jolloin tyhjeni seka suomesta tuotu salmaripullo, etta ranskalaisen reissaajan paikalle tuoma paikallinen rommipullo (oli meita tosin silloin melko monta niita tyhjentamassakin). Paasimme jalleen maistelemaan mahtavia paikallisia kalaruokia, joista minua eniten ovat miellyttaneet kalmarista ja makaronista tehty pata seka jokin ilmeisesti ankeriaiden sukua oleva ihmeen ruodoton kala. Muidenkin reissaajien kanssa tuli taas vaihdettua kuulumisia. Tuntuu, etta osa ihmisista on kokenut hindulaiset temppelit yhta rasittavina paikkoina kuin me ja osa on taas aivan tarinoissa niiden pyhasta tunnelmasta. Tosin ne tarinassa olleet ihmiset tuntuvat olevan hieman erilaisia ihmistyyppeja kuin me.

Tama paiva on mennyt sitten mopedeilla ympari saarta kaahaillessa. Tama on varmasti ainoa paikka Intiassa, missa sellaisen vuokraamista uskaltaa edes harkita. Liikennetta on aika vahan ja tiet ovat "hyvassa" kunnossa eli siis paallyste on paaosin ehjaa. Mustia, iljettavan nakoisia karvaisia sikoja, koiria, pyhia lehmia ja kaikkea muuta kuitenkin juoksentelee tielle vahan valia ja lisaksi erilaiset roskat, kuten kookospahkinan kuoret ovat tuomassa lisajannitysta ajamiseen. Bensa taalla maksaa melkein euron litralta, joten siita on meille muodostunut menopeliemme vuokran (300 Rs kaksi paivaa eli siis noin viitisen euroa) lisaksi. Kyparia taalla ei muuten tunneta, joten aivan kaasu pohjassa tulee harvoin kaahattua. Minun mopostani hajosi kesken matkaa jalka, tai oikeastaan sita ei enaa saanut ylos. Saimme kuitenkin tehtya korjauksen huoltoasemalta saadulla narulla ja paasimme takaisin vuokrausfirmaan, jossa asia korjattiin tunnissa. Tasta huolimatta ehdimme tanaan kayda aivan uskomattomissa paikoissa, kuten pienehkossa kalastajakylassa, jossa kalaa kuivattiin asfaltille levitettyna. Miehisto oli ilmeisesti juuri valmistautumassa paivan toiseen pyyntimatkaan ja yksi kalastusalus oli nostettu nosturilla rantapenkalle korjausta varten. Ihmiset olivat meista taas kerran aivan innoissa ja osan lapsista oli aivan pakko paasta koskemaan meita vaikka sitten luudalla huitaisten. Karpasia kaupungissa oli muuten sen verran, etta olimme aika onnellisia etta olimme moottoriajoneuvolla liikenteessa.

Kavimme myos katsomassa lintujensuojelualuetta, jossa paasimme nakemaan vilaukselta myos kuningaskalastajia. Tama varikas lintu taitaa olla jonkinlainen Intian symboli, silla sen mukaan on ainakin nimetty maan tunnetuin olutmerkki seka yksi lentoyhtio. Muina bongauksina mainittakoon useampi haikara, seka joukko pienempia lintuja, joiden lajinmaaristys jai tekematta. Ajoimme myos suoalueen lapi, jossa kasvoi paljon palmuja. Aivan uskomattoman nakoista seutua ja en osaa sita nyt kuvailla mitenkaan sanoin. Loysimme myos pari kilometrien mittaista rantaa, joissa ei pahemmin muita uimareita nakynyt. Aallokko vaan oli sen verran kovaa, etta emme rantavetta kauemmas uskaltautuneet.

Tanaan olisi tarkoitus kayda viela syomassa tandoori kanaa ja sitten hakea pari Kingfisheria ja juhlia hieman paivan saavutuksia. Huomenna on viela yhdet grillibileet tiedossa, mutta olutta ei voi yhta enempaa ottaa, koska maanantaina pitaa istua 20 tuntia bussissa. Keskiviikkona sitten lahteekin jo lento kohti kotoista Suomea. Nainollen tama saattaa jaada viimeiseksi taman matkan aikana tehdyksi blogimerkinnaksi, silla Mumbaissa emme valttamatta jaksa lahtea nettikahvilaa etsimaan.

Rentoutumista Diussa

Taalla sita nyt vihdoinkin ollaan. Tai ollaan oltu jo pari paivaa. Paikka on aika lailla sellainen, jollaiseksi sen kuvittelimmekin. Kyseessa on vuoteen 1961 portugalilaisten hallussa ollut saari, jota erottaa mantereesta vain kapea salmi. Saarella on leveytta pari kilometria ja pituutta reilu 10 km. Diu ei hallinnollisesti kuulu Gujaratin osavaltioon (joka on Intian ainoa "kuiva" osavaltio. Alkoholiin tarvitaan erillislupa), joten taalla alkoholi on muuta maata halvempaa ja sita on helpommin saatavilla. Muun muassa tasta syysta saari on seka intialaisten, etta matkailijoiden suosiossa. Nyt sattuu viela olemaan Diwali eli hindujen uusivuosi ja intialaisia turisteja riittaa. Itse asiassa vuosi vaihtui jo toissapaivana, mutta koska kyseessa nayttaa olevan hyvin merkittava tapahtuma juhlitaan sita kuulemma parisen viikkoa. Ilotulituksetkin ovat jatkuneet jo ainakin jonkun 5 paivaa ja miljardin ihmisen maassa rakettaja nakee taivaalla hieman eri tavalla kuin Suomessa. Joka ilta on ollut aivan uskomaton ilotulitus. Ainoa miinus on se, etta majoitusten hinnat ovat nyt nousseet noin 20-50% normaaliin verrattuna.

Udaipurissa kaytimme viimeisen paivamme maustetorilla jotain pienta ostellen ja kaupungin palatsiin tutustuen. Majapaikkamme isanta antoi meidan ystavallisesti kayttaa viela yhta huonettaa lepaamiseen, joten ajan sai hyvin kulumaan kun paasi valilla lepaamaan. Bussimatka Rajkotiin olikin sitten melkoinen kokemus. Ensin meinasimme myohastya bussista kun matkatoimiston porukka ilmeisesti unohti mihin suuntaan olemme menossa (bussia odotetaan aina ensin matkatoimiston kojun edessa, josta matkustajat sitten ohjataan jonnekin sivukujalle, jossa bussiin samalla lastataan erilaisia tuotteita sisaltavia pusseja). Ehdimme bussiin juuri ennen sen lahtoa. Makuuosasto oli taas kerran liian lyhyt, mutta huomattavasti edellista siistimpi. Tie oli kuitenkin aivan kauheassa kunnossa. Koko yon herailimme siihen kun pyora osui kuoppaan tai kuski iski jarrut pohjaan tai teki akkikiihdytyksen. Kylkea ei tarvinnut itse vaivatua kaatamaan, silla pomput pitivat siita kylla huolen. Ihme kylla taisin muutaman tunnin kuitenkin saada unta.

Rajkotiin saavuimme aamulla ja suuntasimme kahden israelilaisen kanssa kohti valtion bussiasemaa riksalla. Seuraava bussi kohti Unaa (14 km Diusta) lahti tunnin odottelun jalkeen. Kyseessa oli siis sellainen perusbussi, jolla suurin osa intialaisista matkansa taittaa. Paikkalippuja ei voinut varata etukateen ja osa porukasta joutui seista tuntikausia pomppivassa bussissa. Me saimme varattua paikat heittamalla avoimesta ikkunasta vaatteita ja sanomalehden penkille (kuulemma yleinen tapa Intiassa varata paikka). Harmi vaan etta paikkamme sijaitsi takapenkilla kaikkein ahtaimmassa valissa juuri akselin paalla. Kyydista tuli aivan uskomattoman pomppuinen ja joka kerta kuoppaan ajaessa lensimme noin 5 cm ilmaan. Toinen suuri puute oli se, ettei meidan kohdalla bussissa ollut mahdollisuutta sulkea ikkunaa (luukku oli ilmeisesti hajonnut joskus). Kapeaita teita madellessa saimme jatkuvasti vaistella ikkunasta sisaan iskevia oksia ja polya tuli nieltya kiitettavat maarat. Bussi ei myoskaan ollut mikaan aivan uusi ja penkin vieressa oli reika, josta nakyi tie. Moottorikaan ei ollut mikaan turbodieseli ja jyrkimmista ylamaista selvittiin vain juuri ja juuri ilman tyontamista. 210 km matka maksoi vain 95 Rs eli alle 2 euroa. Aikaa siihen kuitenkin paloi perati 7 tuntia! Kaikenkaikkiaan matka oli kuitenkin uskomaton kokemus ja ruokatauolla paikallisten kanssa paasimme enemmankin juttuun osittain myos israelilaisten matkakumppaniemme avoimmuuden vuoksi. Aikamoisia hippeja israelilaiset tuntuivat olevan. 3 vuoden armeijan ja parin vuoden koulun jalkeen he olivat lahteneet Intiaan ilman mitaan opaskirjaa tai matkasuunnitelmaa ja miehet eivat tinkimistakaan paljoa tuntuneet harrastavan. Toissayon he olivat kuulemma viettaneet jossain sikafarmin varastotilassa ja maksaneet siita ilosta melkein 10 euroa yolta.

Noin 17 tunnin matkustamisen jalkeen saavuimme viimein Unaan, josta otimme riksan israelilaisten kanssa Diuun. Matka vaan oli aika tukala kun kyydissa oli nelja ihmista tavaroineen. Diussa ensimmainen havainto oli kauhea helle yhditettyna kosteaan ilmaan. Paita hikosi samantien lapimaraksi. Me paatimme lahtea etsimaan majoitusta paikasta nimelta Sao Tome Retiro, joka sijaitsee kylan korkeimmalla kohdalla entisessa kirkossa. Paikan omistaja Georeg tuntuu olevan melko huoleton kaveri ja saimme huoneen 800 RS:n hintaan. Talla kertaa hintaan kuului myos lammin vesi ja kaksi peittoa Katossa on myos hyva tuuletin. Vessapaperia taallakaan ei kuitenkaan ole tapana kayttaa vaan kuten muuallakin Intiassa taallakin turvaudutaan huljutukseen eli vasemalla kadella pestaan asianmukainen aluea vedelle vessatoimituksen jalkeen. Saamme ilmeisesti pitaa huoneemme koko Diussa oleskelun ajan eli ensi maanantaihin asti. Olemmekin jo hieman kyllastyneet matkustamaan jatkuvasti ja tama on sellainen paikka, jossa on mukava ottaa rennosti. Maanantaina meita kuitenkin odottaa viela 20 tunnin bussimatka Mumbaihin...

Mita Diussa sitten voi tehda? Taalla on hienoja rantoja, joista olemme tosin kayneet vasta yhdella. Paikallisten pukukoodiin eivat uima-asut sovi, joten liian taytta ei rannoilla ole ja paikalliset tuntuvat yleensa tyytyvan vain kahlailemaan. Jotkut kuitenkin harrastavat myos uimista, mutta talloinkin joillain on paita paalla. Naisten en ole nahnyt uivan lainkaan. Mekin olemme muutamia ihmettelevia katseita kerailleet rannalla ollessamme, mutta mitenkaan vihamielisesti meihin ei ole suhtauduttu. Diu on muutenkin ensimmainen paikka Intiassa, jossa ihmisten kanssa voi jutella ilman, etta toinen yrittaa jatkuvasti kaupata jotain. Suurin osa ihmisista on tullut lahistolta tanne lomailemaan ja kuten muuallakin maailmassa taallakin nayttaa olevan tapana jutella muiden samaan kohteeseen tulleiden lomailijoiden kanssa. Diun kaupungissa on myos kolme portugalaisten rakentamaan hienoa kirkkoa, joista tosin yksi on enaa alkuperaisessa kaytossa muiden toimiessa sairaalana ja museona. Keskustassa on myos paljon hienoja varikkaita taloja, jotka tuovat mieleen Portugalin. Lisaksi taalla on baareja, joista saa ostaa olutta ja muita alkoholijuomia myos mukaan. Kingfisher (650 ml) maksaa 40 Rs eli alle euron. Muualla Intiassa Goaa ja Damania lukuunottamatta siita saa maksaa ainakin tuplasti enemman. Saaressa on myos luolia ja vesiputous seka pari kaukaisempaakin rantaa, joihin aiomme viela tutustua. Isantamme George jarjestaa myos joka toinen ilta grillibileet, jotka ainakin eilen olivat hauskat, joskin tanaan meita molempia vaivasi hieman krapula, joka on kylla nain kuumassa aivan tuskaa. Ei enaa talla reissulla uudestaan. Lansimaisia turisteja taalla taitaa olla majoittuneena noin 10-20 ja vahintaankin puolet taidamme jo tuntea. Yksi suomalainen meidan lisaksemme taalta myos loytyy. Olemme myos vihdoinkin paasseet syomaan jotain muutakin kuin kasvisruokaa ja tamanpaivainen kala-ateria oli kylla aivan loistava.

Huomenna olisi tarkoitus vuorata skootteri tai jokin muu ajoneuvo ja kayda katsomassa myos kaukaisempia rantoja. Tiet taalla ovat Intian standardeilla loistavassa kunnossa ja liikennetta on vahan. Missaan muualla tassa maassa ei tulis mieleenkaan ajaa, vaikka pari kanadalaista tyyppia sellaistakin kertoi harrastaneensa.

Assamissa naytti muuten olleen pommi-iskujen sarja, joka varmaankin oli tarkoituksella kohdistettu paikalliseen uuteenvuoteen. Kyseinen maakunta on kuitenkin aivan toisella puolella maata ja taalla ei mitaan levottomuuksia ole ollut. Mumbain lahella on ilmeisesti viime viikolla tehty jokin junaiskukin, mutta me emme ole junalla matkustamassa, silla kaikki junat Ahmedabadista Mumbaihin on varattu ainakin viikon verran eteenpain johtuen paikallisesti lomasesongista. Kaikkein halvimmassa luokassa toki voisi viela paasta matkustamaan, mutta 9 tuntia junan takaovesta rinkka selassa roikkuen ei kuulosta kovinkaan hauskalta. Niin taynna junat taalla nimittain nayttavat joskus olevan.

Juhlahumua Udaipurissa

Yobussin kanssa meinasi toissapaivana tulla ensimmainen isompi vastoinkayminen. Meidat ohjattiin ensin vaaraan bussiin Ajmerissa, mutta ehdimme oikeaan makuuosastoon juuri ennen bussin lahtoa. Talla kertaa rinkat matkasivat makuutilassa meidan kanssamme, joka teki matkasta viela aiempaakin tiivistunnelmaisemman. Toisaalta sain jalkani mukavasti rinkkojen paalle niin, etta pystyin vaihteeksi nukkua myos selallani. Aiemmin paivalla vaivannut mahanikin rauhoittua parilla Imodiumilla. Aivan taysin en siis vatsavaivoilta valttynyt, mutta jos tosiaan koko reissun nain vahalla selvian voin olla tyytyvainen.

Aamulla loysimme itsemme Udaipurista, joka osottautui yllattavankin rauhalliseksi ja miellyttavaksi paikaksi. Toki me taallakin heratamme huomiota kadulla liikkuessamme, mutta yhtaan todella rasittavaa perassahiihtajaa ei ole viela seuraamme lyottaytynyt. Majapaikkamme taalla on hyvin vaatimaton ja vessan ovi muistuttaa lahinna vankityrman ovea. Huone on kuitenkin siisti, vaikka seinaan nojaamista tuleekin valtyttya, silla valkoinen vari on melko tarttuvaa... Katolta on kuitenkin hienot nakoalat keskella jarvea sijaisevalle luksuspalatsille, jossa osia James Bond Octopussysta on kuvattu. Hintaa yolle tulee 200 Rs kahden hengen huoneessa eli alle 2 e/hlo/yo.

Udaipurissa oli eilen jotkin festarit ja koko paakatu oli koristeltu samanlaisilla kimaltelevilla koynoksilla, joita meilla pain on tapana joulukuuseen laittaa. Lisaksi keskella katua oli vilkkuvia neonvaloin koristeltuja tekopalmuja. Temppeleihin oli jonoa kun ihmiset tungeksivat niihin kunnoittamaan jumalia. Illalla oli myos hieno ilotulitus ja kavimme katsomassa sita rannassa paikassa, jossa pikkupojat rajayttelivat jotain kiinareita muistuttavia pommeja. Hieman tuli kotoisat venetsialaiset mieleen.

Intiasta tuntuu todellakin olevan vaikea loytaa paikkaa, josta alkoholia saisi ostaa. Taalla kaupungissa se ei kuitenkaan ole taysin laitonta, kuten Pushkarissa. Gujarat on ilmeisesti Intian ainoa taysin kuiva osavaltio, mutta me olemme edelleen Rajastanin puolella. (Diu ei muuten kuulu hallinnollisesti Gujaratiin, vaikka siella sijaitseekin ja siella oluen pitaisi olla halpaa). Kysyin yhdelta kioskin myyjalta mista voisin saada ostettua pari olutta ja myyja pyysi minulta 160 rupiaa eli kolmisen euroa ja pyysi minua odottamaan myymalansa sisalla. Pian minut viitottiin kadun toisella puolella olevaan matkamuistomyymalaan, jossa laukkuuni sujautettiin pari Kingsisher-olutta. Majapaikassa huomasimme oluiden sisaltavan perati 8% alkoholia ja ehdimme nauttia ne sopivasti juuri ennen auringonlaskua, jota ihailimme sitten kattoterassilta.

Illalla paatimme viela lahtea testaamaan paikallista juomaa eli durua. Tama jalo juoma sisaltaa sahramia, kardemummaa ja anista seka tietysti alkoholia. Kuten arvata saattaa pahaahan se oli. Tulipa kuitenkin testattua yhden paukun verran. Samalla Mika paasi maistamaan reissun mauttominta juustoleipaa ja mina soin ihan kohtuullisen vegepizzan. Alkaa tama kasvissyonti jo hieman puuduttaa. Viimeksi soimme lihaa Jaipurissa ja siita alkaa olla kohta jo viikko. Mausteinen kana Tikka Masala maistuisi jos vaan jostain sellaisen ravintolan loytaisimme, josta sita saisi. Kaikissa paikoissa ei aina ole raaka-aineita kaikkiin ruokiin, joita listalla on. Onneksi Diusta pitaisi saada maistuvaa ja taatusti tuoretta kalaruokaa.

Huomio taalla on kiinnittynyt myos siihen, etta taalla naisten asema tuntuu ehka olevan hieman parempi kuin mita muualla Intiassa olemme nahneet. Varasimme matkaliput Diun matkatoimistosta, jota pyoritti nainen (jonka nimi oli muuten Katia). Muutenkin intialaiset nimet ovat suhteellisen tutun oloisia. Olemme tormanneet ainakin seuraavan nimisiin ihmisiin: Bapu, Raju (ilmeisesti myos paikan omistavan ihmisen etunimi) ja Paras. Hilpeytta ovat herattaneet myos erilaiset katukyltit. "Nose and ear hole possible" eli "nena ja korvareika mahdollinen" ja "we hounour all major credit cards" eli "kunnioitamme kaikkia suuria luottokortteja" ovat jaaneet ehka parhaiten mieleen. Paikalliset matkatoimistot eivat myoskaan tunnu osaavan kirjoittaa oman maansa paikkojen nimia oikein roomalaisilla aakkosilla. Diu on monesti Div ja Veraval saattaa olla joko Varavel tai Vareval. Mt. Abu on usein Mt. Abbu. Toisaalta ihmekos tuo kun porukka kuitenkin paa-asiassa kayttaa erilaisia hindia, jota kirjoitetaan aivan erilaisilla merkeilla kuin englantia. Laheskaan kaikki eivat edes ole lukutaitoisia.

Ensi yo vietetaan taas bussissa ja toivottavasti huomisen aikana olemme Diussa, jossa tarkoitus on sitten viettaa muutama paivan rennonpaa rantalomaa. Minua flunssa ei enaa pahemmin vaivaa, mutta Mikalla oli viela eilen hieman lampoa illalla. Tanaan kuitenkin taitaa myos Mikan vointi olla jo parempi. Seuraavaksi suuntaamme kohti maustetoria, josta saattanee tarttua mukaan jotain kotiintuomisiakin.

Kuvakavalkaadi valilta Mumbai-Pushkar

Chowpatty Beach Mumbaissa Elephanta Islandilla helteen kourissa
Elephanta Islandin luolat hindupatsaineen Auringonlasku Mumbaissa. Etualalla Gateway of India Toinen suosikkiravintoloistamme Mumbaissa. Etualalla myos paikallisia takseja
Jaipur. Etualalla pyorariksa (jolla ylioptimistiset riksakuskit yrittivat useampaankin otteeseen kaupata meille kyytia, vaikka meilla oli rinkat selassa. Ei varmasti oltisi mahduttu) Jaipurin paabasaari. Etualalla autoriksoja ja taaempana pyha elain syomassa roskakasasta Nakyma minareetista Jaipurin ylle
Mika ja eramaan laiva
Kuva-arvoitus: Mika ihmeen elain tama oikein on? Kukitettuna, siunattuna ja 150 rupiaa koyhempana auringon temppelin edessa Jaipurissa Agran linnoitus Patsas linnoituksen edessa Agrassa Oinen Agra Mina ja Taj MahalTaj Mahal
Papukaija Taj Mahalia ymparoivassa puutarhassa Madvetures-kirjaa luetaan maailmalla
Nakyma paikalliselta "luontopolulta"

Bussin makuuosastossa. Tuuletin ei toiminut. Huomatkaa Mikan uututtaan kiilteleva shaali

Pink Floyd-hotellimme, joka oli sisalta hieman hienompi kuin ulkoa...

Shakkia ja rentoutumista hotellihuoneessa

Auringonlasku Pushkarissa hotellin terassilta nahtyna. Keskella pyha jarvi.