Paluumatka kesti lopulta huomattavasti odotettua kauemman. Olimme tilanneet aamulla taksin odottamaan hotellin eteen klo. 6. Harkitsimme ensin myös minibussin käyttöä, mutta sitten muistimme, että jos bussin lähtöajaksi ilmoitetaan klo. 6 niin se tarkoittaa, että bussi lähtee sen jälkeen keräämään matkustajia eri puolilta. Thaimaalaiseen tapaan taksikaan ei kyllä kuudelta tullut vaan noin 15 yli kuusi.
Matka kentälle meni nopeasti ja kuski kertoi myös, että oikea hinta olisi ollut 200 bathia. Me maksoimme hotellin kauttaa 500 bathia. Tosin matka kentältä keskustaan maksoi myös mittarin mukaan n. 500 bathia, joten mistäpä noita tietää. Teki mieli myös sanoa kuskille, että ehkä hänen ulkonäöllään kyydin voi kahteensataan saada, mutta ei se kahdelta valkoiselta mieheltä kyllä kovin helposti tule onnistumaan.
Kentällä meitä odotti hyvin pitkä jono Finnairin check-iniin sekä tieto, että lento on noin 2 tuntia myöhässä. Finnair kuitenkin tarjosi ystävällisesti meille eväslaatikon odotusajaksi. Jono passintarkastuksiin oli taas hyvin pitkä. Thaimaalaiset tutkailivat passeja kyllä hyvin suurella tarkkuudella. Me tosin pääsimme tällä kertaa paljon lyhemmällä odotuksella kuin maahan saapuessamme. Seuraavaksi saimme sitten jonottaa turvatarkastukseen. Lopulta pääsimme tax-free myymälään tuhlaamaan loput bathimme tuliaisiin ja aamupalaan. Meillä oli kentällä aikaa noin 5 tuntia, mutta loppujen lopuksi emme ehtineet istua odotusaulassa kuin ehkä puolisen tuntia ennen koneeseen pääsyä. Suosittelenkin kaikkia Bangkokin kautta lentäviä varaamaan kentälle paljon aikaa. Jonot voivat olla uskomattoman pitkiä.
Lennon lähtö viivästyi jonkin verran vielä ripulitapauksen vuoksi. Kun lopulta pääsimme lähtemään huomasimme ettei viihdejärjestelmä toiminut. Ilta-Sanomista ei oikein riittänyt viihdettä 10 tunniksi ja lento oli hyvin tylsä. Finnairin ruoka- ja juomatarjoilu oli myös todella hitaan tuntuista verratuna Thai Airwaysiin tai Vietnam Airwaysiin. Jostain syystä sekä minut että Juhani oli laitettu istumaan reunariville jonkun thaimaalaisen naisen viereen ja osa lentoemännistä tuntui selvästi olettavan, että kyseessä on thaimaasta haettu vaimo. Jälkeenpäin asia tuntuu tietysti hieman hassulta, mutta siinä tilanteessa se suoraan sanottuna hieman vitutti.
Suomessa sää oli mukavan lauha ja juna Tampereella sattui lähtemään juuri sopivasti parin minuutin kuluttua. Junassa istuessani ihmettelin sitä miten hiljaista lähes täydessä junanvaunussa voikaan olla. Aasiassa ihmiset ovat selvästi äänekkäämpiä kuin suomalaiset. Lopulta noin 19 tunnin matkustamisen jälkeen olin vihdoinkin kotona Tammelassa. Lunta oli selvästi tullut vieläkin lisää ja eteisessä odotti kasa postia, josta ikävän moni kirjekuori sisälsi laskun. Kaikenkaikkiaan olo oli kuitenkin mahtava. Takana oli hieno reissu ja edessä vielä muutama päivä lepoa.
27.2.2010
24.2.2010
Paluumietteita
Tama on viimeinen iltani Bangkokissa (ainakin vahaan aikaan), mikali Finnair huomenna lentaa odotetusti. Reissu alkaa olla takana ja reissaajat ovat edelleen valeissa keskenaan ja suurin osa tavaroistakin on tallessa (Juhanin sandaalit on varmuudella laskettava menetyiksi, mutta elattelen viela pienta toivoa linkkuveitseni suhteen). Suurimmilta vastoinkaymisiltakin on valtytty. Paljon on nahty ja koettua. Paalimmaisena on tunne siita, etta reissu on ollut onnistunut ja ehdimme nahda kaiken mita halusimmekin ja paljon muutakin.
Vietnam yllatti positiivisesti. Ihmiset olivat ystavallisia, vaikka eivat kovin hyvin englantia osanneetkaan. Majapaikoista meille jarjestettiin usein taksi edulliseen hintaan ja taksi myos odotti meita sovitussa paikassa sovittuun aikaan. Muutenkin vietnamilaiset tuntuivat olevan yllattavan tasmallisia ja sehan suomalaisille sopi. Maa oli todella edullinen. Toisaalta tuli myos todettua, etta Vietnamin kommunismi taitaa nykyaan koskea vain sita, etta sananvapautta rajoitetaan, joskaan ei niin paljoa kuin olin kuvitellut, internetiin paasimme helposti ja halvalla ja en havainnut kuin kertaalleen, etta jotain sivuja oli hieman sensuroitu. Maasta sai helposti myos ulkomaalaisia sanomalehtia. Minkaanlaista yleista sosiaaliturvaa maassa ei kasittaakseni ole, silla terveydenhuoltovakuutuksia kaupiteltiin kadunkulmissa ja lehdissa ja kasittaakseni ainakaan yliopistokoulutus ei ole ilmaista. Maaseudulla ihmiset ovat todella koyhia. Reissussa tapaamamme slovakialainen kommentoikin asiaa niin, etta hanen mielestaan maa eroaa hyvin radikaalisti siita millainen Slovakia oli viela 80-luvulla: kaikilla oli tyo ja varaa yhteen Ita-Blokissa valmistettuun autoon seka ruokaan, mutta ei sitten mihinkaan muuhun. Maassa ei ollut erityisen koyhia eika erityisen rikkaita. Vietnamissa oli aivan selkeasti molempia ja koyhia oli kylla selvasti enemman.
Toisaalta Kambotzaan verrattuna Vietnam oli hyvinkin siisti (saattoi tosin johtua osittain Tetista) ja asiat tuntuivat toimivan paremmin. Kambotzassa korruptio oli niin silmiinpistavaa ettei sita voinut mitenkaan olla huomaamatta. Asiat toimivat miten toimivat ja infrastruktuuri tieverkosta lahtien oli huomattavan paljon huonommin kehittynytta kuin Vietnamissa. Turisteilta pyydettiin myos suhteettoman korkeita hintoja kaikesta ja vaikka maa ilmeisesti onkin ehka Vietnamia hieman halvempi joutui joka asiasta tinkia tuskallisen kauan. Phnom Penh oli kaikenkaikkiaan lahes yhta epamukava kokemus kuin Intian suurkaupungit: hetkeakaan ei saanut missaan kavella rauhassa vaan jatkuvasti joku yritti myyda tai kerjata jotain. Kambotzan tilannetta toki selittaa myos se, etta 35-vuotta sitten maan koko lukutaitoinen vaesto kaytannossa tapettiin ja hankala esim. koululaitosta on tyhjasta pystyyn laittaa.
Thaimaa on hyvin pitkalti sellainen kun ajattelinkin. Ihmiset ovat kohteliaita ja ystavallisia, mutta toisaalta vietnamilaisten hieman pidattaytyvampi kohteliaisuus sopii paremmin suomalaiselle mentaliteetille. Prostituutio on Bangkokissa aivan selvasti esilla ja sita se oli toki myos Phnom Penhissa. Vietnamissakin ongelma on toki sama, mutta siella se tapahtuu ehka hieman enemman salassa ja yokerhossakin saattoi istua poydassa ilman ettei joku ollut jatkuvasti itseaan tyrkyttamassa. Toisaalta Bangkok on moderni suurkaupunki pilvenpiirtajineen ja suurine ostoskeskuksineen. Kavimme tanaan ensimmaista kertaa vanhan kaupungin ulkopuolella ja hyvin yksipuolinen kuva tasta olisi jaanyt, jos olisimme oleskelleet jatkuvasti vain taalla Khao San Roadin liepeilla. Kaupungin kasvaessa asemakaavaa ei tosin olla ihan loppuun asti suunniteltu, silla julkinen liikennekaan ei oikein tanne kulje. Kaupunki jakautuu karkeasti ottaen junaradan lansi- ja itapuoliseen alueeseen. Lansipuolella ovat Khao San Roadin reissaajakeskittymat, tarkeimmat nahtavyydet ja China Town. Itapuolella on ostoskeskuksia, pilvenpiirtajia ja liike-elaman keskuksia. Alueella on myos melko toimiva julkinen liikenne, johon kuuluu metro seka ylailmoissa kulkeva Sky Train.
Seuraavaksi ohjelmassa on ruokailu ja toivon etta loydamme paikan, josta saa ruokaa joka on maustettu juuri sopivan tulisella punaisella currylla. Sen jalkeen alkaakin olla aika asettua yopuulle. Lentomme lahtee huomenna jo 9.25 ja aikataulun mukaan olemme perilla Suomessa klo. 15.15 Suomen aikaa. Edessa on siis pitka paiva.
Vietnam yllatti positiivisesti. Ihmiset olivat ystavallisia, vaikka eivat kovin hyvin englantia osanneetkaan. Majapaikoista meille jarjestettiin usein taksi edulliseen hintaan ja taksi myos odotti meita sovitussa paikassa sovittuun aikaan. Muutenkin vietnamilaiset tuntuivat olevan yllattavan tasmallisia ja sehan suomalaisille sopi. Maa oli todella edullinen. Toisaalta tuli myos todettua, etta Vietnamin kommunismi taitaa nykyaan koskea vain sita, etta sananvapautta rajoitetaan, joskaan ei niin paljoa kuin olin kuvitellut, internetiin paasimme helposti ja halvalla ja en havainnut kuin kertaalleen, etta jotain sivuja oli hieman sensuroitu. Maasta sai helposti myos ulkomaalaisia sanomalehtia. Minkaanlaista yleista sosiaaliturvaa maassa ei kasittaakseni ole, silla terveydenhuoltovakuutuksia kaupiteltiin kadunkulmissa ja lehdissa ja kasittaakseni ainakaan yliopistokoulutus ei ole ilmaista. Maaseudulla ihmiset ovat todella koyhia. Reissussa tapaamamme slovakialainen kommentoikin asiaa niin, etta hanen mielestaan maa eroaa hyvin radikaalisti siita millainen Slovakia oli viela 80-luvulla: kaikilla oli tyo ja varaa yhteen Ita-Blokissa valmistettuun autoon seka ruokaan, mutta ei sitten mihinkaan muuhun. Maassa ei ollut erityisen koyhia eika erityisen rikkaita. Vietnamissa oli aivan selkeasti molempia ja koyhia oli kylla selvasti enemman.
Toisaalta Kambotzaan verrattuna Vietnam oli hyvinkin siisti (saattoi tosin johtua osittain Tetista) ja asiat tuntuivat toimivan paremmin. Kambotzassa korruptio oli niin silmiinpistavaa ettei sita voinut mitenkaan olla huomaamatta. Asiat toimivat miten toimivat ja infrastruktuuri tieverkosta lahtien oli huomattavan paljon huonommin kehittynytta kuin Vietnamissa. Turisteilta pyydettiin myos suhteettoman korkeita hintoja kaikesta ja vaikka maa ilmeisesti onkin ehka Vietnamia hieman halvempi joutui joka asiasta tinkia tuskallisen kauan. Phnom Penh oli kaikenkaikkiaan lahes yhta epamukava kokemus kuin Intian suurkaupungit: hetkeakaan ei saanut missaan kavella rauhassa vaan jatkuvasti joku yritti myyda tai kerjata jotain. Kambotzan tilannetta toki selittaa myos se, etta 35-vuotta sitten maan koko lukutaitoinen vaesto kaytannossa tapettiin ja hankala esim. koululaitosta on tyhjasta pystyyn laittaa.
Thaimaa on hyvin pitkalti sellainen kun ajattelinkin. Ihmiset ovat kohteliaita ja ystavallisia, mutta toisaalta vietnamilaisten hieman pidattaytyvampi kohteliaisuus sopii paremmin suomalaiselle mentaliteetille. Prostituutio on Bangkokissa aivan selvasti esilla ja sita se oli toki myos Phnom Penhissa. Vietnamissakin ongelma on toki sama, mutta siella se tapahtuu ehka hieman enemman salassa ja yokerhossakin saattoi istua poydassa ilman ettei joku ollut jatkuvasti itseaan tyrkyttamassa. Toisaalta Bangkok on moderni suurkaupunki pilvenpiirtajineen ja suurine ostoskeskuksineen. Kavimme tanaan ensimmaista kertaa vanhan kaupungin ulkopuolella ja hyvin yksipuolinen kuva tasta olisi jaanyt, jos olisimme oleskelleet jatkuvasti vain taalla Khao San Roadin liepeilla. Kaupungin kasvaessa asemakaavaa ei tosin olla ihan loppuun asti suunniteltu, silla julkinen liikennekaan ei oikein tanne kulje. Kaupunki jakautuu karkeasti ottaen junaradan lansi- ja itapuoliseen alueeseen. Lansipuolella ovat Khao San Roadin reissaajakeskittymat, tarkeimmat nahtavyydet ja China Town. Itapuolella on ostoskeskuksia, pilvenpiirtajia ja liike-elaman keskuksia. Alueella on myos melko toimiva julkinen liikenne, johon kuuluu metro seka ylailmoissa kulkeva Sky Train.
Seuraavaksi ohjelmassa on ruokailu ja toivon etta loydamme paikan, josta saa ruokaa joka on maustettu juuri sopivan tulisella punaisella currylla. Sen jalkeen alkaakin olla aika asettua yopuulle. Lentomme lahtee huomenna jo 9.25 ja aikataulun mukaan olemme perilla Suomessa klo. 15.15 Suomen aikaa. Edessa on siis pitka paiva.
23.2.2010
Vastoinkaymisia ja villia hevosia
Tama paiva olisi voinut alkaa paremmissakin merkeissa. Eilen illalla kavimme tarkastamassa netista lentomme tiedot ja saimme yllatykseksemme huomata Lufthansan menneen lakkoon. Joulukuussa arvoimme pitkaan varaammeko lennot kyseiselta yhtiolta vai Vietnam Airwaysilta. Paadyimme saksalaisiin, koska ajattelimme niiden olevan luotettavampia. Lisaksi lento oli parikymppia halvempi. Eilen illalla oli sellainen fiilis, etta nyt tuli kylla saastettya vaarassa paikassa. Huomasimme asian niin myohaan, etta Lufthansan toimipiste Vietnamissa oli mennyt jo kiinni. Ei auttanut muu kuin kayda lievittamassa ahdistusta parilla oluella ja toivoa, etta tanaan kaikki jarjestyy. Lentomme piti lahtea vasta 21.15 ja ajattelimme nukkua pitkaan, etta paasemme hyvin levanneina Bangkokiin.
Suunnitelmat menivat kuitenkin siina mielessa uusiksi, etta kello soi jo 6.30 ja lahdimme seitseman aikoihin kavelemaan kohti Lufthansan toimipistetta (jollainen sentaan Ho Chi Minhista loytyi) kohti. Matkaa oli pari kilometria ja kun paasimme paikalle 7.30 huomasimme ettei toimipiste auennutkaan viela silloin vaan vasta tunnin paasta. Paatimme lahtea juomaan aamukahvit ja syomaan hieman aamupalaa laheiseen kahvilaan. Koitimme tilata kaikenlaista perinteiselta aamupalalta vaikuttavaa ruokalistalta, kuten munakasta ja voileipia, mutta loppujen lopuksi ainoa ruoka mita paikassa oli tarjolla oli lihakeitto. Lahtihan nalka toki sillakin. 8.30 toimistokin oli jo auki ja saimme kuulla, etta Lufthansa oli ostanut vuoron joltain toiselta yhtiolta ja lento lahtee samaan aikaan. Eilen illalla tuntui todella hyvalta asialta se, etta olimme tarkistaneet netista lahteeko lento ajallaan, mutta talla hetkella olisi oikeastaan ollut parempi jos emme olisi asiaa tarkistaneet. Olisimme saastyneet stressamiselta.
Eilen illalla kavimme katsomassa paikallista "vesinukketeatteria". En oikein tieda miten tapahtumaa kuvaisin, mutta isossa vesialtaassa oli sameaa vetta ja vedesta nousi sitten erilaisia nukkeja, jotka tekivat kaikennakoista. Taustalla soi ilmeisesti perinteinen vietnamilainen musiikki ja vuorosanat laulettiin. Mitaan emme sanoista tietenkaan ymmartaneet, mutta ihan mielenkiintoinen esitys joka tapauksessa oli. Hieman epaselvaksi jai milla mekanismilla nuket liikkuivat. Valista naytti silta, etta niita olisi ohjattu veden alta, mutta melko pitkaan siina olisi henkea kylla joutunut pidattaa.
Vietnamin erikoisuuksista on mainittava viela juoma nimelta Bird's Nest. Nimensa mukaisesti se on ilmeisesti oikeastikin tehty linnunpesasta. Aivan tarkkaa valmistusprosessia en tunne, mutta tolkissa on linnunpesa raaka-aineena mainittu. Maku oli yllattavankin hyva, mutta tolkissa olevat klimpit ja tieto siita mita ne todennakoisesti ovat estivat minua juomasta kyseista ainetta kovinkaan paljoa. Toinen juomaerikoisuus taalla ja Kambotzassa on kaarme- ja skorpioniviina. Viinapulloon on sullottu jompi kumpi tai molemmat elukat ja paalle on sitten kaadettu paikallista riisipontikkaa. Maku on aivan kauhea. Mutta pitihan sitakin kokeilla. Aamulla kahvilassa Juhani luki myos mielenkiintoisen jutun siita, miten shakin pelaajatkin saavat taalla olla varuillaan millaiseen paikkaan eksyvat: shakki on taalla todella suosittua ja shakkikahviloita on runsaasti. Osa on kuitenkin keksinyt tavallisen shakin lisaksi toisenkin vetonaulan. Hamyisissa nurkkauksissa vahapukeiset naiset tarjoutuvat "kesyttamaan villin hevosen" tai muuta vastaavaa. Maksua vastaan toki.
Tama reissu on tahan mennessa opettanut sen, ettei mihinkaan voi enaa naina paivina luottaa. Jopa shakki saadaan yhdistettya prostituutioon ja Finnair ylibookkaa lentokoneitaan ja saksalaiset lakkoilevat. Vietnamilaisille varkaille kelpaavat lahinna sandaalit. Onneksi kaikesta tasta huolimatta matka voinee illalla jatkua suunnitellusti.
Suunnitelmat menivat kuitenkin siina mielessa uusiksi, etta kello soi jo 6.30 ja lahdimme seitseman aikoihin kavelemaan kohti Lufthansan toimipistetta (jollainen sentaan Ho Chi Minhista loytyi) kohti. Matkaa oli pari kilometria ja kun paasimme paikalle 7.30 huomasimme ettei toimipiste auennutkaan viela silloin vaan vasta tunnin paasta. Paatimme lahtea juomaan aamukahvit ja syomaan hieman aamupalaa laheiseen kahvilaan. Koitimme tilata kaikenlaista perinteiselta aamupalalta vaikuttavaa ruokalistalta, kuten munakasta ja voileipia, mutta loppujen lopuksi ainoa ruoka mita paikassa oli tarjolla oli lihakeitto. Lahtihan nalka toki sillakin. 8.30 toimistokin oli jo auki ja saimme kuulla, etta Lufthansa oli ostanut vuoron joltain toiselta yhtiolta ja lento lahtee samaan aikaan. Eilen illalla tuntui todella hyvalta asialta se, etta olimme tarkistaneet netista lahteeko lento ajallaan, mutta talla hetkella olisi oikeastaan ollut parempi jos emme olisi asiaa tarkistaneet. Olisimme saastyneet stressamiselta.
Eilen illalla kavimme katsomassa paikallista "vesinukketeatteria". En oikein tieda miten tapahtumaa kuvaisin, mutta isossa vesialtaassa oli sameaa vetta ja vedesta nousi sitten erilaisia nukkeja, jotka tekivat kaikennakoista. Taustalla soi ilmeisesti perinteinen vietnamilainen musiikki ja vuorosanat laulettiin. Mitaan emme sanoista tietenkaan ymmartaneet, mutta ihan mielenkiintoinen esitys joka tapauksessa oli. Hieman epaselvaksi jai milla mekanismilla nuket liikkuivat. Valista naytti silta, etta niita olisi ohjattu veden alta, mutta melko pitkaan siina olisi henkea kylla joutunut pidattaa.
Vietnamin erikoisuuksista on mainittava viela juoma nimelta Bird's Nest. Nimensa mukaisesti se on ilmeisesti oikeastikin tehty linnunpesasta. Aivan tarkkaa valmistusprosessia en tunne, mutta tolkissa on linnunpesa raaka-aineena mainittu. Maku oli yllattavankin hyva, mutta tolkissa olevat klimpit ja tieto siita mita ne todennakoisesti ovat estivat minua juomasta kyseista ainetta kovinkaan paljoa. Toinen juomaerikoisuus taalla ja Kambotzassa on kaarme- ja skorpioniviina. Viinapulloon on sullottu jompi kumpi tai molemmat elukat ja paalle on sitten kaadettu paikallista riisipontikkaa. Maku on aivan kauhea. Mutta pitihan sitakin kokeilla. Aamulla kahvilassa Juhani luki myos mielenkiintoisen jutun siita, miten shakin pelaajatkin saavat taalla olla varuillaan millaiseen paikkaan eksyvat: shakki on taalla todella suosittua ja shakkikahviloita on runsaasti. Osa on kuitenkin keksinyt tavallisen shakin lisaksi toisenkin vetonaulan. Hamyisissa nurkkauksissa vahapukeiset naiset tarjoutuvat "kesyttamaan villin hevosen" tai muuta vastaavaa. Maksua vastaan toki.
Tama reissu on tahan mennessa opettanut sen, ettei mihinkaan voi enaa naina paivina luottaa. Jopa shakki saadaan yhdistettya prostituutioon ja Finnair ylibookkaa lentokoneitaan ja saksalaiset lakkoilevat. Vietnamilaisille varkaille kelpaavat lahinna sandaalit. Onneksi kaikesta tasta huolimatta matka voinee illalla jatkua suunnitellusti.
22.2.2010
Lauantai-iltana kavimme ihmettelemassa paikallista yoelmaa yokerhossa nimelta Apocalypse Now! Sisaanpaasymaksu oli 120 000 dongia eli viitisen euroa ja olut maksoi 60 000 dongia/tolkki. Musiikki soi aluksi todella lujalla ja pikku hiljaa aanenvoimakkuus nousi entisestaan. Mitenkaan erityisen hurjalta yoelama ei vaikuttanut, vaikka olimme lukeneet paikasta melko hurjiakin kuvauksia netista. Henkilokuntaa oli vahintaankin riittavasti ja unoformupukuisia vartijoita oli seka sisalla, etta ulkona. Ilmeisesti meno on aiemmin ollut melko villia ja sita on nyt ollut pakko yrittaa rauhoittaa, silla paikka on ilmeisesti uhattu sulkea. Hieman erikoista oli, etta taksimatka yokerhoon maksoi varmaankin 3 kertaa enemman kuin matka takaisin. Yolla ei tosin ollut lainkaan ruuhkaa...
Eilinen meni kavellessa ympariinsa. Ho Chi Minhista loytyy kaikenlaista mielenkiintoista, kuten Notre Damen katedraalikin, jonka julkisivulle oli jostain syysta paatetty ripustaa pentagrammi. Lisaksi loysimme myymalaan, jossa myytiin kopioita vanhoista propagandajulisteista. Hieman erikoista toki oli, etta kaupan ulkopuolellakin mainostettiin myynnissa olevan nimenomaan propagandajulisteita, silla kyseisten julisteiden kertomat asiat ovat kuitenkin edelleen kasittaakseni hallituksen virallinen linja. Kadun kulmasta sai myos ostettua ulkomaisia sanomalehtia, joten kovinkaan tiukkaa kontrollia hallitus ei taida pitaa.
Tanaan kavimme katsomassa Vietkongin kaupungin lahettyville kaivamia tunneleita. Sodan aikana maan alle oli kaivettu satoja kilometreja tunneleita kolmeen kerroksen ja Vietkongin sissit kykenivat tunneleiden avulla tekemaan iskuja ympari laajaa aluetta. Tunnelit olivat todella kapeita ja niiden suuaukot olivat hyvin naamioituja. Paasimme kuitenkin kokeilemaan ryomimista hieman isommassa tunnellissa. Kuumahan siella oli! Kavimme lisaksi sotamuseossa, jossa oli iso kasa USAn armeijalta sotasaaliiksi saatua kalustua seka jarkyttavia valokuvia siita, mita jenkkien tanne kylvamat pommit, napalmi ja hyonteismyrkyt olivat saaneet aikaan.
Huomenna matka jatkuu takaisin Bangkokiin.
20.2.2010
Ho Chi Minh
Hai Longin majapaikkamme isanta jarjesti meille taksikyydin suoraan Ho Chi Minhin keskustaan vahan eli 60 dollarin hintaan. Matka taittui siis helposti ja mukavasti ja taksi olikin kaytannossa ainoa helppo vaihtoehto, silla Long Haista ei ilmeisesti mene julkisia kulkuneuvoja suoraan tanne vaan olisimme joutuneet matkata Vung Taon kautta.
Ho Chi Minh on ylivoimaisesti miellyttavin suurkaupunki, jossa olemme talla reissulla olleet. Jopa pahimmilla turistikaduilla saa kavella suhteellisen rauhassa ja osassa kauppoja tuotteet on valmiiksi hinnoiteltu usein hyvin edulliseen hintaan, mika saastaa tinkimiselta ja helpottaa hintojen vertailua. Lonh Haissa tuli myos maistettua todennakoisesti halvinta olutta ikina: pullo Saigon-olutta maksoi 20 senttia ravintolassa. Sita halvemmaksi tuskin enaa missaan paasee.
Tanaan aiomme kayda tutustumassa kaupungin yoelamaan ja vierailla kenties legendaarisella Apocalypse Now-klubilla. Muita nahtavyyksi kaymme katsomassa myohemmin. Ho Chi Minhin lahella on edelleen jaljella Vietkongin tunneleita, joiden kautta iskuja tehtiin etelavietnamilaisten selustaan ja ainakin nuo tunnelit olisi mielenkiintoista nahda paikan paalla. Lisaksi paikassa on pari kiinnostavaa museota ja temppelia.
Ho Chi Minh on ylivoimaisesti miellyttavin suurkaupunki, jossa olemme talla reissulla olleet. Jopa pahimmilla turistikaduilla saa kavella suhteellisen rauhassa ja osassa kauppoja tuotteet on valmiiksi hinnoiteltu usein hyvin edulliseen hintaan, mika saastaa tinkimiselta ja helpottaa hintojen vertailua. Lonh Haissa tuli myos maistettua todennakoisesti halvinta olutta ikina: pullo Saigon-olutta maksoi 20 senttia ravintolassa. Sita halvemmaksi tuskin enaa missaan paasee.
Tanaan aiomme kayda tutustumassa kaupungin yoelamaan ja vierailla kenties legendaarisella Apocalypse Now-klubilla. Muita nahtavyyksi kaymme katsomassa myohemmin. Ho Chi Minhin lahella on edelleen jaljella Vietkongin tunneleita, joiden kautta iskuja tehtiin etelavietnamilaisten selustaan ja ainakin nuo tunnelit olisi mielenkiintoista nahda paikan paalla. Lisaksi paikassa on pari kiinnostavaa museota ja temppelia.
19.2.2010
Hai Long, Vietnam
Hieman kiertotieta kayttamalla paasiin vihdoinkin kirjoittamaan blogiin. Vietnamilaiset ilmeisesti sensuroivat nettia niin, etta palvelimen etusivua ei loydy, mutta ainakin tassa tapauksessa yksittaiseen blogiin paasya ei ollut estetty.
Vietnamissa matkustaminen tuntuu olevan helppoa. Takseissa on mittarit, joita myos kaytetaan ja venematka Vung Taoon taittu nopeasti ja kivuttomasti. Vung Tao oli kuitenkin lieva pettymys taysine rantoineen ja valtavine ihmismassoineen. Taksikuskimme neuvoi Hai Longin olevan rauhallisempi ja 400 000 dongin eli 16 euron hintaan paasimmekin tanne. Vietnamissa paasee jo melko helposti miljonaariksi, silla miljoona dongia on vain 40 euroa ja olenkin useampaan otteeseen ollut taalla jopa multimiljonaari. Ikava kylla taalla on miljoonista myos helppo paasta eroon, vaikka maan hintataso toki selvasti Suomea tai jopa Thaimaata alhaisempi onkin.
Hai Longissa ei ole aivan yhta paljoa matkailijoita kuin Vung Taossa, mutta toisaalta taalla on vain yksi pitka ranta, joka on paivisin aivan taynna. Paikka sijaitsee vain noin 200 km paassa Ho Chi Minhista ja monet paremmin toimeentulevat nayttavat tulevan tanne paivamatkalle. Skoottereita ja moottoripyoria on rannassa parkissa pitka rivi. Lansimaisia turisteja taalla emme ole montaa nahneet ja saamme taalla osin jopa turhankin paljon huomiota paikallisilta. Suurin osa aikuisista on hyvin kohteliaita, mutta selan takana ja joskus jopa silmien edessa meita osoitellaan sormilla ja katsellaan hammastyneita. Tanaan rannalla joku vanhempi mies alkoi myos nauraa kovasti minut nahdessaan. Lapset ovat yleensa melko harmittomia "Hello"-huutoineen, mutta osa lapsista kay suomalaisesta nakokulmasta rasittaviksi tunkiessaan jatkusti parinkymmenen sentin paahan. Osa lapsista ei myoskaan voi vastustaa kiusausta koskettaa ihmeellista valkoista miesta ja valilla se tuntuu melko rasittavalta.
Majoituksen loysimme mukavan helposti. Kavimme ensin katsomassa paikkaa nimelta "Military Guest - House", joka nimensa mukaisesti on ilmeisesti armeijan yllapitama hotelli. Palvelu ainakin oli sotilaallisen jaykkaa ja paatimme katsella viela muitakin vaihtoehtoja kun kadulla skootterilla ajellut mies tuli suosittelemaan meille omaa hotelliaan, joka olikin lahella ja siisti. Mies osaa englantia auttavasti ja kertoi meille etta hanella on suomalainen tuttava. Nokia oli myos tuttu merkki. Vietnamilaisiin asuntoihin mennessa kengat tulee jattaa ulos, mutta mies neuvoi meita laittamaan kenkamme rappusten alle ettei niita varasteta. Varoitukset eivat ilmeisesti olleen turhia, silla Juhanilta vietiin rannalla sandaalit. Muuta meilta ei tietaaksemme olekaan havinnyt. Sveitsista tuomani linkkari on tosin mahdollisesti hukassa, mutta varmuus asiaan on saatavissa vain purkamalla koko rinkka.
Eilen illalla kavimme katsomassa paikallista yoelamaa. Parkkipaikalle oli tuotu paljon muovisia ja matalia puutarhakalusteita ja poytiin tarjoiltiin lamminta olutta, joka sitten viilennettiin kaatamalla olut tuoppiin, jossa oli jaapaloja. Toimihan se niinkin. Taustalla soi musiikki, josta tuli hieman mieleeen euroviisubiisit yhdistettyna neuvostohymneihin. Ymparilla punaliput liehuivat. Ilmeisesti kyse oli jostain Tetiin eli vietnamilaiseen uuteen vuoteen liittyvasta tapahtumasta. Tetin vuoksi taallakin on ilmeisesti viela tavallistakin enemman vakea. Olimme aikoneet viettaa taalla 3 yota, mutta muutimme asken suunnitelmia ja lahdemme kohti Ho Chi Minhia jo huomenna. Paikka on muuten ollut ihan ok, mutta ranta on makuumme aivan liian taysi ja rasittava. Etela-Kiinan meressa on sentaan ollut kunnon aallot!
Vietnamissa matkustaminen tuntuu olevan helppoa. Takseissa on mittarit, joita myos kaytetaan ja venematka Vung Taoon taittu nopeasti ja kivuttomasti. Vung Tao oli kuitenkin lieva pettymys taysine rantoineen ja valtavine ihmismassoineen. Taksikuskimme neuvoi Hai Longin olevan rauhallisempi ja 400 000 dongin eli 16 euron hintaan paasimmekin tanne. Vietnamissa paasee jo melko helposti miljonaariksi, silla miljoona dongia on vain 40 euroa ja olenkin useampaan otteeseen ollut taalla jopa multimiljonaari. Ikava kylla taalla on miljoonista myos helppo paasta eroon, vaikka maan hintataso toki selvasti Suomea tai jopa Thaimaata alhaisempi onkin.
Hai Longissa ei ole aivan yhta paljoa matkailijoita kuin Vung Taossa, mutta toisaalta taalla on vain yksi pitka ranta, joka on paivisin aivan taynna. Paikka sijaitsee vain noin 200 km paassa Ho Chi Minhista ja monet paremmin toimeentulevat nayttavat tulevan tanne paivamatkalle. Skoottereita ja moottoripyoria on rannassa parkissa pitka rivi. Lansimaisia turisteja taalla emme ole montaa nahneet ja saamme taalla osin jopa turhankin paljon huomiota paikallisilta. Suurin osa aikuisista on hyvin kohteliaita, mutta selan takana ja joskus jopa silmien edessa meita osoitellaan sormilla ja katsellaan hammastyneita. Tanaan rannalla joku vanhempi mies alkoi myos nauraa kovasti minut nahdessaan. Lapset ovat yleensa melko harmittomia "Hello"-huutoineen, mutta osa lapsista kay suomalaisesta nakokulmasta rasittaviksi tunkiessaan jatkusti parinkymmenen sentin paahan. Osa lapsista ei myoskaan voi vastustaa kiusausta koskettaa ihmeellista valkoista miesta ja valilla se tuntuu melko rasittavalta.
Majoituksen loysimme mukavan helposti. Kavimme ensin katsomassa paikkaa nimelta "Military Guest - House", joka nimensa mukaisesti on ilmeisesti armeijan yllapitama hotelli. Palvelu ainakin oli sotilaallisen jaykkaa ja paatimme katsella viela muitakin vaihtoehtoja kun kadulla skootterilla ajellut mies tuli suosittelemaan meille omaa hotelliaan, joka olikin lahella ja siisti. Mies osaa englantia auttavasti ja kertoi meille etta hanella on suomalainen tuttava. Nokia oli myos tuttu merkki. Vietnamilaisiin asuntoihin mennessa kengat tulee jattaa ulos, mutta mies neuvoi meita laittamaan kenkamme rappusten alle ettei niita varasteta. Varoitukset eivat ilmeisesti olleen turhia, silla Juhanilta vietiin rannalla sandaalit. Muuta meilta ei tietaaksemme olekaan havinnyt. Sveitsista tuomani linkkari on tosin mahdollisesti hukassa, mutta varmuus asiaan on saatavissa vain purkamalla koko rinkka.
Eilen illalla kavimme katsomassa paikallista yoelamaa. Parkkipaikalle oli tuotu paljon muovisia ja matalia puutarhakalusteita ja poytiin tarjoiltiin lamminta olutta, joka sitten viilennettiin kaatamalla olut tuoppiin, jossa oli jaapaloja. Toimihan se niinkin. Taustalla soi musiikki, josta tuli hieman mieleeen euroviisubiisit yhdistettyna neuvostohymneihin. Ymparilla punaliput liehuivat. Ilmeisesti kyse oli jostain Tetiin eli vietnamilaiseen uuteen vuoteen liittyvasta tapahtumasta. Tetin vuoksi taallakin on ilmeisesti viela tavallistakin enemman vakea. Olimme aikoneet viettaa taalla 3 yota, mutta muutimme asken suunnitelmia ja lahdemme kohti Ho Chi Minhia jo huomenna. Paikka on muuten ollut ihan ok, mutta ranta on makuumme aivan liian taysi ja rasittava. Etela-Kiinan meressa on sentaan ollut kunnon aallot!
17.2.2010
Ho Chi Minh, Vietnam
Hyvin taalla nayttaa seka Facebook, etta tama blogikin avautuvan. Ulkomisteriolla on siis ainakin osittain virheellista tietoa maan asioista. Voi toki olla etteivat kaikki nettisivut toimi ihan samalla tapaa paikallisten ihmisten kotikoneilla.
Bussimatka oli kerrankin helppo ja miellyttava. Meita tultiin aamulla hakemaan jo 10 min etuajassa ja perille Ho Chi Minhiin saavuimme vain 10 min myohassa, mika tuntui melko uskomattomalta. Kaiken lisaksi bussi jatti meidat aivan keskeisimman matkailualueen reunaan Phan Gnu Lao-kadun varteen. Tet eli Vietnamilaisten uusivuosi oli tana vuonna 13. paiva ja kuten odotettavissa oli moni paikka on sen jaljilta edelleen kiinni. Vietnamilaiset juhlivat uutta vuotta noin viikon. Toisaalta kadut ovat nyt melko rauhallisia kun liikenne on vahaisempaa ja taalla voi kulkea aivan rauhassa ilman, etta jatkuvasti joku tarttuu hihaan myymaan tai kerjaamaan. Katukuvasta huomaa heti, etta olemme kommunistessa valtiossa: Vietnamin keltaisella tahdella punaisella pohjalla varustettuja lippuja on joka kadun kulmassa ja lisaksi mahdollisesti Tetin johdosta nakyvilla on myos sirppi ja vasara-logoja ja propagandakuvia kommunismin autuudesta. Kaikenkaikkiaan kaupunki nayttaa kuitenkin paljon siistimmalta ja jarjestayneemmalta kuin Kambotzan kaupungit.
Rajalla saimme ongelmissa passeihimme leimat, joilla saamme oleskella maassa korkeintaan 14 vrk. Pohjoismaalaiset ovat siita erityisessa asemassa, etta kaytannossa kaikki muut lansimaalaist joutuvat hankkimaan tanne viisumin lyhyttakin oleskelua varten. Viisumia ei saa rajalta ja se on lisaksi melko hintava, joten onneksi Suomen ja Vietnamin suhteen ovat kunnossa. Rajalla jouduimme odottaa kuitenkin hyvan tovin rinkat selassa ja mitaan VIP-jonoa ei taalla Kambotzan tapaan ollut, mika toisaalta kertoo siita ettei korruptiota taalla varmaankaan ole ihan niin paljoa.
Loysimme mukavan pienen majatalon, jossa kahden hengen huone ilmastoinnilla maksaa 18 dollaria yolta. Rakennukset taalla ovat keskieurooppalaiseen ja japanilaiseen tapaan hyvin kapeita, mutta pitkia. Mahdollisesti taallakin on siis jossain vaiheessa verotettu asuntoja niiden julkisivun leveyden perusteella. Huomenna suuntaamma kohti rannikkoa. Kambotzan huonoista kokemuksista huolimatta aiomme jalleen taittaa matkan vesiteitse. Huomenna rentoutumme toivon mukaan Vung Taon hiekkarannoilla.
Bussimatka oli kerrankin helppo ja miellyttava. Meita tultiin aamulla hakemaan jo 10 min etuajassa ja perille Ho Chi Minhiin saavuimme vain 10 min myohassa, mika tuntui melko uskomattomalta. Kaiken lisaksi bussi jatti meidat aivan keskeisimman matkailualueen reunaan Phan Gnu Lao-kadun varteen. Tet eli Vietnamilaisten uusivuosi oli tana vuonna 13. paiva ja kuten odotettavissa oli moni paikka on sen jaljilta edelleen kiinni. Vietnamilaiset juhlivat uutta vuotta noin viikon. Toisaalta kadut ovat nyt melko rauhallisia kun liikenne on vahaisempaa ja taalla voi kulkea aivan rauhassa ilman, etta jatkuvasti joku tarttuu hihaan myymaan tai kerjaamaan. Katukuvasta huomaa heti, etta olemme kommunistessa valtiossa: Vietnamin keltaisella tahdella punaisella pohjalla varustettuja lippuja on joka kadun kulmassa ja lisaksi mahdollisesti Tetin johdosta nakyvilla on myos sirppi ja vasara-logoja ja propagandakuvia kommunismin autuudesta. Kaikenkaikkiaan kaupunki nayttaa kuitenkin paljon siistimmalta ja jarjestayneemmalta kuin Kambotzan kaupungit.
Rajalla saimme ongelmissa passeihimme leimat, joilla saamme oleskella maassa korkeintaan 14 vrk. Pohjoismaalaiset ovat siita erityisessa asemassa, etta kaytannossa kaikki muut lansimaalaist joutuvat hankkimaan tanne viisumin lyhyttakin oleskelua varten. Viisumia ei saa rajalta ja se on lisaksi melko hintava, joten onneksi Suomen ja Vietnamin suhteen ovat kunnossa. Rajalla jouduimme odottaa kuitenkin hyvan tovin rinkat selassa ja mitaan VIP-jonoa ei taalla Kambotzan tapaan ollut, mika toisaalta kertoo siita ettei korruptiota taalla varmaankaan ole ihan niin paljoa.
Loysimme mukavan pienen majatalon, jossa kahden hengen huone ilmastoinnilla maksaa 18 dollaria yolta. Rakennukset taalla ovat keskieurooppalaiseen ja japanilaiseen tapaan hyvin kapeita, mutta pitkia. Mahdollisesti taallakin on siis jossain vaiheessa verotettu asuntoja niiden julkisivun leveyden perusteella. Huomenna suuntaamma kohti rannikkoa. Kambotzan huonoista kokemuksista huolimatta aiomme jalleen taittaa matkan vesiteitse. Huomenna rentoutumme toivon mukaan Vung Taon hiekkarannoilla.
16.2.2010
Phnom Penh
Eilinen oli taynna vastoinkaymisia. Bussimme Battambangista lahti paikallisen aikakasityksen mukaan kylla hyvissa ajoin vain 5 minuuttia myohassa. Paivan kuumimpaan aikaan ilmastointi kuitenkin hajosi ja loppumatkan ajan tunnelma oli hyvin lammin. Pysahdyimme pari kertaa ja taalla maassa on ilmeisesti tapana pesta bussit ennen kaupunkiin saapumista, koska sellainen operaatio bussillemma jalleen suoritettiin.
Phnom Penh on tahan astisista kaupungeista likaisin ja erilaisia moottoriajoneuvoja on liikkeella valtava maara. Kadun ylitys on taitolaji ja huvittavinta asiassa on se, etta katua ylittaessa ohi ajavat moottoripyorakuskit yrittavat kaupitella kaikenlaista postikorteista opiumiin. Hotellimme sijaitsee melko lahella Mekogin rantaa montaakaan metria ei saa rauhassa kavella ilman, etta tuk tuki-kuski tarjoaa kyytia, kerjalaiset haluavat rahaa tai joku yrittaa myyda jotain. Hintataso taalla on myos melko kallis. Etenkin joen rannan ravintoloissa ja sita reunustavissa kaupoissa. Loysimme tanaan kuitenkin ostoskeskuksen, josta sai lansimaalaiselta nayttavia vaatteita halvalla. Suurin osahan esim. H&M:n vaatteista taalta on muutenkin kotoisin. Paikalliset pukeutuvat myos lansimaalaisen nakokulmasta katsottuna ihan normaalisti ja miehilla on hienoja kauluspaitoja ja naiset kayttavat myos normaaleita lansimaisia vaatteita.
Eilen illalla karsin myos mahataudista, joka onneksi meni nopeasti ohi ja muutenkin helle yhditettyna kaupungin intensiivisyyteen alkoi uuvuttaa. Onneksi tanaan vasymys on jo kadonnut ja osasin taas nauttia ulkomailla olemisesta. Kavimme tosin katsomassa melko synkkia paikkoja: Tuol Slengin vankilan, joka tunnetaan myos nimella S-21. Paikassa pidettiin vangittuna suurta joukkoa punakhmeerien vihollisiksiin katsomia henkiloita ennenkuin heidat kuljetettiin teloituspaikkaan kaupungin ulkopuolelle. Kavimme katsomassa myos tata paikkaa, jonne oli rakennettu Buddhalainen pyhatto, joka oli aivan taynna uhrien paakalloja ja muita luita. S-21:n mielenkiintoisinta antia oli valokuvanayttely, jossa oli esilla ruotsalaisen henkilon ottamia valokuvia. Kyseinen henkilo oli yksi harvoja punakhmeerien hallinnon aikana maassa vierailleista ulkomaalaisista ja valokuvien lisaksi naytilla oli miehen ajatuksia vuodelta -78 seka nykypaivalta siita mita han maassa kohtasi.
Huomenna lahdemme kohti Vietnamia ja Ho Chi Minhia. Vietnamissa internetin kayttoa rajoitetaan Kiinan tapaan ja ilmeisesti ainakaan Facebook eli siella toimi. Saattaa siis olla mahdollista etten paase sielta myoskaan tata blogia kirjoittamaan. Mikali paivityksia ei kuulu pariin paivaan johtunee se siis Vietnamin kommunistisesta puolueesta.
Phnom Penh on tahan astisista kaupungeista likaisin ja erilaisia moottoriajoneuvoja on liikkeella valtava maara. Kadun ylitys on taitolaji ja huvittavinta asiassa on se, etta katua ylittaessa ohi ajavat moottoripyorakuskit yrittavat kaupitella kaikenlaista postikorteista opiumiin. Hotellimme sijaitsee melko lahella Mekogin rantaa montaakaan metria ei saa rauhassa kavella ilman, etta tuk tuki-kuski tarjoaa kyytia, kerjalaiset haluavat rahaa tai joku yrittaa myyda jotain. Hintataso taalla on myos melko kallis. Etenkin joen rannan ravintoloissa ja sita reunustavissa kaupoissa. Loysimme tanaan kuitenkin ostoskeskuksen, josta sai lansimaalaiselta nayttavia vaatteita halvalla. Suurin osahan esim. H&M:n vaatteista taalta on muutenkin kotoisin. Paikalliset pukeutuvat myos lansimaalaisen nakokulmasta katsottuna ihan normaalisti ja miehilla on hienoja kauluspaitoja ja naiset kayttavat myos normaaleita lansimaisia vaatteita.
Eilen illalla karsin myos mahataudista, joka onneksi meni nopeasti ohi ja muutenkin helle yhditettyna kaupungin intensiivisyyteen alkoi uuvuttaa. Onneksi tanaan vasymys on jo kadonnut ja osasin taas nauttia ulkomailla olemisesta. Kavimme tosin katsomassa melko synkkia paikkoja: Tuol Slengin vankilan, joka tunnetaan myos nimella S-21. Paikassa pidettiin vangittuna suurta joukkoa punakhmeerien vihollisiksiin katsomia henkiloita ennenkuin heidat kuljetettiin teloituspaikkaan kaupungin ulkopuolelle. Kavimme katsomassa myos tata paikkaa, jonne oli rakennettu Buddhalainen pyhatto, joka oli aivan taynna uhrien paakalloja ja muita luita. S-21:n mielenkiintoisinta antia oli valokuvanayttely, jossa oli esilla ruotsalaisen henkilon ottamia valokuvia. Kyseinen henkilo oli yksi harvoja punakhmeerien hallinnon aikana maassa vierailleista ulkomaalaisista ja valokuvien lisaksi naytilla oli miehen ajatuksia vuodelta -78 seka nykypaivalta siita mita han maassa kohtasi.
Huomenna lahdemme kohti Vietnamia ja Ho Chi Minhia. Vietnamissa internetin kayttoa rajoitetaan Kiinan tapaan ja ilmeisesti ainakaan Facebook eli siella toimi. Saattaa siis olla mahdollista etten paase sielta myoskaan tata blogia kirjoittamaan. Mikali paivityksia ei kuulu pariin paivaan johtunee se siis Vietnamin kommunistisesta puolueesta.
14.2.2010
Tiikerin vuosi
Tanaan juhlitaan kiinalaisten ja vietnamilaisten uutta vuotta. Alkava vuosi on tiikerin vuosi. Vaikka Kambotzassa ei samaa ajanlaskua noudatetakaan on taallakin ilmeisesti odotettavissa jonkinlaista juhlintaa. Paivalla suuri maara ihmisia ainakin kokoontua laiheisen temppelin ymparille ja paikalle viriteltiin myos massiivista kaiutinjarjestelmaa.
Eilinen venematka ei ollut nopea eika helppo. Kymmenen yli kuusi olimme odottamassa kuljetusta satamaan, joka lopulta saapui hieman ennen seitsemaa. Minibussi vei meidat satamaan, jossa ahtauduimme jokiveneeseen, joka otettiin hirvittaavaan ylilastiin. Ensimmaisen kolmen tunnin aikana matka taittui hyvaa vauhtia ja matkasimme myos Kambotzan suurimman jarven halki. Joen varsilla oli pienia kelluvia taloja seka paalujen paalle rakennettuja asumuksia, joista pikkulapset heiluttivat meille innoissaan kasiaan. Kalastajat virittelivat pyydyksiaan joelle ja jokiveneet lipuivat ohitsemme.
7 tunnin kuluttua olimme yha veneessa matkalla kohti Battambangia. Moottorikin hajosi jo toista kertaa ja paikallistenkin kasvoilta alkoi kuvastua huoli. Vedenpinta oli todella matalalla ja matkanteko eteni matelemalla, silla veneen pohja kynti jatkuvasti Mekongin sivuhaaran pohjaa. Valilla juutuimme kokonaan kiinni, mutta onneksi ilmeisesti rekasta peraisin olevan dieselmoottorimme sai puskettua meidat jalleen liikkeelle. Kanssamatkustajatkin alkoivat selvasti hermoilla ja yksi nainen manasi sita miten kohta pimea laskeutuisi ja malariahyttyset kavisivat kimppuumme. "Mosquito malaria, she comes at night and she bites everywhere" tuomionpaivan aksentilla lausuttuna oli melkeinpa huvittavaa kuultavaa jo tuossakin tilanteessa. Jalkeenpain ajatellen se ainakin oli. Lopulta kone saatiin korjattua ja matkanteko jatkui. Eras jo pidempaan maassa oleskellut kanssamatkustaja oli ottanut puhelimella yhteyden matkatoimistoon ja kaskenyt naita lahettamaan bussin seuraavaan kylaan. Yllatyksemme nain olikin tapahtanut ja lopulta paasimme ilmastoituun bussiin jatkamaan matkaa kohtuullista vauhtia. Meilla oli jopa poliisisaattue!
Kambotzalaiset ovat synnynnaisia kauppamiehia ja bussikuskikin kertoi omistavansa hotellin noin 1 km paassa Battambangin keskustasta. Han myos halusi aivan sattumalta suositella tata hotellia ja niinpa ajoimme keskustaan hotellin kautta. Me emme vaivautuneet edes katsomaan huoneita, silla arvasin etta yksi kambotzalainen kilometri vastaa useampaa suomalaista ja asianlaita olikin juuri nain. Loysimme keskustasta mukavan hotellin ja taman hotellin kautta saimme myos jarjestettya tamanpaivaisen riksa-ajalun ja bussilipun huomiselle Phomn Penhiin.
Tanaan kavimme katsomassa kahta kukkulaa: Phomn Sampeauta ja Phomn Banania. Ensimmaisessa paikassa palkkasimme paikallisen pojan oppaaksi 3 dollarin hintaan ja kiipesimme kukkulalle hirvittavassa auringonpaahteessa. En muista olleeni koskaan niin lapimarka hiesta kuin kukkulan huipulla. Paitani oli lapimarka ja jopa housut olivat aivan lapimarat hiesta. Paikallisia meidan hikoilumme naytti naurattavan, mutta en usko monesti olleeni lahempana lampohalvausta kuin tuolloin. Kylma vesi kuitenkin auttoi ja kavimme katsomassa pari temppelia, entisen punakhmeerien vankilan ja luolan, jossa punakhmeerit olivat teloittaneet ihmisia bambukepeilla hakkaamalla. Nahtavissa oli vielakin paakalloja ja muidenkin luiden paloja. Kukkulan paalla oli asemissa viela kaksi tykkia, joita vietnamilaiset olivat kayttaneet taistelussaan punakhmeereja vastaan. Yksi punakhmeerien viimeisista tukikohdista oli nimittain sijainnut laheisella kukkulalla.
Phomn Banan olikin sitten hieman rauhanomaisempi paikka. Noin 350 rappusen jalkeen olimme seka jalleen lapimarat hiesta etta paikassa, jossa sijaitsi temppeli, joka muistutti hieman Angkor Watin ulkoasua. Lopuksi kavimme viela katsomassa autiota Pepsin pullottamoa, joka oli edelleen samassa tilassa kuin vuonna 1975, jolloin punakhmeerit nousivat valtaan. Seuraavaksi aion menna nauttimaan Tiger oluen tiikerin vuoden kunniaksi!
Eilinen venematka ei ollut nopea eika helppo. Kymmenen yli kuusi olimme odottamassa kuljetusta satamaan, joka lopulta saapui hieman ennen seitsemaa. Minibussi vei meidat satamaan, jossa ahtauduimme jokiveneeseen, joka otettiin hirvittaavaan ylilastiin. Ensimmaisen kolmen tunnin aikana matka taittui hyvaa vauhtia ja matkasimme myos Kambotzan suurimman jarven halki. Joen varsilla oli pienia kelluvia taloja seka paalujen paalle rakennettuja asumuksia, joista pikkulapset heiluttivat meille innoissaan kasiaan. Kalastajat virittelivat pyydyksiaan joelle ja jokiveneet lipuivat ohitsemme.
7 tunnin kuluttua olimme yha veneessa matkalla kohti Battambangia. Moottorikin hajosi jo toista kertaa ja paikallistenkin kasvoilta alkoi kuvastua huoli. Vedenpinta oli todella matalalla ja matkanteko eteni matelemalla, silla veneen pohja kynti jatkuvasti Mekongin sivuhaaran pohjaa. Valilla juutuimme kokonaan kiinni, mutta onneksi ilmeisesti rekasta peraisin olevan dieselmoottorimme sai puskettua meidat jalleen liikkeelle. Kanssamatkustajatkin alkoivat selvasti hermoilla ja yksi nainen manasi sita miten kohta pimea laskeutuisi ja malariahyttyset kavisivat kimppuumme. "Mosquito malaria, she comes at night and she bites everywhere" tuomionpaivan aksentilla lausuttuna oli melkeinpa huvittavaa kuultavaa jo tuossakin tilanteessa. Jalkeenpain ajatellen se ainakin oli. Lopulta kone saatiin korjattua ja matkanteko jatkui. Eras jo pidempaan maassa oleskellut kanssamatkustaja oli ottanut puhelimella yhteyden matkatoimistoon ja kaskenyt naita lahettamaan bussin seuraavaan kylaan. Yllatyksemme nain olikin tapahtanut ja lopulta paasimme ilmastoituun bussiin jatkamaan matkaa kohtuullista vauhtia. Meilla oli jopa poliisisaattue!
Kambotzalaiset ovat synnynnaisia kauppamiehia ja bussikuskikin kertoi omistavansa hotellin noin 1 km paassa Battambangin keskustasta. Han myos halusi aivan sattumalta suositella tata hotellia ja niinpa ajoimme keskustaan hotellin kautta. Me emme vaivautuneet edes katsomaan huoneita, silla arvasin etta yksi kambotzalainen kilometri vastaa useampaa suomalaista ja asianlaita olikin juuri nain. Loysimme keskustasta mukavan hotellin ja taman hotellin kautta saimme myos jarjestettya tamanpaivaisen riksa-ajalun ja bussilipun huomiselle Phomn Penhiin.
Tanaan kavimme katsomassa kahta kukkulaa: Phomn Sampeauta ja Phomn Banania. Ensimmaisessa paikassa palkkasimme paikallisen pojan oppaaksi 3 dollarin hintaan ja kiipesimme kukkulalle hirvittavassa auringonpaahteessa. En muista olleeni koskaan niin lapimarka hiesta kuin kukkulan huipulla. Paitani oli lapimarka ja jopa housut olivat aivan lapimarat hiesta. Paikallisia meidan hikoilumme naytti naurattavan, mutta en usko monesti olleeni lahempana lampohalvausta kuin tuolloin. Kylma vesi kuitenkin auttoi ja kavimme katsomassa pari temppelia, entisen punakhmeerien vankilan ja luolan, jossa punakhmeerit olivat teloittaneet ihmisia bambukepeilla hakkaamalla. Nahtavissa oli vielakin paakalloja ja muidenkin luiden paloja. Kukkulan paalla oli asemissa viela kaksi tykkia, joita vietnamilaiset olivat kayttaneet taistelussaan punakhmeereja vastaan. Yksi punakhmeerien viimeisista tukikohdista oli nimittain sijainnut laheisella kukkulalla.
Phomn Banan olikin sitten hieman rauhanomaisempi paikka. Noin 350 rappusen jalkeen olimme seka jalleen lapimarat hiesta etta paikassa, jossa sijaitsi temppeli, joka muistutti hieman Angkor Watin ulkoasua. Lopuksi kavimme viela katsomassa autiota Pepsin pullottamoa, joka oli edelleen samassa tilassa kuin vuonna 1975, jolloin punakhmeerit nousivat valtaan. Seuraavaksi aion menna nauttimaan Tiger oluen tiikerin vuoden kunniaksi!
12.2.2010
Fiiliksia Siem Reapista ja Kambotzasta yleensakin
Kambotzassa on sodittu ahkerasti. 50-60-lukujen vaihteessa maa oli itsenaistynyt Ranskan siirtomaavallasta rauhanomaisesti (toisin kuin esim. naapurimaa Vietnam) ja maassa elettiin toiveikkuuden ja yritteliaisyyden aikakautta. Maata hallitsi kuningas ja hallinto oli korruptoitunuttaa. Kuninkaan tuki Kiinalle ja Pohjois-Vietnamille seka Vietkongille suututti kuitenkin armeijan, joka kaappasi vallan 60-luvun lopulla. Maaseudulla alkoi kytea kapina ja monet maanviljelijat liittyivat mukaan liikkeeseen, joka pian sai nimen Khmer Rouge eli punakhmeerit. Liiketta johti myohemmin Pol Potina tunnettu henkilo, mutta monet maanviljelijat eivat tunteneet johtajansa aarimaolaisia ajatukia vaan useat ajattelivat liittyvansa taisteluun entisen kuninkaan valtaan palauttamisen puolesta.
Vuonna 1975 punakhmeerit saavuttivat voiton ja julistivat valtion Kamputsean demokraattiseksi valtioksi. Aarimaolaiset opit otettiin kayttoon ja koko valtiosta oli maara tehda maatalousyhteiskunta. Kaupunkien lahes koko vaesto, mukaanlukien lapset, vanhukset ja sairaat marrisettiin valtaville tyoleireille, joissa ihmiset joutuivat tehda 12-15-tuntista paivaa pelloilla. Entinen johtava eliitti, tiedemiehet, taiteilijat, vieraita kielia puhuvat ihmiset, munkit ja jopa silmalaseja kayttaaneet ihmiset teloitettiin usein hyvinkin brutaalilla tavalla. Saman kohtalon kokivat kaikki punakhmeerien toimia vastustavat. Perutettiin vankiloita, joista ehka kuuluissammassa vankilassa S-21 oli hengissa enaa 7 vankia kun Vietnamin joukot vapauttivat vankilan vuonna 1979. Alle neljassa vuodessa lahes 2 miljoonaa kambotzalaista eli noin 1/3 vaestosta oli kuollut joko teloituksiin, tauteihin tai pakkotyohon. Vietnamin tankit vyoryivat lahes tyhjaan Phonm Penhiin, joka aiemmin oli ollut miljoonakaupunki.
Vakivaltaisuudet eivat kuitenkaan paattyneet tahan vaan punakhmeerit vetaytyivat rajaseudulle kayden sielta sissisotaa viela 10 vuotta. Lisaksi maassa koettiin nalanhata, silla valtavien ihmismassojen ollessa liikkeella riisi jai lahes taysin kylvamatta. Vuonna 1989 Vietnam murskasi viimeiset punakhmeerien asemat Kambotzassa, mutta sissisota jatkui Thaimaan puolelta sijaitsevista tukikohdista viela nelja vuotta. 1995-1998 kaytiin viela viimeiset taistelut, vaikka Vietnamin armeija vetaytyi maasta 1993. Suurin osa punakhmeerien johtajista Pol Pot mukaanlukien kuoli luonnollisen kuoleman sissien tukikohdissa. Osa johtajista on nyttemmin vangittu, mutta oikeusprosessit etenevat hitaasti ja johtajat ovat iakkaita. Suurinta osaa tullaan tuskin koskaan tuomitsemaan teoistaan.
Pahimmalta sissisodalta valttynyt lantinen Kambotza ei myoskaan selvinnyt ajanjaksosta ehjin nahoin, silla USA pommitti raskaasti Vietnamin lisaksi myos naapurimaita Laosta ja Kambotzaa. On laskettu, etta jokaista vietnamilaista, laoslaista ja kambotzalaista kohti alueelle pudotettiin yli 250 rajahteita, joista osa on edelleen rajahtamattomina maastossa. Myos punakhmeerien kylvamia rajahteita ja miinoja on edelleen maastossa.
Vierailimme tanaan paikallisessa lastensairaalassa, joka on rakennettu ulkomaisilla, paa-asiassa japanilaisilla, ameriikkalaisilla ja ranskalaisilla lahjoituksilla. Paikassa tarjotaan ilmaista hoitoa Kambotzan lapsille, mika onkin tarpeen, silla lapsikuolleisuus maassa on korkeaa. Suurin osa lapsista kuolee hoidettavissa oleviin sairauksiin, kuten keuhkokuumeeseen. Avulle on siis tarvetta.
Huomenna lahdemme venematkalle Battambang-nimiseen kaupunkiin. Kuivaan aikaan matka saattaa kestaa jopa yli 9 tuntia, mutta meille vakuuteltiin etta vedenkorkeus on hyva ja matka kestaa 6 tuntia. Huomenna pitaisi olla luvassa uskomattomia maisemia ja paljon lintuja. Ainakin kaupungin lapi virtaavassa joessa vaikuttaii olevan ihan hyvin vetta.
Vuonna 1975 punakhmeerit saavuttivat voiton ja julistivat valtion Kamputsean demokraattiseksi valtioksi. Aarimaolaiset opit otettiin kayttoon ja koko valtiosta oli maara tehda maatalousyhteiskunta. Kaupunkien lahes koko vaesto, mukaanlukien lapset, vanhukset ja sairaat marrisettiin valtaville tyoleireille, joissa ihmiset joutuivat tehda 12-15-tuntista paivaa pelloilla. Entinen johtava eliitti, tiedemiehet, taiteilijat, vieraita kielia puhuvat ihmiset, munkit ja jopa silmalaseja kayttaaneet ihmiset teloitettiin usein hyvinkin brutaalilla tavalla. Saman kohtalon kokivat kaikki punakhmeerien toimia vastustavat. Perutettiin vankiloita, joista ehka kuuluissammassa vankilassa S-21 oli hengissa enaa 7 vankia kun Vietnamin joukot vapauttivat vankilan vuonna 1979. Alle neljassa vuodessa lahes 2 miljoonaa kambotzalaista eli noin 1/3 vaestosta oli kuollut joko teloituksiin, tauteihin tai pakkotyohon. Vietnamin tankit vyoryivat lahes tyhjaan Phonm Penhiin, joka aiemmin oli ollut miljoonakaupunki.
Vakivaltaisuudet eivat kuitenkaan paattyneet tahan vaan punakhmeerit vetaytyivat rajaseudulle kayden sielta sissisotaa viela 10 vuotta. Lisaksi maassa koettiin nalanhata, silla valtavien ihmismassojen ollessa liikkeella riisi jai lahes taysin kylvamatta. Vuonna 1989 Vietnam murskasi viimeiset punakhmeerien asemat Kambotzassa, mutta sissisota jatkui Thaimaan puolelta sijaitsevista tukikohdista viela nelja vuotta. 1995-1998 kaytiin viela viimeiset taistelut, vaikka Vietnamin armeija vetaytyi maasta 1993. Suurin osa punakhmeerien johtajista Pol Pot mukaanlukien kuoli luonnollisen kuoleman sissien tukikohdissa. Osa johtajista on nyttemmin vangittu, mutta oikeusprosessit etenevat hitaasti ja johtajat ovat iakkaita. Suurinta osaa tullaan tuskin koskaan tuomitsemaan teoistaan.
Pahimmalta sissisodalta valttynyt lantinen Kambotza ei myoskaan selvinnyt ajanjaksosta ehjin nahoin, silla USA pommitti raskaasti Vietnamin lisaksi myos naapurimaita Laosta ja Kambotzaa. On laskettu, etta jokaista vietnamilaista, laoslaista ja kambotzalaista kohti alueelle pudotettiin yli 250 rajahteita, joista osa on edelleen rajahtamattomina maastossa. Myos punakhmeerien kylvamia rajahteita ja miinoja on edelleen maastossa.
Vierailimme tanaan paikallisessa lastensairaalassa, joka on rakennettu ulkomaisilla, paa-asiassa japanilaisilla, ameriikkalaisilla ja ranskalaisilla lahjoituksilla. Paikassa tarjotaan ilmaista hoitoa Kambotzan lapsille, mika onkin tarpeen, silla lapsikuolleisuus maassa on korkeaa. Suurin osa lapsista kuolee hoidettavissa oleviin sairauksiin, kuten keuhkokuumeeseen. Avulle on siis tarvetta.
Huomenna lahdemme venematkalle Battambang-nimiseen kaupunkiin. Kuivaan aikaan matka saattaa kestaa jopa yli 9 tuntia, mutta meille vakuuteltiin etta vedenkorkeus on hyva ja matka kestaa 6 tuntia. Huomenna pitaisi olla luvassa uskomattomia maisemia ja paljon lintuja. Ainakin kaupungin lapi virtaavassa joessa vaikuttaii olevan ihan hyvin vetta.
11.2.2010
Angkor Wat
Aamulla heratyskello soi 5.10. Puoli kuusi lahdimme kohti Agnkor Watin raunioaluetta. Sovimme eilen riksakuskin hakemaan meidat niin, etta ehdimme nahda paikan auringon noustessa. Sisaanpaasy maksoi 20 dollaria ja paasylippua varten meista otettiin jopa kuvat digikameralla. Sanat eivat tee oikeutta paikalle, mutta Agkor Watin kolme tornia nayttivat juuri silta auringon noustessa kuin olinkin kuvitellut. Raunioalue on todella suuri ja pelkastaan Angkor Watin katselemiseen olisi voinut kayttaa tuntikausia.
Kavimme katsomassa viela lukuisia muita raunioita, joista osa oli edelleen viidakon peittamia. Uskomatonta miten viidakko valloittaa takaisin sen mita ihminen on joskus raivannut. Valtavat puut kasvoivat temppeleiden paalla ja juuret olivat tunkeutuneet joka paikkaan rikkoen seinat ja muurit. Aina kun pysahdyimme lauma lapsia tuli kaupittelemaan kaikenlaista vedesta rannekoruihin ja maalauksiin. Lampotila oli aamulla melko siedettava, mutta jo kymmenelta paahtava aurinko alkoi uuvuttaa ja paita kastui lapimaraksi hiesta.
Loppupaivan kaytimme kavellen ympari Siem Reapia. Suurin osa ravintoloista ja baareista tuntuu keskittyvan hyvin pienelle alueelle vanhaan ranskalaisten rakentamaan kaupunginosaan. Paikka eroaa siina mielessa melko radikaalisti Thaimaasta, etta huumeita kaupitellaan hyvinkin julkisesti lahes joka nurkassa. Kuten suurimmassa osassa muutakin maailmaa kaikki huumausaineet ovat taallakin laittomia, vaikka kannabista taalla onkin ilmeisesti perinteisesti kaytetty mausteena esimerkiksi pizzaan ja kaikki pizzeriat onkin nimetty tyyliin "onnen mauste".
Aikainen aamuheratys alkaa jo painaa ja seuraavaksi onkin aika asettua yopuulle ilmastoituun hotellihuoneeseen.
Kavimme katsomassa viela lukuisia muita raunioita, joista osa oli edelleen viidakon peittamia. Uskomatonta miten viidakko valloittaa takaisin sen mita ihminen on joskus raivannut. Valtavat puut kasvoivat temppeleiden paalla ja juuret olivat tunkeutuneet joka paikkaan rikkoen seinat ja muurit. Aina kun pysahdyimme lauma lapsia tuli kaupittelemaan kaikenlaista vedesta rannekoruihin ja maalauksiin. Lampotila oli aamulla melko siedettava, mutta jo kymmenelta paahtava aurinko alkoi uuvuttaa ja paita kastui lapimaraksi hiesta.
Loppupaivan kaytimme kavellen ympari Siem Reapia. Suurin osa ravintoloista ja baareista tuntuu keskittyvan hyvin pienelle alueelle vanhaan ranskalaisten rakentamaan kaupunginosaan. Paikka eroaa siina mielessa melko radikaalisti Thaimaasta, etta huumeita kaupitellaan hyvinkin julkisesti lahes joka nurkassa. Kuten suurimmassa osassa muutakin maailmaa kaikki huumausaineet ovat taallakin laittomia, vaikka kannabista taalla onkin ilmeisesti perinteisesti kaytetty mausteena esimerkiksi pizzaan ja kaikki pizzeriat onkin nimetty tyyliin "onnen mauste".
Aikainen aamuheratys alkaa jo painaa ja seuraavaksi onkin aika asettua yopuulle ilmastoituun hotellihuoneeseen.
10.2.2010
Siem Reap, Kambotza
Takana on 11 tunnin matkustus, johon sisaltyi ensin parin tunnin matka minubussilla Koh Changin halki. Itse saari ei ole niin iso, etta matka valttamatta olisi noin paljon aikaa vaatinut, mutta useampaan otteeseen pysahdyimme odottamaan jotain ja valilla ajoimme myos takaisin ilmeisesti jotain hakemaan. Seuraavana vuorossa oli puolen tunnin lauttamatka, jonka jalkeen matka jatkui ilmastoidulla minibussilla kohti Poipetia ja Kambotzan rajaa. Noin kello yhden aikoihin noin kuusi tuntia liikkeelle lahdosta saavuimme rajalle. Matkatoimisto oli jarjestanyt meille henkilon hoitamaan viisumiasioita ja ohjaamaan meidat Siem Reapiin vievaan bussiin. Jouduimme maksamaan viisumista 1200 bathia, joka on noin 36 dollaria. Oikeasti viisumin hinta on 20 dollaria, mutta mikali olisimme alkaneet hoitaa viisumiasiaa itse olisimme todennakoisesti myohastyneet kyydista ja joutuneet silti maksamaan vahintaankin 25 dollaria jopa kovan tinkaamisen jalkeen. Tasta voikin helposti paatella sen, etta Kambotzassa korruptio on melko arkinen asia.
Thaimaan puolella jouduimme jonottaa rajatarkastusta hetken ja sen jalkeen saavuimme rajojen valiseen tilaan, joka ei ole ilmeisesti kenenkaan maata ja jossa nykyaan sijaitsee lukuisia kasinoita, jonne thaimaalaiset tulevat harjoittamaan uhkapelia (joka Thaimaassa on ilmeisesti kiellettya) ilman etta he joutuvat kayda Kambotzassa. Seinalla oli joku englanninkielinen varoituskin siita, miten Thaimaan hallitus ei ota vastuuta siita, jos uhkapelaaminen aiheuttaa jollekin mielipahaa.
Ennen Kambotzan rajaa saimme passeihimme viisumit. Itse rajatarkastukeen oli todella pitka jono, mutta oppaamme kertoi tilanteeseen olevan helpon ratkaisun. 200 bathin eli vahan yli 4 euron hintaan paasisimme jonon ohi. Koska jono todellakin naytti todella pitkalta ja meilla oli viela pitka matka edessa, paatimme sortua lahjontaan. Opas sujautti setelit passien valiin ja kavelimme jonon ohi, jonka jalkeen passit annettiin jollekin rajavirkailijalle. Hetken paasta meilla oli passeissamme Kambotzan leimat ja matka saattoi jatkua.
Paallisin puolin Kambotza nayttaa hieman likaisemmalta ja koyhemmalta kuin Thaimaa, mika varmasti pitaakin paikkansa. Taalla opettaja ansaitsee ilmeisesti ainoastaan 3 dollaria kuukaudessa ja ihmiset joutuvat tekemaan useampaa tyota. Liikenne on ilmeisesti ranskan siirtomaahistorian vuoksi oikeanpuoleista (Thaimaassa vasemmanpuoleista). Kuorma-autot ovat todella tayteen lastattuja ja skoottereita ja mopoja on liikenteessa todella paljon. Lisaksi paikalliset ajelevat joillain traktorin nakoisilla vehkeilla, joissa moottori sijaitsee ajoneuvon etuosassa pitkan aisan paassa. Kambotzan rahayksikko on riel ja yksi euro on noin 4700 rielia. Kaytossa on kuitenkin myos USAn dollarit ja maksoimme majoituksemme ja askeisen ravintola-aterian dollareina. Kahden hengen ilmastoitu hotellihuone maksoi 15 dollaria yolta ja ravintola-ateria oluineen kustansi 4 dollaria/hlo (alle 3 e).
Huomenna aiomme herata jo ennen auringonnousua ja lahtea katsomaan Angkor Watin raunioaluetta. Alue on ilmeisesti melko laaja ja sen kokonaan nakemiseen tarvittaisiin useampikin paiva. Aiomme viipya taalla 3 yota, joten halutessamme ehdimme vierailla paikassa viela ylihuomennakin. Toivon ettei huomenna olisi ihan niin kuuma paiva kuin tanaan, silla bussimatka otti todella voimille. Viereemme sattui muuten pari virolaista miesta, joista yksi osasi suomeakin ihan hyvin. Virolaisilla oli mukana myos jotain alkoholijuomaa, jota he loppumatkasta auliisti halusivat myos jakaa veljeskansansa kanssa. Bussikuski osasi yllattaen myos venajaa, jota virolaisetkin puhuivat. Ilmeisesti myos Vietnamissa ainakin vanhemmat ihmiset puhuvat jonkin verran venajaa. Harmi etten itse enaa muista kuin pari sanaa sita.
Thaimaan puolella jouduimme jonottaa rajatarkastusta hetken ja sen jalkeen saavuimme rajojen valiseen tilaan, joka ei ole ilmeisesti kenenkaan maata ja jossa nykyaan sijaitsee lukuisia kasinoita, jonne thaimaalaiset tulevat harjoittamaan uhkapelia (joka Thaimaassa on ilmeisesti kiellettya) ilman etta he joutuvat kayda Kambotzassa. Seinalla oli joku englanninkielinen varoituskin siita, miten Thaimaan hallitus ei ota vastuuta siita, jos uhkapelaaminen aiheuttaa jollekin mielipahaa.
Ennen Kambotzan rajaa saimme passeihimme viisumit. Itse rajatarkastukeen oli todella pitka jono, mutta oppaamme kertoi tilanteeseen olevan helpon ratkaisun. 200 bathin eli vahan yli 4 euron hintaan paasisimme jonon ohi. Koska jono todellakin naytti todella pitkalta ja meilla oli viela pitka matka edessa, paatimme sortua lahjontaan. Opas sujautti setelit passien valiin ja kavelimme jonon ohi, jonka jalkeen passit annettiin jollekin rajavirkailijalle. Hetken paasta meilla oli passeissamme Kambotzan leimat ja matka saattoi jatkua.
Paallisin puolin Kambotza nayttaa hieman likaisemmalta ja koyhemmalta kuin Thaimaa, mika varmasti pitaakin paikkansa. Taalla opettaja ansaitsee ilmeisesti ainoastaan 3 dollaria kuukaudessa ja ihmiset joutuvat tekemaan useampaa tyota. Liikenne on ilmeisesti ranskan siirtomaahistorian vuoksi oikeanpuoleista (Thaimaassa vasemmanpuoleista). Kuorma-autot ovat todella tayteen lastattuja ja skoottereita ja mopoja on liikenteessa todella paljon. Lisaksi paikalliset ajelevat joillain traktorin nakoisilla vehkeilla, joissa moottori sijaitsee ajoneuvon etuosassa pitkan aisan paassa. Kambotzan rahayksikko on riel ja yksi euro on noin 4700 rielia. Kaytossa on kuitenkin myos USAn dollarit ja maksoimme majoituksemme ja askeisen ravintola-aterian dollareina. Kahden hengen ilmastoitu hotellihuone maksoi 15 dollaria yolta ja ravintola-ateria oluineen kustansi 4 dollaria/hlo (alle 3 e).
Huomenna aiomme herata jo ennen auringonnousua ja lahtea katsomaan Angkor Watin raunioaluetta. Alue on ilmeisesti melko laaja ja sen kokonaan nakemiseen tarvittaisiin useampikin paiva. Aiomme viipya taalla 3 yota, joten halutessamme ehdimme vierailla paikassa viela ylihuomennakin. Toivon ettei huomenna olisi ihan niin kuuma paiva kuin tanaan, silla bussimatka otti todella voimille. Viereemme sattui muuten pari virolaista miesta, joista yksi osasi suomeakin ihan hyvin. Virolaisilla oli mukana myos jotain alkoholijuomaa, jota he loppumatkasta auliisti halusivat myos jakaa veljeskansansa kanssa. Bussikuski osasi yllattaen myos venajaa, jota virolaisetkin puhuivat. Ilmeisesti myos Vietnamissa ainakin vanhemmat ihmiset puhuvat jonkin verran venajaa. Harmi etten itse enaa muista kuin pari sanaa sita.
9.2.2010
Rantalomailua
Paatimme eilen testata hieman paikallista alkoholijuomaa, jota viskiksi mainostettiin, mutta joka taisi olla kuitenkin riisista tehty. En sitten tieda voiko riisiviskikin olla viskia, mutta ei se ainakaan kovin hyvaa ollut. Loppuillasta kavimme viela majapaikan ravintolassa nauttimassa pari olutta ja paikan mennessa kiinni olisimme saaneet viela jaada kuuntelemaan musiikkia, jos vaan olisimme itse laittaneet sahkot pois paalta. Emme kuitenkaan kokeneet enaa tarvetta musiikinkuunteluun ja paatimme lahtea takaisin mokillemme. Tarjoilija antoi ystavallisesti kuitenkin viela mukaamme amparillisen jaita, joilla saimme viimeiset oluet pysymaan kylmina. Eli taalla palvelu kylla pelaa!
Aamulla paha olokaan ei onneksi vaivannut, silla sen verran maltillisesti paikallisia juomia sentaan tuli maisteltua. Olut on taalla maassa ilmeisesti paikallisille kallista ja pari olutta maksaa paikallisille ilmeisesti puolen paivan palkan. Viinien hintaan lisataan jopa 300% veroa niita maahan tuotaessa. Thaimaalaisen ruuan kanssa sopisi ilmeisesti paremmin valkoviini, mutta koska se nayttaa kaukaa samalta kuin vesi haluavat paikalliset usein juoda punaviinia nayttaakseen heilla olevan siihen varaa. Opimme myos, etta energiajuoma Red Bull on ilmeisesti alunperin taalta kotoisin ja sita myydaan kaupoissa pienissa ruskeissa yskanlaakepullon nakoisissa puteleissa. Ostin tanaan myos jotain merilevasipseja, jotka olivat yllattavankin hyvia.
Tama paiva on mennyt pikalti rannalla makoillessa. Rusketustakin on tullut jo jonkin verran ja onneksi en ole kuitenkaan palanut. Ban Bang Baosta saa todella hyvaa merenelavista tehtya ruokaa ja aiemmin tanaan Juhani onnistui tilaamaan todella herkullista ayriaiskeittoa. Aiomme viela seuraavaksi kayda nautiskelemassa meren antimista ennen sisamaahan lahtoa. Matkasta Kambotzaan ei valttamatta tulekaan kovinkaan vaikea, koska saimme varattua matkan, jossa meita tullaan hakemaan majapaikan edustalta seitsemalta huomenna aamulla. Sielta matka jatkuu sitten pohjoiseen Thaimaan ja Kambotzan rajalle Poipetiin, josta viisumien pitaisi jarjestya noin tunnissa. Viisumien hankkimisessa tarvitaan ilmeisesti tinkimistaitoa, silla rajaviranomaisilla on tapana yrittaa saada mahdollisimman iso siivu valista omaan taskuun. Periaatteessa viisumin hinta pitaisi olla 20 dollaria, mutta hyva jos saamme sen 25 dollariin tingattua. Poipetista pitaisi olla viela noin 4 tunnin matka Siem Reapiin (kirjoitetaan jossain myos Siam Reap), joka on sitten lahella Angkor Watin raunioaluetta. Paikassa pitaisi olla runsaasti majoitusta tarjolla.
Huomenna sanomme toistaiseksi jaahyvaiset Thaimaalle, joka on ollut positiivinen yllatys. Matkustaminen taalla on todella helppoa ja ihmiset ystavallisia. Hintataso on vahintaankin kohtuullinen, mikali jaksaa edes hieman kavella syrjaan paakaduilta. Thaimaa tuntuu olevan myos hyvin turvallinen maa. Uskoisin Thaimaan myos soveltuvan hyvin ensimmaiseksi Aasian omatoimimatkakohteeksi monille.
Aamulla paha olokaan ei onneksi vaivannut, silla sen verran maltillisesti paikallisia juomia sentaan tuli maisteltua. Olut on taalla maassa ilmeisesti paikallisille kallista ja pari olutta maksaa paikallisille ilmeisesti puolen paivan palkan. Viinien hintaan lisataan jopa 300% veroa niita maahan tuotaessa. Thaimaalaisen ruuan kanssa sopisi ilmeisesti paremmin valkoviini, mutta koska se nayttaa kaukaa samalta kuin vesi haluavat paikalliset usein juoda punaviinia nayttaakseen heilla olevan siihen varaa. Opimme myos, etta energiajuoma Red Bull on ilmeisesti alunperin taalta kotoisin ja sita myydaan kaupoissa pienissa ruskeissa yskanlaakepullon nakoisissa puteleissa. Ostin tanaan myos jotain merilevasipseja, jotka olivat yllattavankin hyvia.
Tama paiva on mennyt pikalti rannalla makoillessa. Rusketustakin on tullut jo jonkin verran ja onneksi en ole kuitenkaan palanut. Ban Bang Baosta saa todella hyvaa merenelavista tehtya ruokaa ja aiemmin tanaan Juhani onnistui tilaamaan todella herkullista ayriaiskeittoa. Aiomme viela seuraavaksi kayda nautiskelemassa meren antimista ennen sisamaahan lahtoa. Matkasta Kambotzaan ei valttamatta tulekaan kovinkaan vaikea, koska saimme varattua matkan, jossa meita tullaan hakemaan majapaikan edustalta seitsemalta huomenna aamulla. Sielta matka jatkuu sitten pohjoiseen Thaimaan ja Kambotzan rajalle Poipetiin, josta viisumien pitaisi jarjestya noin tunnissa. Viisumien hankkimisessa tarvitaan ilmeisesti tinkimistaitoa, silla rajaviranomaisilla on tapana yrittaa saada mahdollisimman iso siivu valista omaan taskuun. Periaatteessa viisumin hinta pitaisi olla 20 dollaria, mutta hyva jos saamme sen 25 dollariin tingattua. Poipetista pitaisi olla viela noin 4 tunnin matka Siem Reapiin (kirjoitetaan jossain myos Siam Reap), joka on sitten lahella Angkor Watin raunioaluetta. Paikassa pitaisi olla runsaasti majoitusta tarjolla.
Huomenna sanomme toistaiseksi jaahyvaiset Thaimaalle, joka on ollut positiivinen yllatys. Matkustaminen taalla on todella helppoa ja ihmiset ystavallisia. Hintataso on vahintaankin kohtuullinen, mikali jaksaa edes hieman kavella syrjaan paakaduilta. Thaimaa tuntuu olevan myos hyvin turvallinen maa. Uskoisin Thaimaan myos soveltuvan hyvin ensimmaiseksi Aasian omatoimimatkakohteeksi monille.
8.2.2010
Ban Bang Bhao, Koh Chang
Paikanimet eivat taalla ole ihan helpoimmasta paasta ja kuten Intiassakin paikalliset tuntuvat kirjoittavan niita usealla eri tavalla. Koh Changiakin nakee kirjoitettavan valista ilman h:ta. Taalla sita nyt kuitenkin ollaan Thaimaan toiseksi suurimmalla saarella. Otimme tilataksin (eli ahtauduimme muutaman muun ihmisen kanssa avolava-Nissanin lavalle) tanne saaren kaytannollisesti kaukaisimpaan nurkkaan, minne tieta pitkin paasee. Sataman lahella paikat muistuttivat jo ihan perinteisia pakettimatkakohteita, mutta taalla on onneksi viela hieman rauhallisempaa. Tanaan rannallakin saimme olla melkein kaksistaan. Asiaan saattoi toki vaikuttaa sekin, etta olimme liikkeella todella aikaisin.
Majoitumme bungalowissa, joka on pienen maen paalla. Paikka on siita miellyttava, etta siella tuulee jonkin verran ja sielta on myos miellyttava nakoala. Sahko loytyy ja meilla on myos tuuletin, joka auttaa pitamaan hyttyset loitolla. Viime yon nukuimme kuitenkin varmuuden vuoksi viela ison vaaleanpunaisen hyttysverkon alla, silla kasittaakseni tama saattaa jo olla malaria-aluetta. Vuokra on halpa, 350 bathia eli selvasti alle 10 e/yo. Mikaan luksuspaikka tuo nyt ei toki missaan mielessa ole, mutta rauhallinen sijainti miellyttaa kuitenkin. Kavimme tanaan huviksemme kyselemassa ilmastoitujen huoneisen hintoja, mutta ne olivat aika paljon kalliimpia ja ajatus rinkan raahaamisesta keskipaivan armottomassa helteessa ei innostanut. Ban Bang Bhao sijaitsee lahden pohjukassa siten, etta toisessa paassa on ranta, keskella pieni kalastajakyla, jossa on suurin osa majoituksista ja yksi kauppa seka ravintoloita. Toisella reunalla on sitten meidan majapaikkamme. Matkaa rannalle tulee ehka pari kilometria. Saari on hyvin vuoristoinen ja maisemat ovat upeat.
Matka Koh Changille kesti lopulta yllattavankin kauan. Odotimme bussin lahtevan ehka viimeistaan kahdeksalta, mutta lopulta paasimme matkaan joskus yhdeksan aikoihin yli tunnin odottelun jalkeen. Matkalla pidettiin pari taukoa ja ehdimme myos syomaan, mika olikin hyva, silla seuraava ruokailu menikin sitten melkein yohon. Yhteensa ehdimme istua bussissa ehka noin viisi tuntia. Bussi oli mielenkiintoisesti sisustettu. Penkit olivat tummanpunaisia ja samoin katon verhoilu. Lisaksi molemmissa oli koristekuvioita kaikissa sateenkaaren vareissa. Ikkunoissa oli keltaiset laskostetut pitsiverhot. Juhani totesikin sisustuksesta osuvasti ettei sisustaisi edes pahinta kutuluolaa samalla tavoin. Lisaksi saimme paikoiltamme nauttia vieressa sijainneen vessan tuoksuista, jotka eivat kuitenkaan onneksi olleet ylitsepaasemattoman voimakkaat. Lauttamatka kesti odotteluineen viela yli tunnin ja Nissanin avolavallakin ehdimme istua reilusti yli tunnin. Lopulta paasimme perille juuri ennen auringon laskua (aurinko laskee ja nousee taalla noin kuuden aikoihin).
Muutama sana viela thaimaalaisesta ruuasta: olen erityisesti ihastunut punaisella currylla maustettuun kastikkeeseen, joka on yleensa juuri sopivan tulista. Valilla pitaisi varmaankin uskaltaa kokeilla myos jotain muuta, mutta aina kun olen maistanut Juhanin annoksesta hieman olen todennut oman valintani olleen paremman. Ruokailu taalla tapahtuu lusikan ja haarukan yhdistelmalla ja ilmeisesti haarukka toimittaa veitsen virkaa ja sita ei tule laittaa suuhun. Ruokailu on sosiaalinen tapahtuma ja annokset on tapana jakaa. Paikalliset ovat myos hyvin vieraanvaraisia ja ystavallisia ihmisia ja tulevat usein neuvomaan jos vaan englantia osaavat. Kielitaito ei aina tosin ole kovinkaan hyvaa ja aamulla rannalla kokikset tilatessaan Juhani ihmetteli pitkaan, etta voiko kaksi kokista tosiaan maksaa 400 bathia (melkein 10 e). Ei voinut vaan myyja tarkoitti 40 bathia. Vieraanvaraisuus tuntuu suomalaisesta nakokulmasta menevan valilla myos vahan yli ja eilen illalla ravintolan tarjoilijan tuttavallisuus alkoi jo hieman hairita Juhania. Onneksi paikalliset osaavat myos lopettaa ennenkuin muuttuvat arsyttavaksi (toisin kuin intialaiset kaupustelijat, joista ei paassyt koskaan eroon millaan).
Aiomme rentoutua taalla rannalla viela huomisen ja ylihuomenna tarkoitus olisi jatkaa kohti Kambotzaa ja Siam Reapiam jonka lahella Angkor Wat sijaitsee.
Majoitumme bungalowissa, joka on pienen maen paalla. Paikka on siita miellyttava, etta siella tuulee jonkin verran ja sielta on myos miellyttava nakoala. Sahko loytyy ja meilla on myos tuuletin, joka auttaa pitamaan hyttyset loitolla. Viime yon nukuimme kuitenkin varmuuden vuoksi viela ison vaaleanpunaisen hyttysverkon alla, silla kasittaakseni tama saattaa jo olla malaria-aluetta. Vuokra on halpa, 350 bathia eli selvasti alle 10 e/yo. Mikaan luksuspaikka tuo nyt ei toki missaan mielessa ole, mutta rauhallinen sijainti miellyttaa kuitenkin. Kavimme tanaan huviksemme kyselemassa ilmastoitujen huoneisen hintoja, mutta ne olivat aika paljon kalliimpia ja ajatus rinkan raahaamisesta keskipaivan armottomassa helteessa ei innostanut. Ban Bang Bhao sijaitsee lahden pohjukassa siten, etta toisessa paassa on ranta, keskella pieni kalastajakyla, jossa on suurin osa majoituksista ja yksi kauppa seka ravintoloita. Toisella reunalla on sitten meidan majapaikkamme. Matkaa rannalle tulee ehka pari kilometria. Saari on hyvin vuoristoinen ja maisemat ovat upeat.
Matka Koh Changille kesti lopulta yllattavankin kauan. Odotimme bussin lahtevan ehka viimeistaan kahdeksalta, mutta lopulta paasimme matkaan joskus yhdeksan aikoihin yli tunnin odottelun jalkeen. Matkalla pidettiin pari taukoa ja ehdimme myos syomaan, mika olikin hyva, silla seuraava ruokailu menikin sitten melkein yohon. Yhteensa ehdimme istua bussissa ehka noin viisi tuntia. Bussi oli mielenkiintoisesti sisustettu. Penkit olivat tummanpunaisia ja samoin katon verhoilu. Lisaksi molemmissa oli koristekuvioita kaikissa sateenkaaren vareissa. Ikkunoissa oli keltaiset laskostetut pitsiverhot. Juhani totesikin sisustuksesta osuvasti ettei sisustaisi edes pahinta kutuluolaa samalla tavoin. Lisaksi saimme paikoiltamme nauttia vieressa sijainneen vessan tuoksuista, jotka eivat kuitenkaan onneksi olleet ylitsepaasemattoman voimakkaat. Lauttamatka kesti odotteluineen viela yli tunnin ja Nissanin avolavallakin ehdimme istua reilusti yli tunnin. Lopulta paasimme perille juuri ennen auringon laskua (aurinko laskee ja nousee taalla noin kuuden aikoihin).
Muutama sana viela thaimaalaisesta ruuasta: olen erityisesti ihastunut punaisella currylla maustettuun kastikkeeseen, joka on yleensa juuri sopivan tulista. Valilla pitaisi varmaankin uskaltaa kokeilla myos jotain muuta, mutta aina kun olen maistanut Juhanin annoksesta hieman olen todennut oman valintani olleen paremman. Ruokailu taalla tapahtuu lusikan ja haarukan yhdistelmalla ja ilmeisesti haarukka toimittaa veitsen virkaa ja sita ei tule laittaa suuhun. Ruokailu on sosiaalinen tapahtuma ja annokset on tapana jakaa. Paikalliset ovat myos hyvin vieraanvaraisia ja ystavallisia ihmisia ja tulevat usein neuvomaan jos vaan englantia osaavat. Kielitaito ei aina tosin ole kovinkaan hyvaa ja aamulla rannalla kokikset tilatessaan Juhani ihmetteli pitkaan, etta voiko kaksi kokista tosiaan maksaa 400 bathia (melkein 10 e). Ei voinut vaan myyja tarkoitti 40 bathia. Vieraanvaraisuus tuntuu suomalaisesta nakokulmasta menevan valilla myos vahan yli ja eilen illalla ravintolan tarjoilijan tuttavallisuus alkoi jo hieman hairita Juhania. Onneksi paikalliset osaavat myos lopettaa ennenkuin muuttuvat arsyttavaksi (toisin kuin intialaiset kaupustelijat, joista ei paassyt koskaan eroon millaan).
Aiomme rentoutua taalla rannalla viela huomisen ja ylihuomenna tarkoitus olisi jatkaa kohti Kambotzaa ja Siam Reapiam jonka lahella Angkor Wat sijaitsee.
6.2.2010
China Town ja "fish in the liver"
Aasialaisilta r-kirjaimen lausuminen ei oikein onnistu. Se tuli taas kerran todettua kun eras paikallinen ystavallisesti neuvoi meita paikallisten nahtavyyksien suhteen. Paiva on kuitenkin kaikkinensa ollut oikein onnistunut. Hyvin nukutun yon jalkeen lahdimme hoitamaan muutaman kaytannon asian ja saimme mahamme tayteen, likapyykit pestya ja bussiliput huomisaamulle Ko Changiin (joka on Thaimaan toiseksi suurin saari maan itaosissa). Iltapaivalla lahdimme kavelemaan kohti kiinalaiskaupunginosaa. Matkalla olimme ajatelleet vierailla parissa buddhalaisessa temppelissa, mutta kuten lahes jokainen vastaantulija meille kertoi olivat temppelit tanaan kiinni. Lauantai on ilmeisesti buddhalaisten vapaapaiva ja kaduilla oli todella paljon ihmisia. Kadun varressa ihmiset myivat kaikenlaista pikkurihkamaa. Khao San Roadilta nayttaa muuten loytyvan kaikenlaista mita ihminen voi kuvitella tarvitsevansa ja paljon muutakin. Taalta saisi helposti mm. vaarennyt EU-ajokortin tai esim. todistuksen siita, etta on FBI:n agentti. Lisaksi myynnissa on nayttanyt olevan paahdettuja kovakuoriaisia ja muutakin melko eksoottista ruokaa.
China Town on myos aivan taynna ihmisia ja liikenneruuhkat olivat aikamoiset. Kadut olivat jo valmiiksi kapeita ja niiden varsilla oli kaikenlaisia myyntikojuja, joista olisi voinut ostaa vaikka betonimyllyn. Pelkasimme jo, etta myos China Townin temppelit olisivat kiinni, mutta onneksi temppeli, josta loytyi erillinen osio niin buddhalaisille, kunfutselaisille kuin thaolaisillekin oli auki. Itse asiassa taisimme vierailla temppelissa juuri sopivana paivana, koska se oli taynna suitsukkeita sytyttelevia paikallisia. Lisaksi Buddhaa tuntui miellyttavan keltainen mehu, jota ihmiset temppeliin toivat. Kavimme syomassa kiinalaisessa ravintolassa, jossa ruoka oli kylla hyvaa, mutta ei mitaan verrattuna thaimaalaisten jumalaisiin keitoksiin. Erityisesti tykkaan curryn ja kookosmaidon yhdistelmasta ja sita taalla tunnutaan kayttavan hyvin moninaisiin ruokiin. Paluumatkalla saimme nahda China Townin viela iltahamarassa kun punaiset lyhdyt oli sytytetty. Takaisin Khao Sanilla ajoimme tuk tukilla eli moottoroidulla riksalla.
Tanaan aiomme menna aikaisin nukkumaan, silla huomenna on edessa pitka matkustuspaiva. Bussimatka kestanee useamman tunnin ja sen jalkeen on viela otettava lautta Ko Changille paastakseen. Bangkokin halinan jalkeen tuntuu kuitenkin miellyttavalta paasta hieman vahemman hektiseen ymparistoon.
China Town on myos aivan taynna ihmisia ja liikenneruuhkat olivat aikamoiset. Kadut olivat jo valmiiksi kapeita ja niiden varsilla oli kaikenlaisia myyntikojuja, joista olisi voinut ostaa vaikka betonimyllyn. Pelkasimme jo, etta myos China Townin temppelit olisivat kiinni, mutta onneksi temppeli, josta loytyi erillinen osio niin buddhalaisille, kunfutselaisille kuin thaolaisillekin oli auki. Itse asiassa taisimme vierailla temppelissa juuri sopivana paivana, koska se oli taynna suitsukkeita sytyttelevia paikallisia. Lisaksi Buddhaa tuntui miellyttavan keltainen mehu, jota ihmiset temppeliin toivat. Kavimme syomassa kiinalaisessa ravintolassa, jossa ruoka oli kylla hyvaa, mutta ei mitaan verrattuna thaimaalaisten jumalaisiin keitoksiin. Erityisesti tykkaan curryn ja kookosmaidon yhdistelmasta ja sita taalla tunnutaan kayttavan hyvin moninaisiin ruokiin. Paluumatkalla saimme nahda China Townin viela iltahamarassa kun punaiset lyhdyt oli sytytetty. Takaisin Khao Sanilla ajoimme tuk tukilla eli moottoroidulla riksalla.
Tanaan aiomme menna aikaisin nukkumaan, silla huomenna on edessa pitka matkustuspaiva. Bussimatka kestanee useamman tunnin ja sen jalkeen on viela otettava lautta Ko Changille paastakseen. Bangkokin halinan jalkeen tuntuu kuitenkin miellyttavalta paasta hieman vahemman hektiseen ymparistoon.
5.2.2010
Bangkok - vaalenpunaisten taksien kaupunki
Bangkokiin paasy vei lopulta yli 24 tuntia. Lentokentalla meilta kysyttiin haluaisimmeko lentaa kenties Delhin kautta, koska kone oli ylibookattu/ Viela siina vaiheessa kieltaydyimme, koska minulla ei ollut mitaan halua paasta valilaskulle Intiaan. Lahtoportilla meilta sitten tiedusteltiin halukkuutta lentaa Soulin kautta. Lisaksi meille tarjottiin 600 e rahaa tuosta lisalenkista. Hetken asiaa mietittyamme paatimme hyvaksya tarjouksen ja matkatavaramme siirrettiin kiireen vilkkaan Soulin koneeseen, joka lahti tuntia myohemmin kuin Bangkokin kone.
Auringonnousu Mongolian ja Kiinan rajalla on varmaan melko uskomaton kokemus, koska jo lentokoneen ikkunastakin se naytti todella hienolta. Paasimme myos nakemaan vilaukselta Pohjois-Korean rannikkoa. Soulin lentokentta sijaitsi saarella paakaupungin edustalla ja nakymat siellakin olivat hienot. Ainakin lentokoneen ikkunasta katsottuna. Itse Soul meilta jai nyt nakematta, silla vaihtoaikaa oli vain noin tunti ja siina ajassa meidan piti viela hankea uudet boarding passit. Lisaksi jouduimme uuteen turvatarkastukseen, jonka seurauksena etelakorealaiset rajavirkailijat kaatoivat Salmiakkikossut viemariin, vaikka yritin niita kylla kovasti virkailijoille henkilokohtaisempaankin kayttoon lahjoittaa.
Thai Airwaysin lennolla palvelu oli seka nopeaa, ystavallista etta anteliasta. Juomien kanssa ei saastelty ja ruokakin oli hyvaa. Yksi yllatys meita kuitenkin viela odotti. Sen sijaan, etta olisimme lentaneet suoraan Bangkokiin teimmekin viela valilaskun Hong Kongiin, jossa jouduimme jalleen kerran ulos koneesta turvatarkastukseen. Aikaa Hong Kongissakaan ei ollut kuin 45 min, joten kovin laheisesti emme ehtineet kaupunkiin tutustua. Lopulta saavuimme Bangkokiin eilen illalla paikallista aikaa noin klo. 18.00 (kello on taalla 5 tuntia Suomea edella). Puolen tunnin jonotuksen jalkeen saimme taksin ja paasimme ihastelemaan oista Bangkokia, joka oli yllattavankin modernin ja siistin oloinen suurkaupunki. Matkalla kaupunkiin naimme ainoastaan yhden auton, joka ei ollut japanilaisvalmisteinen.
Hotellimme sijaitsee Khao San Roadilla, jonne suurin osa reppureissaajista tuntuu hakeutuvan. Itse katu on melko rasittava paikka, silla jokainen vastaantulija yrittaa kaupitella jotain. Onneksi ihmiset taalla uskovat kuitenkin sanaa "ei" ja toistaalta kaikki palvelut ovat kylla hyvin lahella. Hintataso taalla on halpa ja taksimatka lentokentalta maksoi hieman yli 10 euroa. Ravintolassa syo helposti noin 5 eurolla jopa taalla keskustassa. Olut maksaa naissa Khao San Roadin kalleissa baareissa noin 2 e / pullo ja paikallista lahdevetta saa Seven Elevenista puoli litraa alle 20 sentilla. Hiustenleikkuu maksaa pari euroa ja mittatilauspuvun saa 100 eurolla (tinkimalla varmaan halvemmallakin). Huomiota on herattanyt myos se, etta lahes joka toinen taksi on vaaleanpunainen.
Aamulla herasimme hyvissa ajoin ja kavimme katselemassa hieman kaupunkia. Ennen puoltapaivaa lampotila oli viela jokseenkin inhimillinen, mutta nyt ulkona on niin kuuma, ettei siella oikein tahdo jaksaa mitaan tehda. Pieni tuulenvire sentaan tekee olosta hieman siedettavampaa. Ilmakosteus on taalla myos aivan eri luokkaa kun Suomessa. Kavimme katsomassa yhta buddhalaista temppelia, josta oli myos hienot nakoalat kaupungin ylle. Bangkokia on kutsuttu idan venetsiaksi ja kaupunkia halkoo myos useampi kanava, joita edelleen kaytetaan kulkuvaylina. Rakennustyylista tulee hieman mieleen ranskalaiset siirtomaakaupungit, mutta mukana on myos aasialaisia vaikutteita. Kuningasperheen kuvia nakyy olevan joka paikassa.
Seuraavaksi menemme varmaankin lepaamaan hetkeksi. Illalla ajattelin kayda parturissa ja huomenna lahdemme tutustumaan kiinalaiskaupunginosaan. Mittatilauspuvun teettamistakin olen hieman harkinnut nyt kun Finnair lisasi matkabudjettiamme runsaalla kadella.
Auringonnousu Mongolian ja Kiinan rajalla on varmaan melko uskomaton kokemus, koska jo lentokoneen ikkunastakin se naytti todella hienolta. Paasimme myos nakemaan vilaukselta Pohjois-Korean rannikkoa. Soulin lentokentta sijaitsi saarella paakaupungin edustalla ja nakymat siellakin olivat hienot. Ainakin lentokoneen ikkunasta katsottuna. Itse Soul meilta jai nyt nakematta, silla vaihtoaikaa oli vain noin tunti ja siina ajassa meidan piti viela hankea uudet boarding passit. Lisaksi jouduimme uuteen turvatarkastukseen, jonka seurauksena etelakorealaiset rajavirkailijat kaatoivat Salmiakkikossut viemariin, vaikka yritin niita kylla kovasti virkailijoille henkilokohtaisempaankin kayttoon lahjoittaa.
Thai Airwaysin lennolla palvelu oli seka nopeaa, ystavallista etta anteliasta. Juomien kanssa ei saastelty ja ruokakin oli hyvaa. Yksi yllatys meita kuitenkin viela odotti. Sen sijaan, etta olisimme lentaneet suoraan Bangkokiin teimmekin viela valilaskun Hong Kongiin, jossa jouduimme jalleen kerran ulos koneesta turvatarkastukseen. Aikaa Hong Kongissakaan ei ollut kuin 45 min, joten kovin laheisesti emme ehtineet kaupunkiin tutustua. Lopulta saavuimme Bangkokiin eilen illalla paikallista aikaa noin klo. 18.00 (kello on taalla 5 tuntia Suomea edella). Puolen tunnin jonotuksen jalkeen saimme taksin ja paasimme ihastelemaan oista Bangkokia, joka oli yllattavankin modernin ja siistin oloinen suurkaupunki. Matkalla kaupunkiin naimme ainoastaan yhden auton, joka ei ollut japanilaisvalmisteinen.
Hotellimme sijaitsee Khao San Roadilla, jonne suurin osa reppureissaajista tuntuu hakeutuvan. Itse katu on melko rasittava paikka, silla jokainen vastaantulija yrittaa kaupitella jotain. Onneksi ihmiset taalla uskovat kuitenkin sanaa "ei" ja toistaalta kaikki palvelut ovat kylla hyvin lahella. Hintataso taalla on halpa ja taksimatka lentokentalta maksoi hieman yli 10 euroa. Ravintolassa syo helposti noin 5 eurolla jopa taalla keskustassa. Olut maksaa naissa Khao San Roadin kalleissa baareissa noin 2 e / pullo ja paikallista lahdevetta saa Seven Elevenista puoli litraa alle 20 sentilla. Hiustenleikkuu maksaa pari euroa ja mittatilauspuvun saa 100 eurolla (tinkimalla varmaan halvemmallakin). Huomiota on herattanyt myos se, etta lahes joka toinen taksi on vaaleanpunainen.
Aamulla herasimme hyvissa ajoin ja kavimme katselemassa hieman kaupunkia. Ennen puoltapaivaa lampotila oli viela jokseenkin inhimillinen, mutta nyt ulkona on niin kuuma, ettei siella oikein tahdo jaksaa mitaan tehda. Pieni tuulenvire sentaan tekee olosta hieman siedettavampaa. Ilmakosteus on taalla myos aivan eri luokkaa kun Suomessa. Kavimme katsomassa yhta buddhalaista temppelia, josta oli myos hienot nakoalat kaupungin ylle. Bangkokia on kutsuttu idan venetsiaksi ja kaupunkia halkoo myos useampi kanava, joita edelleen kaytetaan kulkuvaylina. Rakennustyylista tulee hieman mieleen ranskalaiset siirtomaakaupungit, mutta mukana on myos aasialaisia vaikutteita. Kuningasperheen kuvia nakyy olevan joka paikassa.
Seuraavaksi menemme varmaankin lepaamaan hetkeksi. Illalla ajattelin kayda parturissa ja huomenna lahdemme tutustumaan kiinalaiskaupunginosaan. Mittatilauspuvun teettamistakin olen hieman harkinnut nyt kun Finnair lisasi matkabudjettiamme runsaalla kadella.
2.2.2010
Enjoy The Silence
Tämä talvi on ollut ennätyksellisen runsasluminen. Ilmatieteen laitoksen sivujen mukaan lumen syvyys on tänään Tampereella 39 cm ja Helsingissä peräti jo 70 cm. Parin tunnin kuluttua pääsen testaamaan kuinka luotettavasti VR tänään toimii. Alkuvuodesta valtiollisella rautatieyhtiöllämme on ollut suuria ongelmia lumen ja pakkasen kanssa.
Tämänkertainen reissu alkaa siis visiitillä Helsinkiin. Illalla menen katsomaan Depeche Moden keikkaa ja joudun myös poikkeuksellisesti yöpyä hotellissa, koska vakiomajoittajani Topi päivystää. Huomenna lähden klo. 16.50 kohti Bangkokia kurssikaverini Juhanin kanssa. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan olemme perillä seuraavana aamuna seitsemän jälkeen paikallista aikaa. Bangkokiin on luvattu lämpöä noin +35 C ja verrattuna viime viikon säätilaan Tampereella meitä odottaa peräti 50 astetta lämpimämpi ilmasto.
Ensimmäiset 3 yötä aiomme majoittua Khao San Roadilla, joka on ilmeisesti Bangkokin reppureissajien keskus. Odotettavissa on siis ainakin runsaasti matkatoimistoja, baareja ja banaanipannukakkuja myyviä kahviloita. Tavoitteenamme on kuitenkin mahdollisimman pehmeä lasku paikalliseen hälinään ja kuumuuteen. Hotellistamme pitäisi löytyä ilmastointi ja läheiset matkatoimistot helpottanevat bussilippujen ostoa. Alustava suunnitelma on seuraava: Bangokista suuntaamme jonnekin rantakohteeseen pariksi yöksi. Tällä hetkellä Ko Chang vaikuttaa todennäköisimmältä valinnalta. Sen jälkeen jätämme Thaimaan taaksemme ja suuntaamme Kambotzaan kohti Agnor Watin muinaista suurkaupunkia, joka sijaitsee Siam Reapin lähellä. Tuolta jatkamme jotain kautta Phomn Penhiin, josta matka jatkuu Vietnamiin. 23.2. lennämme Ho Chi Minhistä (entinen Saigon) takaisin Bangokokiin, josta palaamme Suomeen 25.2.
Tämänkertainen reissu alkaa siis visiitillä Helsinkiin. Illalla menen katsomaan Depeche Moden keikkaa ja joudun myös poikkeuksellisesti yöpyä hotellissa, koska vakiomajoittajani Topi päivystää. Huomenna lähden klo. 16.50 kohti Bangkokia kurssikaverini Juhanin kanssa. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan olemme perillä seuraavana aamuna seitsemän jälkeen paikallista aikaa. Bangkokiin on luvattu lämpöä noin +35 C ja verrattuna viime viikon säätilaan Tampereella meitä odottaa peräti 50 astetta lämpimämpi ilmasto.
Ensimmäiset 3 yötä aiomme majoittua Khao San Roadilla, joka on ilmeisesti Bangkokin reppureissajien keskus. Odotettavissa on siis ainakin runsaasti matkatoimistoja, baareja ja banaanipannukakkuja myyviä kahviloita. Tavoitteenamme on kuitenkin mahdollisimman pehmeä lasku paikalliseen hälinään ja kuumuuteen. Hotellistamme pitäisi löytyä ilmastointi ja läheiset matkatoimistot helpottanevat bussilippujen ostoa. Alustava suunnitelma on seuraava: Bangokista suuntaamme jonnekin rantakohteeseen pariksi yöksi. Tällä hetkellä Ko Chang vaikuttaa todennäköisimmältä valinnalta. Sen jälkeen jätämme Thaimaan taaksemme ja suuntaamme Kambotzaan kohti Agnor Watin muinaista suurkaupunkia, joka sijaitsee Siam Reapin lähellä. Tuolta jatkamme jotain kautta Phomn Penhiin, josta matka jatkuu Vietnamiin. 23.2. lennämme Ho Chi Minhistä (entinen Saigon) takaisin Bangokokiin, josta palaamme Suomeen 25.2.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)