Julkisuutta ja autioita rantoja

Eilen kavimme katsomassa Diun linnoitusta. Paikalla oli myos iso lauma intialaisia turisteja, joille linnoitustakin isompi nahtavyys tuntui olevan kaksi valkoihoista miesta eli mina ja Mika. Meidat pyydettiin varmaan kahteenkymmeneen yhteisvalokuvaan ja yksi jopa kyseli nimmareita. Isat kantoivat tyttojaan ja poikiaan meidan eteemme siina toivossa, etta ottaisimme heista valokuvan. Noin tunnin ajan meillakin oli hauskaa, mutta sitten yli 35 asteen helle ja mieleton ilmankosteus alkoi tehda tehtavansa. Kauheaa olisi olla julkkis, jos elama olisi jatkuvasti tuollaista. Ne jotka eivat uskaltaneet tulla hairitsemaan kurkkivat kuitenkin joka valissa silman suurina. Ei taida olla valkoinen mies kovin yleinen ilmestys niissa Gujaratin suomalaisille tuntemattomissa miljoonakaupungeissa, joista suurin osa noista ihmisista oli tullut lomaansa Diuhun viettamaan.

Eilen illalla oli ohjelmassa taas isannamme Georgen grillibileet. Isantamme jarjestaa siis joka toinen paiva kyseiset bileet. Talla kertaa juhlat eivat aityneet yhta hurjiksi kuin viimeksi, jolloin tyhjeni seka suomesta tuotu salmaripullo, etta ranskalaisen reissaajan paikalle tuoma paikallinen rommipullo (oli meita tosin silloin melko monta niita tyhjentamassakin). Paasimme jalleen maistelemaan mahtavia paikallisia kalaruokia, joista minua eniten ovat miellyttaneet kalmarista ja makaronista tehty pata seka jokin ilmeisesti ankeriaiden sukua oleva ihmeen ruodoton kala. Muidenkin reissaajien kanssa tuli taas vaihdettua kuulumisia. Tuntuu, etta osa ihmisista on kokenut hindulaiset temppelit yhta rasittavina paikkoina kuin me ja osa on taas aivan tarinoissa niiden pyhasta tunnelmasta. Tosin ne tarinassa olleet ihmiset tuntuvat olevan hieman erilaisia ihmistyyppeja kuin me.

Tama paiva on mennyt sitten mopedeilla ympari saarta kaahaillessa. Tama on varmasti ainoa paikka Intiassa, missa sellaisen vuokraamista uskaltaa edes harkita. Liikennetta on aika vahan ja tiet ovat "hyvassa" kunnossa eli siis paallyste on paaosin ehjaa. Mustia, iljettavan nakoisia karvaisia sikoja, koiria, pyhia lehmia ja kaikkea muuta kuitenkin juoksentelee tielle vahan valia ja lisaksi erilaiset roskat, kuten kookospahkinan kuoret ovat tuomassa lisajannitysta ajamiseen. Bensa taalla maksaa melkein euron litralta, joten siita on meille muodostunut menopeliemme vuokran (300 Rs kaksi paivaa eli siis noin viitisen euroa) lisaksi. Kyparia taalla ei muuten tunneta, joten aivan kaasu pohjassa tulee harvoin kaahattua. Minun mopostani hajosi kesken matkaa jalka, tai oikeastaan sita ei enaa saanut ylos. Saimme kuitenkin tehtya korjauksen huoltoasemalta saadulla narulla ja paasimme takaisin vuokrausfirmaan, jossa asia korjattiin tunnissa. Tasta huolimatta ehdimme tanaan kayda aivan uskomattomissa paikoissa, kuten pienehkossa kalastajakylassa, jossa kalaa kuivattiin asfaltille levitettyna. Miehisto oli ilmeisesti juuri valmistautumassa paivan toiseen pyyntimatkaan ja yksi kalastusalus oli nostettu nosturilla rantapenkalle korjausta varten. Ihmiset olivat meista taas kerran aivan innoissa ja osan lapsista oli aivan pakko paasta koskemaan meita vaikka sitten luudalla huitaisten. Karpasia kaupungissa oli muuten sen verran, etta olimme aika onnellisia etta olimme moottoriajoneuvolla liikenteessa.

Kavimme myos katsomassa lintujensuojelualuetta, jossa paasimme nakemaan vilaukselta myos kuningaskalastajia. Tama varikas lintu taitaa olla jonkinlainen Intian symboli, silla sen mukaan on ainakin nimetty maan tunnetuin olutmerkki seka yksi lentoyhtio. Muina bongauksina mainittakoon useampi haikara, seka joukko pienempia lintuja, joiden lajinmaaristys jai tekematta. Ajoimme myos suoalueen lapi, jossa kasvoi paljon palmuja. Aivan uskomattoman nakoista seutua ja en osaa sita nyt kuvailla mitenkaan sanoin. Loysimme myos pari kilometrien mittaista rantaa, joissa ei pahemmin muita uimareita nakynyt. Aallokko vaan oli sen verran kovaa, etta emme rantavetta kauemmas uskaltautuneet.

Tanaan olisi tarkoitus kayda viela syomassa tandoori kanaa ja sitten hakea pari Kingfisheria ja juhlia hieman paivan saavutuksia. Huomenna on viela yhdet grillibileet tiedossa, mutta olutta ei voi yhta enempaa ottaa, koska maanantaina pitaa istua 20 tuntia bussissa. Keskiviikkona sitten lahteekin jo lento kohti kotoista Suomea. Nainollen tama saattaa jaada viimeiseksi taman matkan aikana tehdyksi blogimerkinnaksi, silla Mumbaissa emme valttamatta jaksa lahtea nettikahvilaa etsimaan.