Juhlahumua Udaipurissa

Yobussin kanssa meinasi toissapaivana tulla ensimmainen isompi vastoinkayminen. Meidat ohjattiin ensin vaaraan bussiin Ajmerissa, mutta ehdimme oikeaan makuuosastoon juuri ennen bussin lahtoa. Talla kertaa rinkat matkasivat makuutilassa meidan kanssamme, joka teki matkasta viela aiempaakin tiivistunnelmaisemman. Toisaalta sain jalkani mukavasti rinkkojen paalle niin, etta pystyin vaihteeksi nukkua myos selallani. Aiemmin paivalla vaivannut mahanikin rauhoittua parilla Imodiumilla. Aivan taysin en siis vatsavaivoilta valttynyt, mutta jos tosiaan koko reissun nain vahalla selvian voin olla tyytyvainen.

Aamulla loysimme itsemme Udaipurista, joka osottautui yllattavankin rauhalliseksi ja miellyttavaksi paikaksi. Toki me taallakin heratamme huomiota kadulla liikkuessamme, mutta yhtaan todella rasittavaa perassahiihtajaa ei ole viela seuraamme lyottaytynyt. Majapaikkamme taalla on hyvin vaatimaton ja vessan ovi muistuttaa lahinna vankityrman ovea. Huone on kuitenkin siisti, vaikka seinaan nojaamista tuleekin valtyttya, silla valkoinen vari on melko tarttuvaa... Katolta on kuitenkin hienot nakoalat keskella jarvea sijaisevalle luksuspalatsille, jossa osia James Bond Octopussysta on kuvattu. Hintaa yolle tulee 200 Rs kahden hengen huoneessa eli alle 2 e/hlo/yo.

Udaipurissa oli eilen jotkin festarit ja koko paakatu oli koristeltu samanlaisilla kimaltelevilla koynoksilla, joita meilla pain on tapana joulukuuseen laittaa. Lisaksi keskella katua oli vilkkuvia neonvaloin koristeltuja tekopalmuja. Temppeleihin oli jonoa kun ihmiset tungeksivat niihin kunnoittamaan jumalia. Illalla oli myos hieno ilotulitus ja kavimme katsomassa sita rannassa paikassa, jossa pikkupojat rajayttelivat jotain kiinareita muistuttavia pommeja. Hieman tuli kotoisat venetsialaiset mieleen.

Intiasta tuntuu todellakin olevan vaikea loytaa paikkaa, josta alkoholia saisi ostaa. Taalla kaupungissa se ei kuitenkaan ole taysin laitonta, kuten Pushkarissa. Gujarat on ilmeisesti Intian ainoa taysin kuiva osavaltio, mutta me olemme edelleen Rajastanin puolella. (Diu ei muuten kuulu hallinnollisesti Gujaratiin, vaikka siella sijaitseekin ja siella oluen pitaisi olla halpaa). Kysyin yhdelta kioskin myyjalta mista voisin saada ostettua pari olutta ja myyja pyysi minulta 160 rupiaa eli kolmisen euroa ja pyysi minua odottamaan myymalansa sisalla. Pian minut viitottiin kadun toisella puolella olevaan matkamuistomyymalaan, jossa laukkuuni sujautettiin pari Kingsisher-olutta. Majapaikassa huomasimme oluiden sisaltavan perati 8% alkoholia ja ehdimme nauttia ne sopivasti juuri ennen auringonlaskua, jota ihailimme sitten kattoterassilta.

Illalla paatimme viela lahtea testaamaan paikallista juomaa eli durua. Tama jalo juoma sisaltaa sahramia, kardemummaa ja anista seka tietysti alkoholia. Kuten arvata saattaa pahaahan se oli. Tulipa kuitenkin testattua yhden paukun verran. Samalla Mika paasi maistamaan reissun mauttominta juustoleipaa ja mina soin ihan kohtuullisen vegepizzan. Alkaa tama kasvissyonti jo hieman puuduttaa. Viimeksi soimme lihaa Jaipurissa ja siita alkaa olla kohta jo viikko. Mausteinen kana Tikka Masala maistuisi jos vaan jostain sellaisen ravintolan loytaisimme, josta sita saisi. Kaikissa paikoissa ei aina ole raaka-aineita kaikkiin ruokiin, joita listalla on. Onneksi Diusta pitaisi saada maistuvaa ja taatusti tuoretta kalaruokaa.

Huomio taalla on kiinnittynyt myos siihen, etta taalla naisten asema tuntuu ehka olevan hieman parempi kuin mita muualla Intiassa olemme nahneet. Varasimme matkaliput Diun matkatoimistosta, jota pyoritti nainen (jonka nimi oli muuten Katia). Muutenkin intialaiset nimet ovat suhteellisen tutun oloisia. Olemme tormanneet ainakin seuraavan nimisiin ihmisiin: Bapu, Raju (ilmeisesti myos paikan omistavan ihmisen etunimi) ja Paras. Hilpeytta ovat herattaneet myos erilaiset katukyltit. "Nose and ear hole possible" eli "nena ja korvareika mahdollinen" ja "we hounour all major credit cards" eli "kunnioitamme kaikkia suuria luottokortteja" ovat jaaneet ehka parhaiten mieleen. Paikalliset matkatoimistot eivat myoskaan tunnu osaavan kirjoittaa oman maansa paikkojen nimia oikein roomalaisilla aakkosilla. Diu on monesti Div ja Veraval saattaa olla joko Varavel tai Vareval. Mt. Abu on usein Mt. Abbu. Toisaalta ihmekos tuo kun porukka kuitenkin paa-asiassa kayttaa erilaisia hindia, jota kirjoitetaan aivan erilaisilla merkeilla kuin englantia. Laheskaan kaikki eivat edes ole lukutaitoisia.

Ensi yo vietetaan taas bussissa ja toivottavasti huomisen aikana olemme Diussa, jossa tarkoitus on sitten viettaa muutama paivan rennonpaa rantalomaa. Minua flunssa ei enaa pahemmin vaivaa, mutta Mikalla oli viela eilen hieman lampoa illalla. Tanaan kuitenkin taitaa myos Mikan vointi olla jo parempi. Seuraavaksi suuntaamme kohti maustetoria, josta saattanee tarttua mukaan jotain kotiintuomisiakin.