Vuonna 2007 maanjaristys tuhosi lahes koko Piscon kaupungin ja sen jaljet ovat edelleen selvasti nahtavissa. Ainoastaan kortteli Plaza de Armasin eli keskusaukion ymparilla on rakennettu uudelleen. Muuten joka paikassa nakyy edelleen romahtaneita taloja ja kaupunkiin ei edes johda paallystettya tieta. Bussikin jatti meidat noin 6 km paahan Pan American Hiwayn risteykseen, mutta bussikuski sentaan maksoi meille taksin kaupunkiin.
Hostelli on kuitenkin melko luksusta: uima-allas ja huoneessa on tilaa, suihku, josta tulee lamminta vetta seka kaksi tuuletinta. Hintakaan ei ole paha ja Pisco taitaa olla reissullamme viimeinen paikka, jossa meilla on varaa tallaiseen ylellisyyteen. Tanaan kavimme risteilylla Islas Balletas-saarilla, jotka sijaitsevat Tyynessa Valtameressa Perun rannikolla. Ihastelimme monenlaisia elaimia, kuten merileijonia, pingviineja seka erilaisia lokkeja, joiden nimi oli "peruvian boobies". Oli oikein mukava valilla paasta myos merelle. Reissun jalkeen paatin kerata rohkeuteni ja maistaa paikallista herkkua eli cevitchea, joka koostuu sitruunakastikkeessa marinoidusta raa-asta kalasta. Mitenkaan uskomattoman hyvaa cevitche ei tosin ollut ja lisaksi annos sisalta todella tulisen aivan paprikan palaselta nayttaneen vihanneksen, jonka vuoksi vuodatin useammankin kyyneleen. Ruokajuomana paatin nauttia Pisco Sourin eli drinkin, johon tulee paikallista alkoholia eli piscoa seka sitruunamehua ja kananmunan valkuaista. Drinkki oli todella vahva ja olin sen jalkeen hetken aivan humalassa. Lisaksi se maistui aivan liikaa piscolle, joka ei ole kovinkaan hyvaa. Muualla Perussa olen saanut parempiakin Pisco Soureja.
Eilen aamulla kavimme tutustumassa nazcojen hautausmaahan. Haudanryostajat olivat tyhjentaneet suurimman osan haudoista arvoesineista ja haudanryostajien jaljilta luita ja ruukunpalasia oli edelleen ympari aavikkoa. Muutama hauta oli kuitenkin entisoity ja niissa lepasi muumioita, joiden ymparilla oli lisaksi kalloja. Kallot olivat kuuluneet mm. shamaaneille ja sotureille, jotka jonkun tarkean henkilon kuoltua oli myos surmattu ja laitettu hautaan vartioimaan ja neuvomaan vainajaa viimeisella matkalla. Tama selitti myos sen, miksi monilla museoissa nakemillamme muumioilla oli niin tuskainen ilme: heidat oli surmattu jonkun tarkean henkilon kuoltua. Hautaan tavattiin laittaa myos laamoja seka kettu, jota pidettiin ainoana otuksena, joka osasi suunnistaa pimeassa ja tata taitoa kuoleman lapi kulkeva henkilo tarvitsi. Monilla muumioilla oli edelleen pitkat, jopa 3 m mittaiset, rastat. Haudanryostajia oli myos Nazcassa (kuten Egyptissakin) vainonnut outo kirous: useat olivat alkaneet muuman tunnin kuluttua oksetamaan verta ja kuolleet. Syyksi paljastui kaasu, jota vuosisatojen saatossa oli kertynyt hautoihin.
Bussimatka Nazcasta Piscoon oli viimeista kuutta kilometria lukuunottamatta melko luksusta: bussi oli aivan uusi ja olimme pitkaan ainoat matkustajat. Todella erikoista taalla maassa. Loppuun viela pari muutakin erikoisuutta, mihin olemme tormanneet: ihmiset taalla eivat oikeasti osaa laskea. Jopa lapsetkin osaavat tarkastaa ovatko setelit tai kolikot aitoja, mutta todella usein maksaessa tapahtuu laskuvirheita. Erikoista vaan on se, etta taalla niita tapahtuu todella usein myos asiakkaan hyvaksi. Muualla hyotyjana on aina myyja. Edellisessakin majapaikassa maksoimme vain yhdesta yosta, vaikka olimme kaksi. Huomasimme itse asian kuitenkin vasta bussissa ja siina vaiheessa asialle oli myohaista tehda mitaan.
Huomenna vuorossa on reissun viimeinen uusi kohde Lima. Vietamme siella kolme yota ja sunnuntaina lennamme Buenos Airesiin viela neljaksi yoksi. Sitten onkin aika palata takaisin kotoiseen Suomeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti