Elamaa 4 km korkeudessa: Uyuni, Bolivia

Kolmen paivan eramaavaellus on takana ja olemme saapuneet pieneen bolivialaiseen kaupunkiin. Kaikki on todellakin aivan taysin eri nakoista taalla kuin Argentiinassa. Bolivian vaestosta jopa 60% omaa sukujuurensa alkuperaisvaestossa ja katukuvassa se nakyy selvasti. Monet kayttavat edelleen perinteisia vaatteita ja lisaksi monessa paikassa soi musiikki, jolle tyypillista tuntuu olevan lansimaisesta nakokulmasta tylsa ja tasainen tempo ja puhelaulu. Lisaksi naimme asken hautajaiskulkueen, joka poikkesi selvasti suomalaisesta. Kulkuetta saesti torvisoittokunta.

Bolivia on todella halpa maa ja 7 tunnin bussimatka kustansi noin nelisen euroa. Laamanliha-pihvi oli 5 euroa ja olutpullo keskella aavikkoa maksoi vain kaksi euroa. Maa onkin Etela-Amerikan koyhin. Lisaksi osa Boliviasta sijaitsee todella korkealla ja nyt olemme noin 3700 metrissa. Aavikkoreissun aikana yovyimme jopa 4300 metrissa ja melko monella seurueemme jasenella oli vuoristotaudin oireita. Mina ja Heli olemme niilta onneksi valttyneet, mutta samassa jeepissa ollut ruotsalainen tytto oli valilla todella tuskaisen oloinen. Odemin-tabletit eivat siis matkanneet mukanamme turhaan.

Mutta palataanpa ajassa nyt muutama paiva taaksepain San Pedro de Atacamaan, jossa vuokrasimme pyorat ja lahdimme katsastamaan lahiston raunioalueita. Pyoraily 2500 m korkeudessa sujui yllattavankin vaivattomasti, mutta koska kaikki taalla tuntuu olevan mahdollisimman jyrkan maen paalla jouduimme kipuamaan jyrkan maen ylos nahdaksemme "entisoidyt" rauniot. Pienikin nousu pisti pulssin hakkaamaan ja hengityksen kiihtymaan. Itse rauniot olivat lieva pettymys ja koostuivat lahinna kivikasoista (tai niin kai rauniot yleensakin, mutta nama kivikasat olivat aika mitaansanomattomia). Jatkoimme matkaa viela kanjoniin, joka mutkitteli vuorten valissa ja lisaksi jouduimme ylittamaan todella viilean puron pariin otteeseen. Pyorailya kertyi ehka noin parisenkymmenta kilometria ja siina korkeudessa se vei kylla voimat aika totaalisesti.

Seuraavana paivana oli vuorossa retki Valle de la Muerteen ja Valle de la Lunaan eli Kuoleman- ja Kuulaaksoon. Kuolemanlaakson nimi oli ilmeisesti vaarinkasitys, silla sen "loytanyt" (tuskin se intiaaneilta koskaan hukassa oli ollutkaan) belgilainen pappi nimesi sen Mars-laaksoksi, joka on espanjaksi kai jotain Valle de la Marte, mutta nimi vaantyi ajan kanssa nykyiseen kirjoitusasuunsa. Retkeen kuului myos noin 15 km patikointi ensin laakson reunalla ja sitten laskeutuminen hiekkadyynia alas laakson pohjalle, josta matka jatkui bussilla seuraavalle laaksolle, jonka reunalla olevaan jyrkannetta taas kaveltiin, kunnes laskeuduttiin alas hiekkavallia. Hieman yksitoikkoista, mutta maisemat olivat upeat. Lopuksi kaveltiin pitkin kuivunutta joenuomaa ja laskeuduttiin myos pari jyrkannetta. Koko matkan raahasin repussani mukana tyhjaa litran kaljapulloa, jonka olin aikonut palauttaa juomakauppaan, mutta kauppa olikin yllatten kiinni. Onneksi sain pullon palautettua reissun jalkeen ja kaikki vaiva ei ollut turhaa...

Reissu paattyi auringonlaskuun, jota seurailimme Valle de la Lunan reunalla kakkua ja viinia nautiskellen. Seuraavana aamuna koittikin sitten lahto kohti Salar de Uyunin suola-aavikkoa ja Boliviaa. Alueen syrjaisyys kavi ilmi jo siina, etta Chilella ja Bolivialla ei ollut yhteista raja-asemaa vaan lahtoleima Chilesta haettiin jo San Pedrosta ja sitten ajattiin tunti jyrkkaa ylamakea pilvien ylapuolelle kohti Boliviaa. Bolivian raja-asema oli kirjaimellisesti keskella ei mitaan ja maahan paasysta piti maksaa 4 USD. Yhdysvaltojen kansalaisille maksu oli perati 100 dollaria, mutta heita ei seurueessa yhtaan nakynytkaan...

Bussi ajoi meidat valkoisen vuoristojarven eli Laguna Blancan rannalle ja suolan valkoiseksi varjaamassa vedessa kahlaili vaalenpunaisia flamingoja (kylla, ihan selvinpain olimme reissussa). Taustalla kohosi vuoria, jotka nayttivat lumihuippuisilta, mutta en ole ihan varma oliko sekin suolaa. Aamupalan jalkeen jakauduimme 6 hengen ryhmiin ja meidan ryhmamme koostui minun ja Helin lisaksi kahdesta ruotsalaisesta ja ranskalaisesta pariskunnasta. Kuskiksi saimme noin 50-vuotiaan bolivialaisen miehen, joka myohemmin kertoi olevansa kotoisin keskella eramaata olevasta kylasta ja nuorempana taittaneen meidan tekemamme matkan jalkasin 5 vuorokaudessa. Ennen luonnonsuojelualuetta bolivialaiset kuljettivat lihaa Chileen ja toivat sielta mukana muita hyodykkeita.

Seuraava nahtavyys oli vihrea laguuni eli Laguna Verde, joka nimensa mukaisesti oli vihrea. Naimme lisaksi kahden paivan aikana erikoisen muotoisia kivia, jotka muistuttivat puita seka runsaasti laamoja hieman vehreammilla seuduilla. Lisaksi naimme lukuisia jarvia, joista suurin oli noin 60 km lapimitaltaan. Kylvimme myos kuumassa lahteessa. Ensimmainen yo vietettiin todella pelkistetyssa majapaikassa ja osa seurueesta karsi melko voimakkaistakin vuoristotaudin oireista. Ensimmaisena paivana taitoimme matkaa noin 140 km ja seuraavana 100 km enemman. 12 tuntia jeepissa kuoppaisilla teilla oli melko rankka kokemus ja ilo olikin suuri kun huomasimme toisen yon majapaikassa myytavan olutta. Oluen, viskipaukun ja lopun salmiakkikoskenkorvan jalkeen unikin maitti. Salmiakkikossu ei missaan ole saavuttanut ulkomaalaisten keskuudessa suurta suosiota ja nytkin vain yksi itavaltalainen innostui sen mausta.

Tanaan vuorossa oli valtava suola-aavikko eli Salar de Uyuni. Aavikko on ehka hieman vaara sana, koska tanaankin saa oli sateinen. Eramaa on varmaan parempi termi. Kuskimme kertoi paikan muodostuneen kun paikalla sijainnut valtaisa jarvi kuivui ilmeisesti maajaristyksen rikottua maanpintaa niin, etta vesi valui maansisaan. Keskella suolaeramaata oli saari, josta naki viela selvasti sen muodostuneen koralleista. Melko psykedeelista nahda korallisaari 4 km korkeudessa suola-aavikon keskella. Suola-aavikko tarjosi myos hienoja mahdollisuuksia kameralla kikkailuun, silla koska horisontissa on vain valkoista ei etaisyyksi voi arvioida. Yhdessa kuvassa ryhmamme kavelee pitkin toisen ranskalaisen katta ja yhdessa kuvassa Heli nayttaa pitelevan ruotsalaisia lautasella.

Viela muutama sana politiikasta. Koko Etela-Ameriikka nayttaa selvasti kallistuneen vasemmalle. Chilessa valittiin virkaan maan ensimmainen naispresidentti, joka on eronnut ja yksinhuoltaja. Avioero tuli maassa lailliseksi vasta 2004. Venezuelaa hallitsee Hugo Chavez, joka on yhdessa Raul Castron ja Bolivian Evo Moralesin kanssa perustanut "hyvan akselin" vastineena yhdysvaltojen lanseeraamalle "pahan akselille". Evo Morales on myos Bolivian ensimmainen presidentti, jonka sukujuuret ovat maan alkuperaisvaestossa. Hiukan kylaa kierrellessa silmiin sattui kyltti, jossa mainostettiin kuubalaisen laakarin palveluita, jotka ovat ilmaisia. Kuuba tarjoaakin muille Etela-Amerikan maille apua terveydenhuoltoon. Kolikon kaantopuoli on se, etta kuubalaiset laakarit eivat ilmeisesti itse saa pahemmin vaikuttaa siihen minne heidat lahetetaan. Bolivialaiset ovat kuitenkin ilmeisesti varovaisen toiveikkaita Evo Moralesin suhteen, joka on luvannut parantaa maan koyhimman vaeston oloja. Morales on myos sanoutunut irti Yhdysvaltojen huumeiden vastaisesta sodasta, johon kuuluu kokaviljelmien myrkyttaminen. Tama aiheuttaa sen, etta ennestaankin koyhat kokalehtien viljelijat joutuvat taysin puille paljalle. Boliviassa koka-lehdet ovat laillisia, mutta kokaiini ankarasti kiellettya. Tuhansia vuosia vanhoissa intiaanipatsaissa monilla on poskessa pallo kokalehtia ja se kuuluukin olellisena osana altiplanolla eli vuoristossa elavien ihmisten kulttuuriin. Kokalehdilla on lieva piristava ja ruokahaluea poistava vaikutus ja niiden pureskelua voineekin verrata vaikkapa kahvinjuontiin.