Niinhan siina kavi, etta flunssa iski kunnolla paalle. Eilen aamulla ja toissaapaivana vointi oli normaalia selvasti huononpi ja yskitti kovasti. Onneksi eilen illalla tunsin taudin hellittavan, silla aloin ensimmaista kertaa miettia milta chilelainen olut mahtaa maistua. Tanaan olenkin ollut jo lahes normaalissa kunnossa.
Andien ylitys oli todella mahtava kokemus ja kavimme noin 2,5 km korkeudessa. Vuoret olivat todella jyrkkia ja niiden huipuilla oli viela lunta. Valilla vuorilta ryoppysi alas jokia ja tie mutkitteli ajoittain serpentiinin lailla rinteita alas. Pudotusta oli paikoitellen useampi sata metria ja onneksi kuski ajoi todella rauhallisesti. Argentiinan ja Chilen raja ylitettiin melko lailla vuoriston korkeimmalla kohdalla ja rajanylitys oli todella aikaavieva toimitus. Ensin jonotettiin tiskille, josta sai passiin lahtoleiman Argentiinasta. Sitten sama odotus Chileen saapumista varten. Lisaksi saimme jonkinlaiset paperilaput, jotka taytyy pitaa tallessa tai maasta poistuessa tulee hankaluuksia. Jonotus ei kuitenkaan viela tahan loppunut, vaan taman jalkeen bussi ajettiin tulliviranomaisten tarkistuspisteeseen. Rinkat lapivalaistiin ja taman jalkeen piti tayttaa lappu, jossa kysyttiin mm. sita onko rajan yli tarkoitus kuljettaa suuria rahasummia tai tuoreita vihanneksia, lihaa tai maitotuotteita. Lopuksi kasimatkatavaratkin lapivalaistiin. Chileen ei saa vieda mitaan (ainakaan tuoretta) ruokaa Argentiinasta ja loppumatka bussissa menikin nalassa. Matkan ainakana oli tosin ruokatarjoilu, mutta yksi paahtoleipa ei vienyt nalkaa koko paivaksi.
Lopulta noin 9 tunnin bussimatkan jalkeen (matkan piti kestaa 7 h) eteemme avautui Tyyni valtameri ja Valparaiso sen rannalla. Valparaiso tai tuttavallisemmin Valpo koostuu useasta kymmenesta "cerrosta" eli vuoren rinteeseen rakennetusta asuinalueesta seka pienesta keskustasta, joka kasittaa pari rannansuuntaisesti kulkevaa katua. Valparaiso koki suuruuden paivansa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun valissa. Talloin se oli tarkea valisatama Kap Hornin kiertaneille purjelaivoille ja lisaksi chilelaista vehnaa Kaliforniaan kultakuumeen aikoihin kuljettaneet alukset pysahtyivat taalla. Rappio alkoi kun hyorylaivat yleistyivat ja alkoivat pysahtya Conceptionissa tankkaamassa lisaa hiilta. Lisaksi maanjaristys 1906 ja Panavan kanavan avaaminen 1914 johtivat siihen, etta liikenne tyrehtyi ja kaupunki rappeutui.
Nykyisin Valparaiso yrittaa kuitenkin palauttaa mennytta loistoaan ja kaupunki toimii nykyaan Chilen kulttuuripaakaupunkina. Rakennukset ovat kuitenkin edelleen melko ransistyneita etenkin aivan keskustan ulkopuolella ja kaupungin vanhin aukio toimii nykyisin juoppojen nukkumispaikkana. Juoppojen lisaksi kaupunkikuvaan kuuluvat opiskelijat ja boheemit, seka merimiehet. Valparaisossa on edelleenkin aktiivinen satama ja myos Chilen laivasto nayttaa pitavan kaupunkia tukikohtanaan. Kaupunki on suureksi osaksi rakennettu vuorenrinteeseen ja naita cerroja yhdistavat kapeat ja jyrkat kadut seka eraanlaiset liukuportaat. Korkeammalla sijaitsevista cerroista olisi parhaat nakymat kaupunkiin, mutta ne ovat myos koyhinta aluetta ja eivat ilmeisesti ole taysin turvallista aluetta edes paivasaikaan. Myos sataman alueella tapahtuu paivasaikaan ainakin taskuvarkauksia ja lahes jokainen vastaantulija kehotti meitakin pitamaan hyvaa huolta laukuistamme.
Cerro Conception tuntuu olevan taman kaupungin reppureissaajien keskus. Kun katselee ymparilleen ei ole vaikea ymmartaa miksi. Joka puolella on hienoja kirkkailla vareilla maalattuja taloja ja lisaksi paikasta on hienot nakoalat seka Tyynelle valtamerelle, etta ymparilla ja korkeammalla sijaitseviin asuinalueisiin. Meidan majapaikkamme sijaitsee bussiasemman lahella vain hieman merenpinnan tason ylapuolella ja kyseessa on pieni parin vanhan naisen pitama B&B paikka. Omistajat eivat puhu sanaakaan englantia, mutta toistaiseksi olemme parjanneet espanjalla. Pyykitkin saimme pesetettya.
Tanaan olisi tarkoitus lahtea kaymaan viereisessa Viña del Marin kaupungissa, jossa pitaisi olla hiekkarantoja seka museo, jossa on paasiaisaarilta tuotu patsas. Pitanee valehdella, etta olemme Ruotsista jos museossa kysytaan kansalaisuutta. Muuten meita tuskin paasetaan patsaan lahelle. Yritan myos uskaltautua uimaan Tyynessa valtameressa kylmista merivirroista piitaamatta. Niin ja milta se chilelainen olut sitten maistui: paremmalta kuin argentiinalainen. En osaa viela yhden maistamisen perusteella sanoa onko kyseessa kuitenkaan parempi tuote kuin uruguaylainen olut. Myos Chilen kansallisjuoma on muuten Pisco Sour, jota sain maistella jo vuosia sitten, kun A-P toi sita Perusta. Ainakin Chilessa juoma maistui aivan samalta kuin se, mita silloin joskus opiskeluaikoina possutalossa kasin vaahdoksi vatkamisimme.
Huomenna olisi tarkoitus lahtea kohti maan paakaupunkia Santiagoa. Talla kertaa matkan pitaisi kestaa ainoastaan 2 tuntia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti