San Pedro de Atacama, Chile

Lonely Planetin kartat ovat joskus aivan surkeita. Joskus ne taas ovat yllattaen oikeassa. Santiagon osalta kartta oli huono ja Salvador Allende-museo (tai oikeammin se oli kai taidenayttely, jossa oli esilla sotilasdiktatuurin aikana kuolleen vasemmistojohtajan taidekokoelmaa) ei ollut edes siella puolella kaupunkia kuin Lonely Planet esitti. Onneksi meilla on mukana kaksi opaskirjaa ja Footprintista loytyi oikea sijainti. Itse museo ei tosin ollut kovinkaan erikoinen, mutta mielenkiintoisia olivat Ruotsiin lahteneiden pakolaisten tekemat seinavaatteet. Suomeenkin taisi aikoinaan tulla jonkin verran ihmisia Chilesta Pinochetia pakoon.

Viimeinen ilta Santiagossa huipentui vierailuun kaupungin indie-paikassa, jonka nimi oli Blondie. Mikali seuraavana paivana ei olisi tarvinut istua 24 h bussissa, olisin varmasti innostunut paikasta enemmankin, mutta nyt piti lahtea nukkumaan parin oluen jalkeen. Musiikista sen verran, etta ainakin Morriseyta ja Joy Divisionia siella soi.

Matkaa edeltavana yona ilmeni uusi ongelma: Helin maha oli mennyt jostain sekaisin. Onneksi tauti hieman hellitti aamupaivalla ja koska olemme Chilessa pitkan matkan busseissa on aina vessa. Enpa vaan osannut odottaa kummankaan meista saavan mahatautia viela taalla. Hanavesi on Chilessa ollut juotavaa kaikkialla muulla paitsi nyt taalla aavikon keskella ja muutenkin hygienia nayttaa olleen ihan hyvalla tasolla. Joka tapauksessa paatimme kuitenkin pysya suunnitelmassamme ja jatkoimme matkaa. Sen verran helpotimme kuitenkin urakkaa, etta menimme bussiasemmalle taksilla ruuhkaisen metron sijasta. Taksit ovat taalla Chilessakin todella halpoja ja hintaa tulee ehka noin euro kilometrilta. Taksikuski oli mukava vanhempi mies, joka puhui todella selvaa espanjaa.

Bussi oli moderni ja penkit jalleen kerran tilavia ja mika tarkeinta vessa loytyi. Matka alkoi kohti pohjoista Panamericana-moottoritieta pitkin. Tuo tiehan ilmeisesti kulkee aina Alaskasta Tulimaahan saakka. Maasto oli aluksi vuoristoista ja kuivaa. Keltaisia vuorenrinteita varittivat kuivuneet pensaat. Parin tunnin kuluttua oli ensimmainen pysahdys ja tassa vaiheessa Tyyni valtameri oli tullut nykyviin. Pysahdyspaikkamme oli huoltoasema keskella ei mitaan ja ilma oli sakea tuulen nostattamasta polysta.

Matka jatkui ja seurailimme ensin Tyynen valtameren ja Andien valissa olevaa hieman tasaisempaa aluetta ja nousimme sitten korkeamme vuoristoon. Bussissa naytettiin huonoja elokuvia ja mina kuuntelin aluksi musiikkia ja nukuin ajoittain. Illan pimetessa kaivoin esiin pienen Santiagosta ostamani viskipullon ja naukkailin hieman viskia illan alkaessa pimeta ja tahtien syttyessa taivaalle. Ohitimme myos Euroopan Avaruusjarjeston teleskoopin ja mikapa olisikaan parempi paikka teleskoopille kuin autiomaa, jossa on vain harvoin pilvista ja jonka lahella ei ole suuria kaupunkeja.

Aamulla maasto oli muuttunut entistakin kuivemmaksi ja meri oli jaanyt kauas taakse. Noin 24 tunnin matkustamisen jalkeen saavuimme vuorten ymparoimalle vihrealle keitaalle, joka on San Pedro de Atacama, mutta jota taalla kutsutaan vain San Pedroksi. Horisontissa kohoaa lumihuippuisia vuoria ja lisaksi yksi tulivuori. Talot on rakennuttu punaisesta hiekasta ja joka puolella nakyy autiomaata. Boliviaan taalta on vain noin 50 km. Ymparilta loytyy mm. sen nimisia paikkoja kuin Kuolemanlaakso ja Kuulaakso.

Majapaikan loytaminen oli talla kertaa ennatyksellisen vaikeaa. Seka Lonely Planetin, etta Footprintin kartat olivat eri mielta siita, missa majapaikkamme sijaitsee. Melkein kaksi tuntia saimme talsia paahtavassa helteessa ennenkuin loysimme perille. Paikka on kuitenkin siisti ja kohtuuhintainen. Huomenna olisi tarkoitus vuokrata pyorat ja kayda hieman katselemassa ympariston nahtavyyksia. Ylihuomenna menemme ehka jollekin lahistoalueen retkelle ja keskiviikkona aiomme lahtea kolmeksi paivaksi suola-aavikolle jarjestetylle retkelle, joka paatty Uyuniin Boliviaan.