Tiikerin vuosi

Tanaan juhlitaan kiinalaisten ja vietnamilaisten uutta vuotta. Alkava vuosi on tiikerin vuosi. Vaikka Kambotzassa ei samaa ajanlaskua noudatetakaan on taallakin ilmeisesti odotettavissa jonkinlaista juhlintaa. Paivalla suuri maara ihmisia ainakin kokoontua laiheisen temppelin ymparille ja paikalle viriteltiin myos massiivista kaiutinjarjestelmaa.

Eilinen venematka ei ollut nopea eika helppo. Kymmenen yli kuusi olimme odottamassa kuljetusta satamaan, joka lopulta saapui hieman ennen seitsemaa. Minibussi vei meidat satamaan, jossa ahtauduimme jokiveneeseen, joka otettiin hirvittaavaan ylilastiin. Ensimmaisen kolmen tunnin aikana matka taittui hyvaa vauhtia ja matkasimme myos Kambotzan suurimman jarven halki. Joen varsilla oli pienia kelluvia taloja seka paalujen paalle rakennettuja asumuksia, joista pikkulapset heiluttivat meille innoissaan kasiaan. Kalastajat virittelivat pyydyksiaan joelle ja jokiveneet lipuivat ohitsemme.

7 tunnin kuluttua olimme yha veneessa matkalla kohti Battambangia. Moottorikin hajosi jo toista kertaa ja paikallistenkin kasvoilta alkoi kuvastua huoli. Vedenpinta oli todella matalalla ja matkanteko eteni matelemalla, silla veneen pohja kynti jatkuvasti Mekongin sivuhaaran pohjaa. Valilla juutuimme kokonaan kiinni, mutta onneksi ilmeisesti rekasta peraisin olevan dieselmoottorimme sai puskettua meidat jalleen liikkeelle. Kanssamatkustajatkin alkoivat selvasti hermoilla ja yksi nainen manasi sita miten kohta pimea laskeutuisi ja malariahyttyset kavisivat kimppuumme. "Mosquito malaria, she comes at night and she bites everywhere" tuomionpaivan aksentilla lausuttuna oli melkeinpa huvittavaa kuultavaa jo tuossakin tilanteessa. Jalkeenpain ajatellen se ainakin oli. Lopulta kone saatiin korjattua ja matkanteko jatkui. Eras jo pidempaan maassa oleskellut kanssamatkustaja oli ottanut puhelimella yhteyden matkatoimistoon ja kaskenyt naita lahettamaan bussin seuraavaan kylaan. Yllatyksemme nain olikin tapahtanut ja lopulta paasimme ilmastoituun bussiin jatkamaan matkaa kohtuullista vauhtia. Meilla oli jopa poliisisaattue!

Kambotzalaiset ovat synnynnaisia kauppamiehia ja bussikuskikin kertoi omistavansa hotellin noin 1 km paassa Battambangin keskustasta. Han myos halusi aivan sattumalta suositella tata hotellia ja niinpa ajoimme keskustaan hotellin kautta. Me emme vaivautuneet edes katsomaan huoneita, silla arvasin etta yksi kambotzalainen kilometri vastaa useampaa suomalaista ja asianlaita olikin juuri nain. Loysimme keskustasta mukavan hotellin ja taman hotellin kautta saimme myos jarjestettya tamanpaivaisen riksa-ajalun ja bussilipun huomiselle Phomn Penhiin.

Tanaan kavimme katsomassa kahta kukkulaa: Phomn Sampeauta ja Phomn Banania. Ensimmaisessa paikassa palkkasimme paikallisen pojan oppaaksi 3 dollarin hintaan ja kiipesimme kukkulalle hirvittavassa auringonpaahteessa. En muista olleeni koskaan niin lapimarka hiesta kuin kukkulan huipulla. Paitani oli lapimarka ja jopa housut olivat aivan lapimarat hiesta. Paikallisia meidan hikoilumme naytti naurattavan, mutta en usko monesti olleeni lahempana lampohalvausta kuin tuolloin. Kylma vesi kuitenkin auttoi ja kavimme katsomassa pari temppelia, entisen punakhmeerien vankilan ja luolan, jossa punakhmeerit olivat teloittaneet ihmisia bambukepeilla hakkaamalla. Nahtavissa oli vielakin paakalloja ja muidenkin luiden paloja. Kukkulan paalla oli asemissa viela kaksi tykkia, joita vietnamilaiset olivat kayttaneet taistelussaan punakhmeereja vastaan. Yksi punakhmeerien viimeisista tukikohdista oli nimittain sijainnut laheisella kukkulalla.

Phomn Banan olikin sitten hieman rauhanomaisempi paikka. Noin 350 rappusen jalkeen olimme seka jalleen lapimarat hiesta etta paikassa, jossa sijaitsi temppeli, joka muistutti hieman Angkor Watin ulkoasua. Lopuksi kavimme viela katsomassa autiota Pepsin pullottamoa, joka oli edelleen samassa tilassa kuin vuonna 1975, jolloin punakhmeerit nousivat valtaan. Seuraavaksi aion menna nauttimaan Tiger oluen tiikerin vuoden kunniaksi!