2.2.2010

Enjoy The Silence

Tämä talvi on ollut ennätyksellisen runsasluminen. Ilmatieteen laitoksen sivujen mukaan lumen syvyys on tänään Tampereella 39 cm ja Helsingissä peräti jo 70 cm. Parin tunnin kuluttua pääsen testaamaan kuinka luotettavasti VR tänään toimii. Alkuvuodesta valtiollisella rautatieyhtiöllämme on ollut suuria ongelmia lumen ja pakkasen kanssa.

Tämänkertainen reissu alkaa siis visiitillä Helsinkiin. Illalla menen katsomaan Depeche Moden keikkaa ja joudun myös poikkeuksellisesti yöpyä hotellissa, koska vakiomajoittajani Topi päivystää. Huomenna lähden klo. 16.50 kohti Bangkokia kurssikaverini Juhanin kanssa. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan olemme perillä seuraavana aamuna seitsemän jälkeen paikallista aikaa. Bangkokiin on luvattu lämpöä noin +35 C ja verrattuna viime viikon säätilaan Tampereella meitä odottaa peräti 50 astetta lämpimämpi ilmasto.

Ensimmäiset 3 yötä aiomme majoittua Khao San Roadilla, joka on ilmeisesti Bangkokin reppureissajien keskus. Odotettavissa on siis ainakin runsaasti matkatoimistoja, baareja ja banaanipannukakkuja myyviä kahviloita. Tavoitteenamme on kuitenkin mahdollisimman pehmeä lasku paikalliseen hälinään ja kuumuuteen. Hotellistamme pitäisi löytyä ilmastointi ja läheiset matkatoimistot helpottanevat bussilippujen ostoa. Alustava suunnitelma on seuraava: Bangokista suuntaamme jonnekin rantakohteeseen pariksi yöksi. Tällä hetkellä Ko Chang vaikuttaa todennäköisimmältä valinnalta. Sen jälkeen jätämme Thaimaan taaksemme ja suuntaamme Kambotzaan kohti Agnor Watin muinaista suurkaupunkia, joka sijaitsee Siam Reapin lähellä. Tuolta jatkamme jotain kautta Phomn Penhiin, josta matka jatkuu Vietnamiin. 23.2. lennämme Ho Chi Minhistä (entinen Saigon) takaisin Bangokokiin, josta palaamme Suomeen 25.2.

Ei kommentteja: