Siem Reap, Kambotza

Takana on 11 tunnin matkustus, johon sisaltyi ensin parin tunnin matka minubussilla Koh Changin halki. Itse saari ei ole niin iso, etta matka valttamatta olisi noin paljon aikaa vaatinut, mutta useampaan otteeseen pysahdyimme odottamaan jotain ja valilla ajoimme myos takaisin ilmeisesti jotain hakemaan. Seuraavana vuorossa oli puolen tunnin lauttamatka, jonka jalkeen matka jatkui ilmastoidulla minibussilla kohti Poipetia ja Kambotzan rajaa. Noin kello yhden aikoihin noin kuusi tuntia liikkeelle lahdosta saavuimme rajalle. Matkatoimisto oli jarjestanyt meille henkilon hoitamaan viisumiasioita ja ohjaamaan meidat Siem Reapiin vievaan bussiin. Jouduimme maksamaan viisumista 1200 bathia, joka on noin 36 dollaria. Oikeasti viisumin hinta on 20 dollaria, mutta mikali olisimme alkaneet hoitaa viisumiasiaa itse olisimme todennakoisesti myohastyneet kyydista ja joutuneet silti maksamaan vahintaankin 25 dollaria jopa kovan tinkaamisen jalkeen. Tasta voikin helposti paatella sen, etta Kambotzassa korruptio on melko arkinen asia.

Thaimaan puolella jouduimme jonottaa rajatarkastusta hetken ja sen jalkeen saavuimme rajojen valiseen tilaan, joka ei ole ilmeisesti kenenkaan maata ja jossa nykyaan sijaitsee lukuisia kasinoita, jonne thaimaalaiset tulevat harjoittamaan uhkapelia (joka Thaimaassa on ilmeisesti kiellettya) ilman etta he joutuvat kayda Kambotzassa. Seinalla oli joku englanninkielinen varoituskin siita, miten Thaimaan hallitus ei ota vastuuta siita, jos uhkapelaaminen aiheuttaa jollekin mielipahaa.

Ennen Kambotzan rajaa saimme passeihimme viisumit. Itse rajatarkastukeen oli todella pitka jono, mutta oppaamme kertoi tilanteeseen olevan helpon ratkaisun. 200 bathin eli vahan yli 4 euron hintaan paasisimme jonon ohi. Koska jono todellakin naytti todella pitkalta ja meilla oli viela pitka matka edessa, paatimme sortua lahjontaan. Opas sujautti setelit passien valiin ja kavelimme jonon ohi, jonka jalkeen passit annettiin jollekin rajavirkailijalle. Hetken paasta meilla oli passeissamme Kambotzan leimat ja matka saattoi jatkua.

Paallisin puolin Kambotza nayttaa hieman likaisemmalta ja koyhemmalta kuin Thaimaa, mika varmasti pitaakin paikkansa. Taalla opettaja ansaitsee ilmeisesti ainoastaan 3 dollaria kuukaudessa ja ihmiset joutuvat tekemaan useampaa tyota. Liikenne on ilmeisesti ranskan siirtomaahistorian vuoksi oikeanpuoleista (Thaimaassa vasemmanpuoleista). Kuorma-autot ovat todella tayteen lastattuja ja skoottereita ja mopoja on liikenteessa todella paljon. Lisaksi paikalliset ajelevat joillain traktorin nakoisilla vehkeilla, joissa moottori sijaitsee ajoneuvon etuosassa pitkan aisan paassa. Kambotzan rahayksikko on riel ja yksi euro on noin 4700 rielia. Kaytossa on kuitenkin myos USAn dollarit ja maksoimme majoituksemme ja askeisen ravintola-aterian dollareina. Kahden hengen ilmastoitu hotellihuone maksoi 15 dollaria yolta ja ravintola-ateria oluineen kustansi 4 dollaria/hlo (alle 3 e).

Huomenna aiomme herata jo ennen auringonnousua ja lahtea katsomaan Angkor Watin raunioaluetta. Alue on ilmeisesti melko laaja ja sen kokonaan nakemiseen tarvittaisiin useampikin paiva. Aiomme viipya taalla 3 yota, joten halutessamme ehdimme vierailla paikassa viela ylihuomennakin. Toivon ettei huomenna olisi ihan niin kuuma paiva kuin tanaan, silla bussimatka otti todella voimille. Viereemme sattui muuten pari virolaista miesta, joista yksi osasi suomeakin ihan hyvin. Virolaisilla oli mukana myos jotain alkoholijuomaa, jota he loppumatkasta auliisti halusivat myos jakaa veljeskansansa kanssa. Bussikuski osasi yllattaen myos venajaa, jota virolaisetkin puhuivat. Ilmeisesti myos Vietnamissa ainakin vanhemmat ihmiset puhuvat jonkin verran venajaa. Harmi etten itse enaa muista kuin pari sanaa sita.