Joskus kaikki tuntuu sujuvan ja joskus ei. Toissapaivana kaikki sujui: loysimme suuremmitta vaikeuksitta melko hyvin katketyn paikallisbussiaseman Cuscosta ja otimme halvan minibussin paikkaan nimelta Pisac. Noin tunnin ajomatkan jalkeen olimme pienessa kylassa, jossa sattui olemaan juuri myos toripaiva. Torilla myytiin tosin lahinna matkamuistoja turisteille, mutta valikoima oli hieman erilainen kuin muualla. Syy Pisaciin matkustamiselle oli kuitenkin inkalinnoitus, joka sijaitsi kuinkas muuten kuin vuoren paalla noin 5 km kipuamisen paassa. Otimme haasteen vastaan ja noin tunnin hikisen urakan jalkeen olimme linnoituksella, josta oli todella hienot nakymat alhaalla sijaitsevaan inkojen pyhaan laaksoon.
Pisacissa nautimme myos lounaan pienessa ravintolassa, josta sai myos virkistavaa kokalehti-uutetta. Paikassa oli myos hieman liiankin seurankipea kissa, jota sai jatkuvasti hatistella pois sylista. Lounaan jalkeen matka jatkui minibussilla paikkaan nimelta Urubamba, josta saimme neuvoteltua itsellemme taksin noin 25 €:n hintaan ensin paikkan nimelta Moray ja sen jalkeen viela paikkan nimelta Ollantaytambo, jossa vietimme yon. Morayssa sijaitsee jalleen yksi inkaraunio, mutta tama poikkesi muista melko radikaalisti siina, etta raunio koostui ympyranmuotoisista tasoista. Rakennelman kayttotarkoitus ei ole taysin selvilla, mutta on spekuloitu, etta rakennelma olisi toiminut jonkinlaisena maanvijelyslaboratoriona, jossa inkat testasivat mika lampotila on millekin viljelyskasville otollisin.
Moray sijaitsi noin 2o km paassa Urubambassa huonon tien paassa ja Ollantaytamboon paastaksemme meidan piti kulkea uudelleen Urubamban kautta. 60 km 25 eurolla ei siis ollut mikaan hirvittavan kallis taksa taksista. Ollantaytambo oli ihastuttava pieni kyla, jonka inkat olivat rakentaneet ja jonka asemakaava noudatti edelleen inkojen suunnitelmaa. Kylan asukkaatkin olivat suurimmaksi osaksi inkojen jalkelaisia. Kylan ylapuolella vuorenrinteessa sijaitsi suuri inkalinnoitus, jossa inkat saavuttivat yhden harvoista voitoistaan espanjalaisista konkistadoreista. Voitto jai tosin lyhytaikaiseksi, silla espanjalaiset palasivat suuremman voiman kanssa. Paikassa oli myos pieni mukava baari nimelta Quetshua Blues Bar, jossa tuli istuttua iltaa parin jenkin ja britin kanssa.
Eilinen ei sitten mennytkaan ihan putkeen: aamulla poltin kieleni kokalehtien kanssa touhutessani. Jotta kokalehdista erittyisi vaikuttavaa ainetta, niihin pitaa lisata emaksista ainetta ja perulainen aine oli huomattavasti tujumpaa kuin bolivialainen. Lisaksi meidan kahden tunnin junamatkamme Aguas Calientesiin venyi lopulta perati kuuden tunnin pituiseksi, silla maanvyoryma oli katkaissut kiskot. Odottelimme keskella ei mitaan radan kunnostusta nelisen tuntia. Muuta emme eilen paljoa ehtineetkaan.
Tanaan vuorossa oli Machu Picchu ja se oli todella uskomaton kokemus. Herasimme jo 4.45 ehtiaksemme rauniokaupunkiin mahdollisimman aikaisin. Aamu valkeni sumuisena ja bussimme huristellessa mutkaista tieta vuorenrinnetta ylos tajusimme, ettei tassa saassa nae yhtaan mitaan. Ensimmaiset kaksi tuntia kuljimmekin sumussa ja sateessa ympariinsa, mutta sitten tuuli alkoi puhaltataa ja hajotti pilvia sen verran, etta inkojen hylatty kaupunki paljastui silmiemme eteen. Machu Picchu oli yllattavan iso kaupunki, joka on rakennettu kahden vuorenhuipun valiin keskelle subtrooppista metsaa. Ei ihme, etta se pysyi salassa vuoteen 1912 saakka. Kiipesimme myos viereiselle Wayna (tai Hyana kirjoitusasusta riippuen) Picchulle. Kipuaminen oli kova homma, silla rinne oli paikoitellen todella jyrkka, mutta nakoala oli ehdottomasti vaivan arvoinen. Inkat ovat kylla olleet uskomattomia rakentajia ja en ole koskaan kokenut mitaan vastaavaa kuin nakoalan korkealta vuorenhuipulta alla sijaitsevaan Machu Picchuun. Ymparilla kohosi pystysuoria vuorenrinteita ja paikoitellen pudotusta alla olevaan laaksoon oli varmaan melkein kilometri. Hiukan meinasi huimata! Ainoa negatiivinen asia Machu Picchussa olivat jarkyttavat hinnat. Bussit sinne kustansivat perati noin 5 € yhteen suuntaan ja lasi Inka Colaa maksoi noin 4 €. Hirvittavaa rahastusta maassa, jossa hintataso on muuten niin alhainen. Paasymaksukin oli noin 30 €.
Machu Picchun jalkeen kavimme virkistaytymassa aguas calienteksissa eli kuumissa lahteissa, joiden mukaan kaupunki on saanut nimensa ja seuraavaksi pitaisi suunnata kohti juna-asemaa. Illalla olemme toivon mukaan takaisin Cuscossa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti