9.3.2009

Jumitusta La Pazin lentokentalla

Herasimme aamulla hyvissa ajoin ja pakkasimme tavaramme niin, etta kummallakin meista oli mukana ainoastaan pieni laukku, jossa oli kaikki tarvittava viidakkoretkea varten: pari pitkahijaista t-paitaa, pitkat housut, pyyhe, hyttysmyrkkya seka malarian estolaakitys. Loput tavarat jatimme hostelliin sailoon ja varasimme majoituksen ensi viikon perjantaintaille.

Taksi loytyi helposti ja olimme kentalla hyvissa ajoin. Hoidimme chech inin ja kaikki vaikutti olevan kunnossa. Turvatarkastuskin meni hyvin. Koneen lahtoon piti olla enaa parikymmenta minuuttia kun taululle ilmestyi ilmoitus, jossa lennon kerrottiin olevan tunnin myohassa. Hetken kuluttua myohastymisaika muuttui kolmeen tuntiin ja meille tultiin kertomaan, etta Rurrenabaquessa oli aikanut sataa. Koska kentta on ilmeisesti vain ruohoa, ei Rurreen voi lentaa sateella. Nyt siis odottelemme kolme tuntia, jonka jalkeen saamme tietaa voiko kaupunkiin lentaa tanaan ollekaan. Hieman hermostuttava tilenne, silla koko aikataulumme riippuu siita, paasemmeko kaupunkiin tanaan. Mikali emme niin sitten taytynee yrittaa huomenna uudestaan. Tosin yksi vaihtoehto on kuulemma lentaa toiselle kentalle 20 min matkan paahan Rurresta. En tieda onko siella sitten parempi lentokentta, mutta talla hetkella ei auta muu kuin odottaa ja katsoa miten kay.

Lauantaina tuli tutustuttua yoelamaan pidemman kaavan kautta. Wild Rover Hostellimme oli melkoinen bilepaikka ja ilta alkoi hostellin baarissa ihmisten kanssa juttelemalla. Yksi uusiseelantilainen oli kaynyt Rurressa aiemmin ja kertoi paikan olevan taynna hyttysia. Kavimme yhden englantilaisen kanssa syomassa intialaisessa ravintolassa, josta sai todella hyvaa ruokaa. Lisaksi kavimme paikallisten miesten suosimassa baarissa, jossa soi paikallinen musiikki ja kaikki olivat hyvin kiinnostuneita siita mista me olemme kotoisin. Ilta jatkui viela hostellin baarissa, josta lahdimme taksille yokerhoon. Loyttaydyin jalleen paikallisten seuraan ja yokerhon mentya kiinni lahdimme viela toiseen yokerhoon, josta kotiuduin vasta klo. 8 jalkeen aamulla auringon jo noustua. Olin lisaksi hukannut pitkahijaisen paitani, mutta tilalla minulla oli keltainen vyo. En muista yhtaan mista olin sen saanut, mutta kenties olin tehnyt vaihtokaupat.

Nyt hermoja raastava odotus jatkuu... Toivon todella, etta paasemme lahtemaan. Toisaalta ymmarran, ettei kentalle voi laskeutua jos olosuhteet ovat liian huonot enka todellakaan toivo, etta otamme minkaanlaisia riskeja.

Ei kommentteja: