5.3.2009

Sucre, Bolivia

Tanaan koettiin kauhun hetkia, kun hotellin tallelokeroon jattamiamme passeja ei meinannut hetkeen loytya. Onneksi tyontekija kuitenkin lopulta loysi passit hetken etsinnan jalkeen. Boliviassa ei ole Suomen suurlahetystoa, joten tilanne olisi ollut todella tukala, jos passeja ei olisi loytynyt.

Muuten Sucre on ollut mukavaa vaihtelua Potosin korkeuteen. Kaupunki sijaitsee "vain" noin 2500 m korkeudessa ja taalla on paivisin lammin! Pitkasta aikaa parjaa t-paidalla ja shortseilla. Keskusta on todella hieno ja palmuja kasvavia plazoja reunustavat valkeat siirtomaa-ajan rakennukset. Kaupungissa on paljon mukavia ravintoloita ja baareja ja olemmekin viettaneet aikaamme lahinna matkamuistoja ostelemalla ja ravintoloissa tai baareissa istuskelemalla. Bolivia on todella halpa maa ja paikallisia kasitoita saa muutamalla eurolla. Saali, etta rinkkaan ei kovinkaan paljoa mahdu.

Tie Potosista Sucreen oli yllattavan hyva ja koko matkalta paallystetty. Matka kesti ainoastaan noin nelja tuntia, joka oli vain tunnin luvattua enemman ja matkaa kertyi kuitenkin noin 200 km. Sucreen saavuimme juuri ennen pimean laskeutumista ja paatimme onneksi ottaa taksin bussiasemalta keskustaan. Matkaa oli noin 2 km, mutta tie oli yllattavan mutkainen ja ilmeisesti alue keskustan ja bussiaseman valissa ei edes ole kaikkein turvallisinta, silla taksikuski lukitsi ovet matkan ajaksi. Ensimmainen majapaikka, jonka olimme katsoneet matkaoppaastamme oli tietysti suljettu ja pieni epamukava tunne takaraivossa lahdimme kohti seuraavaa vaihtoehtoa, jossa onneksi oli tilaa. Saapuminen uuteen, potentiaalisesti hieman vaaralliseen kaupunkiin pimealla ei ole kaikkein mukavimpia asioita matkustamisessa.

Potosissa kaytimme viimeisen paivan tutustumalla museoon, jossa oli naytilla mm. rahanpainokoneita ja siirtomaa-ajan maalauksia. Maalaustaiteessa Neitsyt Maria rinnastui useaan otteeseen Aita Maahan ja onneksi kierros oli opastettu, silla siita sai huomattavasti enemman irti kuin vaan itsekseen kiertelemalla. Oppaan kuiva huumori taisi toimia parhaiten meihin suomalaisiin ja paras kommentti oli rahanpainokoneeseen nojanneelle miehelle osoitettu "You can´t touch machines, but you can touch me if you want" eli suomennettuna "Ette saa koskea koneisiin, mutta voitte koskea minuun jos haluatte". Lisaksi kavi ilmi, etta Bolivia oli pitkaan myynyt maakaasuaan Argentiinalle halpaan hintaan ja reilut argentiinalaiset myivat sitten samaa kaasua kalliimmalla Chileen.

Kolmen tunnin kulutta lahdemme takaisin kohti bussiasemaa, josta otamme bussin paakaupunki La Paziin. Luvassa on noin 13 tunnin bussimatka, mutta bussimme pitaisi olla "cama" eli selkanojat saanee kunnolla alas ja penkeissa pitaisi olla tilaa myos minun pitkille koivilleni.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terve!

Ompas reissu! Hurja tuo kaivoksessa käynti. Ja aavikolta on aivan uskomattomia kuvia! Mielenkiintoista, ettette ole israelilaisiin törmäilleet, mutta muita näyttää olevan hyvin liikkeellä.

Pian pääsenette jo marsunkin makuun. Jännä jäädä odottamaan kommenttia. Alpakkaa vertasimme itse härkään. Kuulemma niitä tupsuja ois korvissa omistetuilla alpakoilla, mutta kun eihän niitä täysvilleinä taida edes olla, niin hieman ristiriitaista.

Teillä on reilu kuukausi reissua jälellä ja pian ootte kiertäneet sen, mitä etukäteissuunnitelmassa kerroitte. Minnes sitten?

Excu sujui, joitakin uusia näkemyksiä maailmasta ja uusi vuori valloitettuna. Ei yhtään turistiripulia ryhmässä!

Muistattehan suojautua hyttysiltä! Denguekin on aktiivina malarian ohella.

Aleksi kirjoitti...

Kaivosreissu oli tosiaan aika hurja! Israelilaisia ei taalla ole nakynyt, mutta en tieda onko niilla joku sama systeemi kuin jenkeilla (100 dollarin maahanpaasymaksu).

Tulikin juuri varattua melkein viikon viidakkoreissu paikkaan nimelta Rurrenabaque. Lennamme sinne pienkoneella ja armeijankin koneella olisi paassyt, mutta se on kuulemma niin paska, etta lennot ovat saannollisesti myohassa kun sita pitaa korjata.

Dengueta ei Rurressa pitaisi olla niin paljoa kuin Santa Cruzissa, jossa riehuu kunnon epidemia. Kunnon hyttysmyrkyt on kuitenkin jo ostettuna.