Vuori tuli valloitettua ja nakymat huipulta olivat hienot! Kipuamine oli tosin melko kova urakka nain korkealla. Jo pienikin rasitus hengastyttaa edelleen, mutta ehka hieman paremmin olemmo jo vuoristo-olosuhteisiin sopeutuneet. Mietinkin jo tassa, etta kuinkahan korkea hemoglobiini minulla nykyisin on, kun tata korkeanpaikan leiria on tullut kohta jo kuukausi vietettya.
Matka Isla del Solille alkoi eilen aamulla venematkalla. Paatti oli aivan tupaten taynna ja aallot ihan kohtuulliset. Perille kuitenkin paastiin puuduttavien 2,5 h:n jalkeen. Saavuimme Isla del Solin pohjoisosaan pieneen kylaan nimelta Challapampa, jossa ensin vierailimme oppaan johdolla pienessa museossa. Paikassa oli kuulemma joskus ollut esilla inkojen kultapatsaita, joita oli jarvenpohjasta sukeltanut mm. Cousteau. Nyt patsaat oli kuitenkin siirretty parempaan turvaan La Paziin ja paljoa muuta nahtavaa museossa ei sitten ollutkaan. Jatkoimme polkua pitkin ylos vuorenrinnetta ja ohitimme pienia kylia, joissa viljeltiin maissia, jotain toista viljelyskasvia seka perunaa. Lisaksi ihmisisilla oli lampaita ja aaseja. Talot olivat hyvin pelkistettyja.
Saavuimme tasanteelle, jossa sijaitsi seka inkojen uhrialtaari etta pyha kivi, jossa oli seka ylijumala Virakochan (kiitos Olipa kerran Ameriikka tastakin tiedosta) etta puuma kuvat. Nimi Titikaka-tarkoittaa muuten puumakivea ketsuaksi. Lahistolla oli myos Tiwanaku-kulttuurin raunioita. Tiwanakut asuttivat saarta paljon ennen inkoja ja inkat ottivat suurimman osan tiwankujen rakennuksista omaan kayttoonsa. Muuten kulttuurit olivat kuitenkin melko erilaisia ja inkat puhuivat ketsuaa ja tiwanakut aymaraaa. Molempia kielia puhutaan taalla muuten edelleenkin ja ilmeisesti osa saarelaisista ei vielakaan osaa kuin muutaman sanan espanjaa.
Opastettu kierros jatkui takaisin kylaan, mutta me suuntasimme toista polkua seuraillen saaren lapi kohti etelapaan kylaa nimelta Yumani. Polku kulki vuorenhuippujen ja laaksojen kautta ja matkan varrelle mahtui myos eukalyptusmetsa seka pieni kyla, jossa lapset paimensivat lampaita. Yumanissa maisemat olivat aivan kasittamattoman upeat, silla kyla sijaitsee vuoren huipulla ja sielta nakee Titikaka-jarven yli seka Boliviaan, etta Peruun. Loysimme halvan majapaikan (3 euroa/yo/hlo) ja lahdimme viela katsomaan yhdet rauniot ennen iltaruokaa.
Ravintola oli todellinen perheyritys, jossa perheen aiti seka kaksi tyttoa laittoivat maistuvaa ruokaa taimenesta. Boliviassa ei ilmeisesti tunneta kasitetta lapsityovoima vaan lapset ovat mukana pelloilla, kaivoksissa, ravintoloiden keittioissa jne. Yolla tuli nukuttua ennatykselliset 13 tuntia. Aamulla laskeuduimme alas inkojen rakentamia portaita pitkin ja otimme lautan takaisin Copacabanaan. Talla kertaa matka sujui hieman nopeammin, vaikka alus olikin jalleen pahasti ylilastattu. Samassa veneessa matkasi myos nuorehko bolivialainen nainen lapsensa kanssa. Heidan vieressaan istui argentiinalaisia (joiden kanssa eilen juttelimme hetken), jotka leikkivat lapsen kanssa ja ihastelivat bolivialaisen intiaanialkuperaa olevan naisen hattua (josta tuli minulle mieleen lahinna knalli). Tuli mieleen, etta melko erilaisista maailmoista namakin naapurimaissa asuvat ihmiset ovat. Argentiinalaiset ovat aivan kuin eurooppalaisia ja suurin osa bolivialaisista elaa edelleen perinteisissa asumuksissa ja harjoittaa maanviljelysta tai muita perinteisia ammatteja. Etenkin naiset pukeutuvat myos edelleen hyvin perinteisesti hameisiin, varikkaisiin huiveihin, joissa kannetaan lapsia tai tavaraa seka hattuihin. Hetken jo mietin, ettei meilla Euroopassa moista eroa ole, kunnes muistin Pietarin lahiot. Aika eri maailmassa siellakin ihmiset elivat kuin Suomessa.
Huomenna suuntaamme kohti Punoa ja Perua. Koska meilla on viela runsaasti aikaa, paatimme yrittaa matkustaa Perussa Limaan maateitse. Matkalle mahtunee ainakin Nasza seka Pisco, josta pitaisi myos olla mahdollisuus tehda pieni veneretki lahiston "koyhan miehen galapakossaarille".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti