Pihvia ja nahtavyyksia

Buenos Aires ei todellakaan vaikuta niin pelottavalta paikalta kuin ulkoministerion matkailutiedote antaa ymmartaa. Mitaan vahaakaan uhkaavaa tilannetta ei ole tullut vastaan, vaikka olemme kavelleet keskustan alueella pimean aikaan ja asken kavimme La Bocassa, joka on hieman turvattomamman kaupunginosan maineessa. Tosin siella emme juuri turistialueilta poikenneet.

Eilen illalla tuli testattua argentiinalaista pihviravintolaa ja taytyy kylla sanoa, etta paikalliset osaavat pihveja paistaa. Pihvi pippurilla oli tosin hieman erilainen kuin odottaa saattoi. Pihvi oli hukutettu kastikkeeseen, jossa oli arviolta pari sataa mustapippuria. Kylla pippurillakin tulisuutta saadaan, kun niita kunnolla vaan kastikkeeseen lisataan. Hyvaa oli joka tapauksessa ja samalla tuli myos maistettua mendozalaista punaviinia. Kavimme nauttimassa pihvit San Telmon kaupunginosassa, jota pidetaan myos tangon kotina. Argentiinalaisuudessa tuntuu olevan jotain samaa kuin suomalaisuudessa, silla tangonhan suomalaiset ovat lahes omineet ja myos Argentiinan suurimmasta urheilusankarista Diego Maradonasta on loydettavissa jotain mattinykasmaisia piirteita...

Hammaslaakarikokemus oli loppujen lopuksi yllattavankin vaisu. Ajan varaus onnistui puhelimella (puhelinkortin kaytto ei sitten ollutkaan ihan niin yksinkertaista) ja hammaslaakari puhui englantia ja tasoitti vain hampaan teravaa reunaa niin, ettei kieleni enaa hinkkaa hampaaseen. Itse paikka ei ollut kokonaan lahtenyt irti ja sain ohjeeksi korjauttaa sen loppuun sitten Suomessa. Sen pitaisi noinkin kestaa loppureissun. Tasta operaatiosta hammaslaakari veloitti noin 20 euroa eli ei mitenkaan aivan hirvittavasti.

Aika on muuten mennyt paa-asiassa nahtavyyksia kierrellessa. Tanaan kavimme siis La Bocassa katsomassa varikkaasti maalattuja italialaiskorttelin taloja seka Boca Juniorsien kotistadionia, jossa mm. Maradona on uransa aloittanut. Aika masiivinen rakennelma stadioni kylla oli. Samalla reissulla tuli maistettua paikallista hodaria eli choripania, joka koostui metwurstin ja ryynimakkaran sekoitukselta nayttavasta makkarasta, joka oli halkaistun patongin valissa. Ihan hyvaa sekin. Aiemmin paivalla vierailimme Recolettan hautausmaalla, jonne on haudattu mm. Eva Peron. Hautausmaa koostui massiivisista katakombeista ja oli melko vaikuttavan nakoinen. Eilen kavimme tutkiskelemassa San Telmoa ensin paivanvalossa ja yritimme myos loytaa Kanadan hallituksen lahjoittamaa toteemipaalua Retiron juna-aseman lahelta. Valitettavasti toteemipaalu oli ilmeisesti poistettu. Reissusta ei jaanyt kateen muuta kuin sateenvarjo, joka oli pakko ostaa. Vetta tuli nimittain ajoittain melko rankasti. Onneksi tanaan on aurinko taas paistanut. Retiron juna-aseman ymparisto oli kylla melko surrealistisen nakoista seutua korkeine peililasiseinaisine pilvenpiirtajineen, loitohotelleineen, palmuineen ja valtavine marmorisine hallintorakennuksineen.

Hostellimme on muuten ihan mukava, mutta musiikki taalla soi lujaa lapi yon. Sana yoelama saa taalla taysin uuden merkityksen, silla bileet jatkuvat usein lapi koko yon ja yokerhoihin ei kuulemma kannata lahtea ennen puolta kolmea yolla. Jopa baarit ovat auki ilmeisesti kuuteen. Kuitenkaan buenosairesilaiset eivat useinkaan juo paljoa alkoholia illan aikana ja ilmeisesti humalaista katsotaan taalla pahasti. Omakohtaisia kokemuksia minulla ei kuitenkaan paikallisesta baarikulttuurista juurikaan ole, silla aikaeron vuoksi ilta koitti eilenkin osaltani jo joskus yhdentoista aikaan. Meteli hostellin baarissa kuitenkin jatkui kirjaimellisesti aamuun asti (menin puoli kahdeksalta suihkuun ja viimeiset olivat viela hereilla).

Tanaan olisi tarkoitus yrittaa jaksaa hieman pidempaan pysytella hereilla ja taidankin nyt menna ottamaan paivaunet. Tanaan onkin tullut nahtya jo lahes kaikki etukateen mielenkiintoisilta vaikuttavat paikat, joten huomenna ei tarvitse kovinkaan suuria tehda. Maanantaina olisi sitten tarkoitus lahtea kohti Uruguayta, mikali saamme lauttaliput jarjestettya. Jos emme niin sitten taytyy lahtea jonnekin muualle. Talla reissulla emme aio liikaa etukateen suunnitella.

Hola Buenos Aires

Nyt sita sitten ollaan taalla toisella puolella maapalloa. Lennot kestivat yhteensa noin 18 tuntia (Helsinki-Lontoo n. 3 h ja Lontoo-BA n. 15 h). Lisaksi kentalla odoteltiin Lontoossa melkein 4 tuntia. Takana on siis suurinpiirtein 22 tuntia matkustusta. Onneksi British Airwaysin koneesa jalkatilaa oli riittavasti, tarjoilu pelasi seka ruuan, etta juoman osalta ja lisaksi oli mahdollisuus seurata elokuvia. Sao Paoloa emme paasseet valilaskun aikana tarkkailemaan kuin ainoastaan koneen avoimesta ovesta. Ensivaikutelma siita oli kuitenkin aika sellainen kuin olinkin kuvitellut. Paljon punertavaa hiekkaa ja pienia taloja vuoren rinteessa.

Buenos Airesin lentokentalla jannitimme hetken sita ehtiko tavaran hukkaamisestaan kuuluisa British Airways siirtaa laukkumme jatkolennolle. Ehti. Ensimmainen pieni takaisku koettiin kun lentokentan pankkiautomaatti ei toiminut. Onneksi meilla oli kateista kohtuullisen runsaasti mukana ja vaihdoimme osan Argentiinan pesoihin, joilla saimme maksettua taksimatkan keskustaan ja 4 yota taalla Lime Hostellissa. Taksimatka ei ollut lainkaan niin hurja kuin olin pelannyt. Kuski ajoi rennosti ikkuna auki ja suurin osa matkasta oli hyvakuntoista moottoritieta. Ulkoisesti Buenos Airesista tuli mieleen lahinna Espanjan kaupungit. Barcelona ehka etupaassa. Hostelli on ihan asiallinen, mutta ehka aavistuksen kuluneen oloinen paikka. Kaikki tarvittava kuitenkin loytyy ja sijainti on hyva.

Hetken karttaa ihmeteltyamme paatimme jattaa arvotavarat hostelliin lukkojen taakse ja lahtea katsomaan kuinka hurja kaupunki Buenos Aires oikeastaan onkaan. Hostellista loytynyt matkailulehti jo meita valistikin, etta vaikka ulkomaalaisista medioista saa valilla kuvan, etta kaupunki vastaa Sudania, on taalla aivan turvallista liikkua kunhan ei kantele tuhannen dollarin kameraa olkapaalla tai lompakkoa takataskussa umpihumalassa. Meille ei ainakaan mitaan vahaakaan uhkaavaa parin tunnin kavelyn aikana sattunut. Ihmiset ovat taalla keskustassa keskimaarin paljon meita paremmin pukeutuneita ja osa puhuu kylla kannykkaankin kavellessaan. Toki olemme keskustassa alueella, jossa on paljon yritysten konttoreita ja pankkeja ja tilanne varmasti on aivan eri jossain laitakaupungilla.

Nahtavyyksista satuimme nakemaan Obeliskin, joka on kaupungin symboli. Lisaksi satuimme Plaza Mayorille, jossa sijaitsee vaaleanpunainen kaupungintalo (?). Sen pihalla oli myos jokin mielenosoitus menossa, mutta siihen emme lahemmin tutustuneet. Buenos Aires on ensivaikutelman perusteella hieman hammentava sekoitus moderneita peililasilla pinnoitettuja toimistorakennuksia ja klassisen ajan Kreikasta ja Roomasta vaikutteensa hakeneita hallintorakennuksia, kirkkoja, museoita jne.

Hintataso taalla on selvasti Suomea halvempi, mutta mikaan aivan ilmainen paikka tama ei toki ole. Taksimatka lentokentalta keskustaan (n. 35 km) maksoi hieman yli 20 euroa. Yo hostellissa on aika tasan 10 euroa 6 hengen dormissa. Pizza maksoi noin 2 euroa ja olut hieman yli euron. Harkapihvia paasisi syomaan noin 10 euron hintaan. 30 euron paivabudjetti tulee luultavasti pitamaan, ellei tee isoja hankintoja. Kieliongelmia ei hirvittavasti ole ollut. Hostellissa henkilokunta osaa englantia ja muuten olen tullut espanjallani ymmarretyksi. Ja ymmartanyt mita minulle on sanottu. Ainakin viimeistaan kolmannella kertaa.

Paivan toinen vastoinkayminen koettiin kun olimme syomassa pizzaa. Jotenkin ihmeesti pizza, jossa oli taytteena pelkkaa juustoa onnistui lohkaisemaan palan paikasta hampaassani. Onneksi se ei ole kipea, mutta kieli hankaa ikavasti hampaan teravaan reunaan. Koska Buenos Aires taitaa olla paikka, josta helpoiten loytaa lansimaisella tasolla olevaa hammaslaakaripalvelua, taitaa olla viisainta kayda korjauttamassa hammas huomenna tai ylihuomenna. Saa nahda miten hammaslaakarisanaston opetteleminen espanjaksi onnistuu... Tuleepa matkavakuutukselle ainakin jotain kayttoa.

Kello lahestyy nyt puoli yhdeksaa ja ulkona on edelleen valoisaa. Saa nahda onko taalla kuten Suomessa, jossa kesalla ei tule ollenkaan pimea.

And so it begins...

Hieman yli tunnin kuluttua nousen junaan ja matka alkaa. Ensimmäinen etappi on tietysti Helsinki-Vantaan lentokenttä, josta British Airways kuljettaa meidät Lontoon ja Sao Paolon kautta Buenos Airesiin. Kun kelloni seuraavan kerran näyttää 10.55 minun pitäisi olla siis jo toisella puolelle maapalloa.

Matkatavarat on pakattu ja kaikki juoksevat asiat järjestelty. Lisäksi Etelä-Amerikka vaatii muutamia erikoisjärjestelyitä, joihin kuuluvat mm. pankkikortin päivänostorajan rajoittaminen, salataskun ompelu housuihin ja ns. feikkilompakon varusteleminen. Feikkilompakon on siis tarkoitus toimia taskuvarkaus/ryöstötilanteessa lompakkona, jonka luopuminen ei niin kauheasti kirpaise, mutta jossa vaikuttaa kuitenkin jotain saalistakin olevan. Feikkilompakkoni sisältää tällä kertaa yhden 10 euron, 2 yhden dollarin ja pari 1o rupian seteliä (joiden arvo siis vähän alle 20 senttiä/seteli). Lisäksi lompakosta löytyy Ykkösbonus-kortti (joka mielestäni hieman muistuttaa pankkikorttia) ja pari muuta turhaa korttia. Toinen erikoisjärjestely on tietysti ollut espanjan opettelu. Suomalaisesta kirjakaupasta hankittu Espanol por favor -kuuntele ja opi espanjaa-kielikurssi on kuunneltu läpi usempaankin kertaan. Huomenna nähdään onko kurssista ollut mitään käytännön hyötyä.

Talouskriisi on ilmeisesti koskettanut myös Etelä-Amerikan maita ja ainakin ulkoministeriön matkailutiedotteen mukaan rikollisuus on viime aikoina selvästi lisääntynyt Buenos Airesissa. Uskoisin kuitenkin, että Argentiina edelleenkin kuuluu Etelä-Amerikan turvallisemmasta päästä oleviin maihin. Monet uhkaavat tilanteet voi helposti välttää omalla käyttäytymiselläänkin. Turvallisuustilanteen muutos tarkoittaa kuitenkin sitä, että silmät on pidettävä auki jo heti reissun alusta saakka.

Aikaero Buenos Airesin ja Helsingin välillä näyttää olevan ainoastaan 4 tuntia. Kun kello on täällä Suomessa nyt 11.09 on se BA:ssa 7.09. Nyt kello alkaa kuitenkin näyttää olevan niin paljon, että on aika tehdä vielä viimeiset tarkastuksen matkavarustukseen ja sen jälkeen lähteä kohti juna-asemaa. Toivottavasti olen osannut pakata mukaan juuri sen paidan, jota haluan 8 viikon kuluttua käyttää Andeilla...

Matkasuunnitelmia

Intia osoittautui näin jälkikäteen ajatellen yllättävänkin vaaralliselta paikalta. Eipä olisi arvannut, että Mumbaissa tehdään vain kuukauden kuluttua meidän reissustamme terrori-isku, joka suuntautuu nimenomaan turisteja kohtaan. Aiemmin väkivaltaisuudet ovat rajoittuneet lähinnä ääri-islamistien ja -hindujen välille. Mumbai kuitenkin osoitti ettei kaikkeen voi aina varautua edes tarkastelemalla huolellisesti maan ulko- ja sisäpoliittista tilannetta. En usko, että isku oli kenenkään ennustettavissa pelkkiä tiedotusvälineitä seuraamalla.

Seuraava reissu on kuitenkin jo hieman yli viikon päässä ja matkasuunnitelma alkaa hahmottua. Lennot on hankittu jo aikaa sitten ja lähdön hetki koittaa 28.1. Helsinki-Vantaalta klo. 17.10. Lento kestää peräti noin 21 tuntia ja perillä Buenos Airesissa olemme vasta 29.1. klo. 10.35. Konetta vaihdamme Lontoossa ja Sao Paõlossa on ilmeisesti myös välilasku. Paluulento lähtee samasta paikasta 9.4. klo. 12.15. Aikaa reissulle on siis 71 vuorokautta, josta osa kuitekin kuluu jo lentomatkaan.

Alustava reittisuunnitelma on seuraava: Buenos Aires->Uruguay->Mendoza->Santiago de Chile->Valparaiso->San Pedro De Atacama->Salar de Uyunin aavikkokierros->Potosi (Bolivia)->La Paz->Copacobana->Cuzco->joko jokin viidakkokohde tai sitten Lima tai lento takaisin Buenos Airesiin.

Suurin osa matkalla tarvittavista varusteista on jo hankittu aiempia reissuja varten. Ainoastaan lääkelaukku kaipaa vielä hieman täydennystä. Lisäksi tällä kertaa vaaditaan myös keltakuumerokote, joka onkin ainoa rokotus, joka pitää virallisesti pystyä todistamaan. Ensimmäinen majapaikkakin Buenos Airesista on jo varattu. Lime Housessa olisi tarkoitus viettää ensimmäiset 4 yötä 6 hengen dormissa aikaeroon ja vieraaseen kieleen totutellen.

Kuvia loppureissulta

Loppumatkakin meni hyvin. Heräsimme hyvissä ajoin ja hotellin portsari herätti vakiotaksikuskin, joka välillä ratissa nuokkuen kyyditti meidät lentokentälle. Kentällä tuli kulutettua loput rupiat mm. noin 20 kertaa muuta Intiaa kallimpaan masala-teehen ja suklaakakkuun, jonka ei olisi toivonut olevan enää yhtään makeampi. Lento lähti lähes ajallaan ja takaisin Suomeen saavuttiin noin 8 tuntia myöhemmin.

Nyt olen edelleen täällä Helsingissä, sillä tänä iltana Tavastialla soittaa Spiritualized, jonka aion mennä katsomaan. Huomenna suuntaan todennäköisesti kohti Tamperetta ja maanantaina alkaa sitten työt ja arki. Uskoisin kuitenkin, että reissusta kerätyillä voimilla jaksan helposti tammikuun loppuun saakka, jolloin seuraava ulkomaanreissu on tiedossa. Seuraavaksi niitä kuvia sitten:

Pink Floyd-hotellimme puoleensa vetävä julkisivu Pushkarissa

Bussipysäkki Ajmerissa. Nämä yksityisten bussifirmojen pysäkit eivät olleet mitään erityisen miellyttäviä paikkoja odotella bussia pimeällä

Udaipurin majapaikkamme ovesta tuli jostain syystä vankilan selli mieleen

Katunäkymä Udaipurissa

Mika pukeutuneena paikalliseen paitaan ja housuihin. Aika merirosvo-look

Palatsi, jossa osa James Bond Octopussysta oli kuvattu

Yönäkymä järven rannalla Udaipurista

Hindujen uudenvuoden juhlintaa Udaipurissa

Palatsi Udaipurissa

City Palacen puutarhassa

Intialaista savannia bussin ikkunasta nähtynä

Majapaikkanamme toiminut entinen Sao Tomen kirkko Diussa

Intialaisen suurmiehen patsas

Mika Arabianmeren suolaisessa syleilyssä

Diun linnoituksessa pääsimme maistamaan julkisuutta

Minä Diun autioilla rannoilla

Saaren toisessa päässä sijainnut kalastajakylä

Mahtavia kosteikkomaisemia saaren länsipuolella

Auringonlasku autiolla biitsillä

Luolia hämmästelemässä

Vakioravintolamme La Dolce Vitan omistajien koiranpentu

Ahdas double sleeperimme. 21 tuntia matkaa edessä

Intialaiset suosivat ajoneuvoissaan kirkkaita värejä

Miettikää millainen vastustuskyky tuolla pienellä possulla on oltava. Itse en tuohon lammikkoon koskisi edes pitkällä tikulla

Intialaista rakentamista Mumbaissa

Mumbain savusumu aamunkoitteessa. Etualalla slummia

Brittien rakentama rautatieasema Mumbaissa on nykyään koko Aasian vilkkain juna-asema

Viimeista iltaa Mumbaissa

Nyt on 21 tunnin bussimatka takana. Ihmeen kivuttomasti se meni, vaikka pitka olikin. Talla kertaa meidan kahden hengen makuutilamme oli koko reissun ahtain. Pituutta oli jalleen se totutut noin 160 cm, mutta talla kertaa leveyttakin oli paljon normaalia vahemman. Ehka noin metri. Koko matkan ajan saimme siis nauttia toistemme laheisesta seurasta. Bussi oli myos myohassa Diussa, joten hetken aikaa meinasi jo epatoivo alkaa vaivata kun kukaan paikallisista ei puhunut englantia ja bussia ei nakynyt. Aiemmin bussit ovat aina lahteneet aikataulussa ja mielessa kavi jo kauhuskenaario siita, etta meidat on jatetty matkasta ja joudumme keksia vaihtoehtoisen reitin Mumbaihin ennen paluulentomme lahtoa.

Onneksi bussi tuli kuitenkin noin tunnin myohassa. Paahtavassa auringossa katselimme kun henkilokunta hinkkasi edellisten matkustajien oksennukset pois bussin kyljesta (jo matkalla Unaankin osa matkustajista oksensi ikkunoista ulos). Kun viimein paasimme tulikuumaan bussiin alkoi hiostava mateleminen kohti Unaa. Joka valissa pysahdyttiin ottamaan lisaa matkustajia. Emme uskaltaneet edes juoda kovinkaan paljoa, silla Intiassa ei vessataukoja pideta kovinkaan usein matkan aikana. Mitaan vessaa ei busseissa ole nakynyt. Matkalla naimme muuten myos laivojen "kierratyskeskuksen", jossa Finnjetkin romutettiin.

Onneksi tie Mumbaihin oli paremmassa kunnossa kuin olimme pelanneet ja parin tunnin matelun jalkeen paasimme kunnolla matkaan. Jos paiva meni palellessa niin yolla meinasi tulla kylma, silla jalleen kerran ikkunat vetivat kunnolla. Onneksi olimme jo osanneet varautua tahan ja meilla oli kasimatkatavaroissa riittavasti lampimia vaatteita. Mikalla (jonka vuoro oli talla kertaa nukkua "kaytavapaikalla") meinasi olla muutamaan otteeseen jannittavat hetken, silla talla kertaa makuuosastossamme ei ollut kaidetta kuin jalkopaassa ja alas oli pitkasti yli metrin pudotus. Yo meni kuitenkin hyvin ja aamun valjetessa huomasimme olevamme Mumbain esikaupunkialueilla.

Bussi jatti meidat noin kymmenen kilometrin paahan alueesta, josta olimme ajatelleet hotellin ottaa ja jalleen kerran vuorossa oli taksin hankkiminen ja etenkin hinnasta tinkaaminen. Paatimme ottaa talla kertaa hieman korkeatasoisemman majapaikan ja suuntasimme Fortin kaupunginosassa sijaitsevaan Welcome Hoteliin, jossa yo maksoi kahdelta 3200 rupiaa eli noin viitisenkymmenta euroa. Kyseessa on aivan luksuspaikka, jossa hintaan kuuluu mm. iltapaivatee, jonka kerrospalvelija kantaa huoneeseen. Paikassa on myos ilmastointi ja kaapeli-tv, josta on hetken aikaa tullut kummasteltua paikallisia musiikkivideoita ja Bollywood-elokuvia. Sanakaan emme tosin touhusta ymmarra. Paikan luksusstatusta ei tassa vaiheessa reissua haittaa edes vessasta tavattu ja tapettu torakka, joka muuten oli ensimmainen, jonka talla reissulla kohtasimme.

Viimeinen paiva on muilta osin kulunut loppuja matkamuistoja ja tuliaisia haaliessa seka Mani Bhavanissa eli Mahatma Gandhin entisessa asunnossa vieraillessa. Paikassa on nykyaan museo, jossa oli esilla mm. Gandhin Adolf Hitlerille lahettama kirje seka Gandhin elamasta kertova nayttely. Kavimme myos katsomassa Mumbain rautieasemaa, jonka sanotaan edustavan Britti-imperiumille samaa kuin Taj Mahalin Mughal-imperiumille. Kyseessa on valtava goottityylinen rakennus, joka kieltamtta oli hieno, mutta koska kyseessa on myos koko Aasian vilkkain juna-asema, ei sita ihmisvilinassa jaksanut kauaa ihmetella.

Seuraavaksi aiomme kayda viela tuhlaamassa loppuja rupioita ruokaan seka mahdollisesti reissuun viimeisiin oluisiin. Huomenna kello herattaa viidelta, joten kovin myohaan ei raaski valvoa. Takaisin Suomessa olemme hieman kahden jalkeen iltapaivalla, jos kaikki sujuu aikataulun mukaisesti. Loppusanat lainaan Mikalta: "Jos Intiaa ei naiden kolmen viikon aikana ole tullut nahtya liikaa niin ainakin tarpeeksi". Kyseessa tosin on niin suuri maa, etta paljon nahtavaa jaa viela mahdollisille seuraavillekin reissuille, mutta ei tassa maassa toisaalta paljoa pidempaan kerralla jaksa viettaa. Tai sitten pitaa valilla menna pienenpiin paikkoihin rauhoittumaan. Nyt kuitenkin on ihan mukava palata valilla takaisin Suomeenkin ihmettelemaan millainen hyvinvointivaltio sinne onkaan saatu rakennettua. Toivottavasti se myos sailytetaan.

Diu-fiiliksia

Ehdinpa tulla taalla viela kerran blogia paivittamaan (samalla tiedoksi, etta Mika jai majapaikkaamme suihkuun ja pakkailemaan eli silta suunnalta ei sen vuoksi tule tanaan todennakoisesti paivityksia blogiin). Tama paiva ollaan taas huristeltu skoottereilla ympari saarta. Eilenhan ehdimme kiertaa jo koko taman hieman yli kymmenkilometrisen saaren kahteen kertaan pienen suunnitusvirheen seurauksena. Aluksi kavimme syomassa vakio aamiaspaikassamme (tai varmaan se on enemmankin brunssi minka syomme, silla tapaamme syoda sen noin kahdentoista ja yhden valilla ja sen lisaksi syomme vain illalla suuremman aterian). Paikka sijaitsee ihan sairaalaksi muutetun kirkon vieressa ja sita pitaa mukavan oloinen nuoripari. La Dolce Vita on taman vakiomestamme nimi ja omistajilla on myos pieni valkoinen koira, joka on ilmeisesti viela pentu, silla sen verran leikkisa se ainakin on. Omistajien kanssa meilla ei montaa sanaa yhteista kielta ole, mutta tilaukset ollaan saatu aina hoidettua ja ruoka on ollut mahtavaa. Vakioateriamme koostuu juustoleivasta, jonka valissa on siis luonnollisesti juustoa, mutta ilmeisesti myos sokeria ja pippuria. Aivan mahtava yhdistelma. Lisaksi paikasta saa loistavaa chaita eli masala-mausteella maustettua teeta, joka tarjoillaan hyvin rasvaisen maidon kera. Taman me molemmat olemme julistaneet Intian parhaaksi juomaksi.

Kavimme katsomassa myos luolia, jotka olivat yllattavankin hienoja. Saari kostuu ilmeisesti jostain tuliperaisesta kivesta ja taman vuoksi vesi on ilmeisesti kaivertanut heikompiin kohtiin jyrkkareunaisia luolia ja niiden kattoon viela aukkoja, joista liaanit roikkuvat alas. Paikalliset turistit leikkivat nailla sitten tarzania ja mekin innostuimme tekemaan samaa hieman myohemmin. Paivan kuumimman hetken vietimme taas saaren parhaalla rannalla, jossa on aivan mahtavat allot. Olimme lahes ainoat ihmiset koko kilometrien pituisella rannalla. Hiekan seasta loytyi myos hienoja simpukan ja kotilon kuoria ja olivatpa aallot huuhtoneet rantaan kokonaisen kookaspahkinankin, joka avatessa sihahti kuin limsapullo. Emme kuitenkaan tohtineet juoda sisaltoa.

Takaisin oli sitten taas aivan mahtava viiletta tukka hulmuten omalla vuokramopedilla. Ilman niita tassa helteessa emme olisi kylla jaksaneet mihinkaan lahtea. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseenkin tottui yllattavan helposti. Tosin liikenne on vain nimellisesti vasemmanpuoleista. Oikeasti ihmiset ajavat siina mihin oma ajoneuvo parhaiten mahtuu. Tama patee etenkin mopojen ja moottoripyorien osalta. Huolestuineilla lukijoille rauhoitukseksi kerrottakoon, etta meidan ajelumme on aika lailla ajettu. Huomenna vain palautemme menopelit vuokrafirmaan, joka sattuu olemaan sopivasti melkein vastapaata bussipysakkia, josta bussimme lahtee huomenna kohti Mumbaita.

Kaikenkaikkiaan Diu on ollut mahtava paikka rentoutua kiireisen alkureissun jalkeen. Ihmiset ovat taalla olleet todella ystavallisia ja hermo ei ole meinannut menna ollenkaan. Rannat eivat vakiobiitsiamme lukuunottamatta ole ihan taydellisia, mutta uimaan takuulla mahtuu.Ruoka ja juoma ovat todella halpoja. Ravintolassa syo helposti 200 rupialla eli alle neljalla eurolla. Olut maksaa 40-50 rupiaa 650 ml pullo eli alle euron. Majoitus hoitui meille 800 rupian hintaan yolta eli ehka noin 7 euroa/hlo/yo. Nyt on kuitenkin paikallisten lomakausi, joten hinnat ovat normaalia hieman korkeammat. 20 euron paivabudjetista on jaanyt rahaa saastoonkin kallista Mumbaita varten. Nyt lahden kohti Georgen porisevia patoja ja hiillostettuja kaloja. Toivottavasti tanaankin on tarjolla kalmari-makaroni-pataa, joka viimeksi oli aivan loistavaa.