Olemme jalleen Montevideossa. Talla kertaa Tres Cruzes-bussiasemalle, jossa 7 tunnin odotuksesta on viela noin 3 tuntia jaljella. Onneksi taalla paasee kayttamaan nettia ja rinkatkin sai jattaa sailytykseen halvalla. Pari tuntia meni nopeasti puistossa kirjaa lukiessa. Bussimme kohti Argentiinaa ja Rosariota lahtee klo 18.00 illalla ja on perilla jo noin klo. 3 aikaan aamuyolla. Ei mikaan taydellinen aika saapua suurkaupunkiin Argentiinassa, mutta olemme jo varanneet hostellin tuoksi yoksi ja tarkoitus on ajaa taksilla suoraan hostellille. Onneksi tuli saastettya jonkin verran Argentiinan pesoja...
Punta del Diablo ei enaa ollut aivan niin pieni ja hiljainen kalastajakyla kuin Lonely Planet antoi ymmartaa. Paikasta on selvasti kehittymassa isompi rantalomakohde ja alkuperaisen kalastajakylan lisaksi paikkaan on kohonnut useita identtisia loma-asuntoja. Me jouduimme harhailla jonkin aikaa ympariinsa, kunnes loysimme kohtuuhintaisen majapaikan, jossa oli tilaa. Majoituimme kaksikerroksiseen huoneistoon, josta oli nakoala merelle. Lisaksi huoneistossa oli hyvin antiikkinen jaakaappi ja kaasuliesi. Naapurissa majaili pari austaalialaista, joiden kanssa tulikin sitten istuttua iltaa pariinkin otteeseen. Vuokraa jouduimme maksaa paikasta 40 USD yolta. Muuten Punta del Diablossa ei paljoa rahaa sitten kulunutkaan kun ruuat pystyi paa-asiassa tekemaan itse ja baarissakin tuli kaytya vain ensimmaisena iltana.
Aallot olivat hurjat ja uimisesta sanan perinteisessa merkityksessa ei tullut mitaan. Paikka naytti olevan surffaajien suosiossa ja toinen aussinaapureistammekin kavi yhtena paivana surffaamassa. Oli toki eksoottinen kokemus kayda uimassa yli metrin korkeassa aallokossa. Aina valilla jokin iso aalta paiskasi uimarin rantahiekalle saakka. Paljoa muuta tekemista paikassa ei sitten ollutkaan. Illat tuli vietettya kuistilla istuen ja olutta austraalilaisten kanssa maistellen. Ensimmaisena iltana naapurimme tosin grillasivat. Uruguaylaiset selvasti nauttivat yli kaiken mate-teen juomisesta ja grillaamisesta. Kaupassa jokainen osti vahintaankin kilon lihaa ja pari litran pulloa olutta. Paikallinen grilli koostuu tulipesasta, jossa ensin poltetaan puut niin, etta ne hiillostuvat ja putoavat grillin pohjalle, josta hiilet sitten siirretaan matalalla olevan ritilan alle. Katevaa.
Uruguayssa kierratetaan lasipullot ja vakiokauppamme myyja jaksoi jatkuvasti valistaa minua siita, miten olutpulloista saa tosiaan 10 pesoa (eli noin 30 senttia) panttia kun ne palauttaa kauppaan. Ensimmaisena paivana joku englantia puhunut loytyi talle keskustelulle tulkiksi, mutta seuraavana paivana myyja yritti tiedustella minulta espanjaksi missa ihmeessa tyhjat pullot ovat. Yritin palikkaespanjallani selittaa, etta ne jaivat nyt asunnolle. Myyja ei tata kuitenkaan hyvaksynyt vaan yritti kovasti valistaa miten niista tosiaan saa sen pantin. Onneksi kolmantena paivana kaupassa oli eri myyja toissa (tosin sina paivana palautimme pullot). Espanjaa olen nyt saanut puhua myos puhelimessa. Eilen kaikki Montevideon hotellit ja hostellit, joiden respassa puhuttiin englantia olivat taynna ja sain puhelimessa meluisalla bussiasemalla sopia majoituksen espanjaksi. Kauan siina kesti, mutta lopulta tulin ymmarretyksi ja ymmarsin mita langan toisessakin paassa haluttiin.
Kaikenkaikkiin Punta del Diablo vaikutti mukavan rauhalliselta rantapaikalta, jonne hieman vaihtoehtoisempi porukka hakeutuu. Punta del Este on oikeampi paikka niille, jotka haluavat joko viettaa perhelomaa rannalla tai jotka etsivat trendikkaita yokerhoja. Punta del Diablon leppoisuuteenkin meinasi tosin ajoittain menna hermot kun hotdogin tekemiseen upposi puoli tuntia. Rannalla oli kuitenkin riittavasti tilaa jopa suomalaisen makuun (aivan vieri vieressa auringon ottaminen ei oikein innosta) ja hintataso oli halpa. Kalaruoka oli myos hyvaa kun sita kerran kokeilimme. Iltaisin keskustassa vaikutti myos olevan hyva meno ja Brasilian laheisyys kuului mm. siina, etta paikalliset kokoontuivat rannalle hakkaamaan eksoottisia rytmeja monenkokoisista rummuistaan. Myos Montevideo on ollut mukavan leppoisa ja rauhallinen kaupunki ja kaikenkaikkiaan Uruguay vaikuttaa melko rennolta, turvalliselta ja helpolta matkustusmaalta. Seuraavaksi kuitenkin Argentiinaa ja Che Guevaran synnyinkaupunkia kohti.
Adios Uruguay!
3.2.2009
Montevideo
Lauttamatka oli yllattavan tylsa. Lautta muistutti ihan lentokoneen matkustamoa ja ulos ei paassyt. Rio Plata oli melko levea ja toiselta rannalta ei nahnyt toiselle. Vesi oli aivan ruskeaa. Siita tuskin voidaan kuitenkaan syyttaa ainoastaan suomalaista tehdasta Uruguayssa... Lautta vei meidat ainoastaan Colonia-nimiseen kaupunkiin, josta matka jatkui viela pari tuntia bussilla Montevideoon.
Perilla meita odotti pakahduttava helle. Koska meilla ei ollut paikallista rahaa, emmeka onnistuneet nopealla etsinnalla loytamaan bussiasemalta automaattia, paatimme nostaa rinkat selkaan ja lahtea talsimaan kohti keskustaa. Matkaan meni lopulta tunti, mutta onneksi loysimme matkalta myos toimivan pankkiautomaatin ja saimme rahavarojamme taydennettya Uruguayn pesoilla.
Hostelli loytyi helposti ja paasimme jalleen 6 hengen dormiin. Yo maksoi noin 15 e ja sisalsi aamupalan, joka tosin oli aika olematon: patonkia ja kahvia seka jotain hedelmaa, jonka luulen olevan papaija. Paikka oli kuitenkin paljon rauhallisempi kuin Buenos Airesin hostelli, jossa musiikki soi koko yon ja vaikeutti nukkumista. Viime yona nukkumista tosin vaikeutti kova ukkonen ja sade, joiden vuoksi herasin kesken todella oudon unen: olin Hjallis Harkimon kanssa vuorikiipeilemassa Alpeilla ja laskeuduimme alas vuorelta jotain todella vaikeaa reittia, joka loppui niin, etta jouduimme laskeutua johonkin suureen puuhun. Puusta laskeuduimme sitten viela pyykinkuivaustelineen paalle, koska puussa ei ollut oksia kovinkaan alhaalla. Kun paasimme pois pyykinkuivaustelineen paalta tuli paikalle poliisi, joka paatti antaa meille 60 euron sakon laittomasta pyykkitelineella kiipeilysta. Yritin protestoida, etta emme me telineella kiipeilleet vaan ainoastaan laskeuduimme alas. Tasta poliisi ei kuitenkaan leppynyt vaan antoi viela 5 euron lisasakon laittomasta pyykinkuivaustelineelta laskeutumisesta. Ihme uni...
Montevideo nayttaa huomattavasti enemman etela-amerikkalaiselta kaupungilta kuin Buenos Aires. Vanha kaupunki on meren ja joen ymparoima ja vetta nakyy siis kahdessa suunnassa. Montevideolaiset eivat ole yhta olevinaan kuin etelaiset naapurinsa ja koko kaupungissa on jotenkin rennonpi tunnelma. Hintataso on suurinpiirtein samaa kuin Buenos Airesissa. Myos ruoka on hyvin pitkalti samanlaista ja aukioloajat samantyyppiset. Ravintolat aukeavat vasta joskus kahdeksan jalkeen illalla. Uruguaissa ei kuitenkaan ole ihan samanlaista macho-kulttuuria kuin muualla Latinalaisessa Amerikassa ja vaikka paikalliset ovatkin ilmeisesti kovia juomaan ovat baaritappelut harvinaisia. Matea (eraanlaista teeta) taalla myos kuluu huomattavia maaria ja kadulla nakee todella usein ihmisia kantamassa mate-kuppia ja termospulloa mukanaan.
Osa vanhan kaupungin rakennuksista on melko ransistyneita ja naimme myos pari taysin hylattya isoa kerrostaloa lahella rantaa. Melko outoa, etta paakaupungissa on todella lahella keskustaa annettu talojen menna niin huonoon kuntoon, ettei niissa asuta. Muuten kaupunki nayttaa paikoitellen silta, milta voisin kuvitella esim. USAn kaupunkien nayttaneen joskus 80-luvun alussa. Aivan keskustassa on toki myos massiivisia hallintorakennuksia ja peililasilla pinnoitettuja pilvenpiirtajia.
Paikallinen olut on huomattavasti parempaa kuin Buenos Airesissa ja suosituimmat merkit taalla nayttavat olevan Pilsen ja Patricia. joisa ensinmainittu on parempaa. Olutta taalla ostetaan useimmiten litran pulloissa, josta sitten kaadetaan myos kaverille. Litra maksaa noin kolmisen euroa baarissa.
Meilla on suunnitelmana jattaa Montevideo taakse jo huomenna ja suunnata kohti Punta del Diabloa, joka on pieni kalastajakyla meren rannalla noin 4,5 tunnin bussimatkan paassa. Paikasta loytyy hyvin niukasti infoa opaskirjoista, mutta ilmeisesti kyseessa on muutaman sadan ihmisen kalastajakyla, joka on taydellinen vastakohta Punta del Esten turistirysille, jonne argentiinalaiset loma-aikanaan suuntaavat. Tarkoitus olisi viettaa ainakin pari-kolme paivaa meren rannalla rentoutuen ja palata sitten Montevideoon, josta matkan on tarkoitus jatkua takaisin Argentiinaan mahdollisesti Che Guevaran synnyinkaupunkiin Rosarioon.
Perilla meita odotti pakahduttava helle. Koska meilla ei ollut paikallista rahaa, emmeka onnistuneet nopealla etsinnalla loytamaan bussiasemalta automaattia, paatimme nostaa rinkat selkaan ja lahtea talsimaan kohti keskustaa. Matkaan meni lopulta tunti, mutta onneksi loysimme matkalta myos toimivan pankkiautomaatin ja saimme rahavarojamme taydennettya Uruguayn pesoilla.
Hostelli loytyi helposti ja paasimme jalleen 6 hengen dormiin. Yo maksoi noin 15 e ja sisalsi aamupalan, joka tosin oli aika olematon: patonkia ja kahvia seka jotain hedelmaa, jonka luulen olevan papaija. Paikka oli kuitenkin paljon rauhallisempi kuin Buenos Airesin hostelli, jossa musiikki soi koko yon ja vaikeutti nukkumista. Viime yona nukkumista tosin vaikeutti kova ukkonen ja sade, joiden vuoksi herasin kesken todella oudon unen: olin Hjallis Harkimon kanssa vuorikiipeilemassa Alpeilla ja laskeuduimme alas vuorelta jotain todella vaikeaa reittia, joka loppui niin, etta jouduimme laskeutua johonkin suureen puuhun. Puusta laskeuduimme sitten viela pyykinkuivaustelineen paalle, koska puussa ei ollut oksia kovinkaan alhaalla. Kun paasimme pois pyykinkuivaustelineen paalta tuli paikalle poliisi, joka paatti antaa meille 60 euron sakon laittomasta pyykkitelineella kiipeilysta. Yritin protestoida, etta emme me telineella kiipeilleet vaan ainoastaan laskeuduimme alas. Tasta poliisi ei kuitenkaan leppynyt vaan antoi viela 5 euron lisasakon laittomasta pyykinkuivaustelineelta laskeutumisesta. Ihme uni...
Montevideo nayttaa huomattavasti enemman etela-amerikkalaiselta kaupungilta kuin Buenos Aires. Vanha kaupunki on meren ja joen ymparoima ja vetta nakyy siis kahdessa suunnassa. Montevideolaiset eivat ole yhta olevinaan kuin etelaiset naapurinsa ja koko kaupungissa on jotenkin rennonpi tunnelma. Hintataso on suurinpiirtein samaa kuin Buenos Airesissa. Myos ruoka on hyvin pitkalti samanlaista ja aukioloajat samantyyppiset. Ravintolat aukeavat vasta joskus kahdeksan jalkeen illalla. Uruguaissa ei kuitenkaan ole ihan samanlaista macho-kulttuuria kuin muualla Latinalaisessa Amerikassa ja vaikka paikalliset ovatkin ilmeisesti kovia juomaan ovat baaritappelut harvinaisia. Matea (eraanlaista teeta) taalla myos kuluu huomattavia maaria ja kadulla nakee todella usein ihmisia kantamassa mate-kuppia ja termospulloa mukanaan.
Osa vanhan kaupungin rakennuksista on melko ransistyneita ja naimme myos pari taysin hylattya isoa kerrostaloa lahella rantaa. Melko outoa, etta paakaupungissa on todella lahella keskustaa annettu talojen menna niin huonoon kuntoon, ettei niissa asuta. Muuten kaupunki nayttaa paikoitellen silta, milta voisin kuvitella esim. USAn kaupunkien nayttaneen joskus 80-luvun alussa. Aivan keskustassa on toki myos massiivisia hallintorakennuksia ja peililasilla pinnoitettuja pilvenpiirtajia.
Paikallinen olut on huomattavasti parempaa kuin Buenos Airesissa ja suosituimmat merkit taalla nayttavat olevan Pilsen ja Patricia. joisa ensinmainittu on parempaa. Olutta taalla ostetaan useimmiten litran pulloissa, josta sitten kaadetaan myos kaverille. Litra maksaa noin kolmisen euroa baarissa.
Meilla on suunnitelmana jattaa Montevideo taakse jo huomenna ja suunnata kohti Punta del Diabloa, joka on pieni kalastajakyla meren rannalla noin 4,5 tunnin bussimatkan paassa. Paikasta loytyy hyvin niukasti infoa opaskirjoista, mutta ilmeisesti kyseessa on muutaman sadan ihmisen kalastajakyla, joka on taydellinen vastakohta Punta del Esten turistirysille, jonne argentiinalaiset loma-aikanaan suuntaavat. Tarkoitus olisi viettaa ainakin pari-kolme paivaa meren rannalla rentoutuen ja palata sitten Montevideoon, josta matkan on tarkoitus jatkua takaisin Argentiinaan mahdollisesti Che Guevaran synnyinkaupunkiin Rosarioon.
2.2.2009
Ajatuksia Buenos Airesista
Tanaan jatamme Buenos Airesin taakse ja suuntaamme ensin lautalla ja sitten bussilla kohti Uruguayn paakaupunkia Montevideota. On siis tullut aikaa tehda yhteenveto kaupungista:
Useampaankin otteeseen olen unohtanut olevani lahes maapallon toisella puolella. Ainakin keskustan alue nayttaa ihan silta kuin oltaisiin Espanjassa. Ihmiset satsaavat taalla ulkonakoon ja pukeutumiseen. Puolet vastaantulijoista nayttavat joltain julkkiksilta isoine aurinkolaseineen ja loppuunasti mietittyine asukokonaisuuksineen. Converset nayttavat taalla myos nauttivan suurta suosiota.
Buenos Airesin asukkaat eli portenot ovat lisaksi hyvin tietoisia itsestaan ja omasta paremmuudestaan muihin etela-amerikkalaisiin verrattuna. Argentiina ei toki kuulu mihinkaan kolmannen maailman valtiohin vaan on osa Eurooppaa tai niin taalla ainakin tunnutaan ajattelevan. Eilen ravintolassa istuessa tuli mieleen kysya osaako tarjoilijamme lainkaan hymyilla. Toisaalta olemme kylla saaneet myos ystavallista palvelua eli aika pitkalti se paikasta riippuu.
Julkinen liikenne taalla on selkeaa ja helppoa kayttaa. Metrot kulkevat melko kattavasti ja maksavat 1,1 Argentiinan pesoa eli jotain 25 senttia/matka. Bussit ovat aavistuksen kalliimpia ja maksavat 1,2 pesoa/matka. Busseissa lukee selvasti mita reittia ne ajavat ja olinkin hammastynyt kuinka helppo niitakin on kayttaa. Bussit ovat lisaksi melko uusia ja hyvakuntoisia, mutta metrossa on edelleen kaytossa myos vanhempia puisia vaunuja, joiden seinat tuntuvat kallistuvan joka mutkassa.
Saa on taalla ollut paa-asiassa aurinkoinen ja lammin. Otsonikerros vaan taitaa taalla olla viela Suomeakin ohuempi ja poltinkin niskani jo tassa yhtena paivana. Olisi pitanyt laittaa sita aurinkorasvaa, vaikka en yleensa palakaan ellen ota aurinko ilman paitaa. Loppuun viela ohje ulkomaille matkaaville: alkaa missaan ikina ostako puhelinkorttia, jolla voi soittaa julkisista puhelimista. Olen sellaisen ostanut jo useammassakin maassa ja missaan en ikina ole sita saanut toimimaan. Taalla homman pitaisi toimia niin, etta ensin nappaillaan puhelimeen joku numero, jonne soitettua pitaa syottaa tajuttoman pitka koodi, joka loytyy puhelinkortista sellaisen assa-arpa raaputuspinnan alta. Sitten nappaillaan se numero, minne halutaan soittaa. En kuitenkaan ole onnistunut kuin kerran soittamaan sinne, minne halusin. Eilen oli tosin ilmeisesti jokin "vain hatapuhelut"-paiva tai jotain. Mihinkaan ei kuitenkaan voinut soittaa ja ihmiset katsoivat kummissaan kun yritin puhelinta kayttaa. Muutenkin koko kaupunki tuntui olevan suurinta osaa ravintoloista ja kioskeista myoten kiinni sunnuntaina.
Seuraavaksi kuitenkin kohti lauttaterminaalia ja Rio de la Plataa. Jos kaikki menee odotusten mukaan olemme illalla Montevideossa, jossa olisi tarkoitus viettaa pari yota ja suunnata sitten kohti rannikkoa ja Punta del Diabloa.
Useampaankin otteeseen olen unohtanut olevani lahes maapallon toisella puolella. Ainakin keskustan alue nayttaa ihan silta kuin oltaisiin Espanjassa. Ihmiset satsaavat taalla ulkonakoon ja pukeutumiseen. Puolet vastaantulijoista nayttavat joltain julkkiksilta isoine aurinkolaseineen ja loppuunasti mietittyine asukokonaisuuksineen. Converset nayttavat taalla myos nauttivan suurta suosiota.
Buenos Airesin asukkaat eli portenot ovat lisaksi hyvin tietoisia itsestaan ja omasta paremmuudestaan muihin etela-amerikkalaisiin verrattuna. Argentiina ei toki kuulu mihinkaan kolmannen maailman valtiohin vaan on osa Eurooppaa tai niin taalla ainakin tunnutaan ajattelevan. Eilen ravintolassa istuessa tuli mieleen kysya osaako tarjoilijamme lainkaan hymyilla. Toisaalta olemme kylla saaneet myos ystavallista palvelua eli aika pitkalti se paikasta riippuu.
Julkinen liikenne taalla on selkeaa ja helppoa kayttaa. Metrot kulkevat melko kattavasti ja maksavat 1,1 Argentiinan pesoa eli jotain 25 senttia/matka. Bussit ovat aavistuksen kalliimpia ja maksavat 1,2 pesoa/matka. Busseissa lukee selvasti mita reittia ne ajavat ja olinkin hammastynyt kuinka helppo niitakin on kayttaa. Bussit ovat lisaksi melko uusia ja hyvakuntoisia, mutta metrossa on edelleen kaytossa myos vanhempia puisia vaunuja, joiden seinat tuntuvat kallistuvan joka mutkassa.
Saa on taalla ollut paa-asiassa aurinkoinen ja lammin. Otsonikerros vaan taitaa taalla olla viela Suomeakin ohuempi ja poltinkin niskani jo tassa yhtena paivana. Olisi pitanyt laittaa sita aurinkorasvaa, vaikka en yleensa palakaan ellen ota aurinko ilman paitaa. Loppuun viela ohje ulkomaille matkaaville: alkaa missaan ikina ostako puhelinkorttia, jolla voi soittaa julkisista puhelimista. Olen sellaisen ostanut jo useammassakin maassa ja missaan en ikina ole sita saanut toimimaan. Taalla homman pitaisi toimia niin, etta ensin nappaillaan puhelimeen joku numero, jonne soitettua pitaa syottaa tajuttoman pitka koodi, joka loytyy puhelinkortista sellaisen assa-arpa raaputuspinnan alta. Sitten nappaillaan se numero, minne halutaan soittaa. En kuitenkaan ole onnistunut kuin kerran soittamaan sinne, minne halusin. Eilen oli tosin ilmeisesti jokin "vain hatapuhelut"-paiva tai jotain. Mihinkaan ei kuitenkaan voinut soittaa ja ihmiset katsoivat kummissaan kun yritin puhelinta kayttaa. Muutenkin koko kaupunki tuntui olevan suurinta osaa ravintoloista ja kioskeista myoten kiinni sunnuntaina.
Seuraavaksi kuitenkin kohti lauttaterminaalia ja Rio de la Plataa. Jos kaikki menee odotusten mukaan olemme illalla Montevideossa, jossa olisi tarkoitus viettaa pari yota ja suunnata sitten kohti rannikkoa ja Punta del Diabloa.
31.1.2009
Pihvia ja nahtavyyksia
Buenos Aires ei todellakaan vaikuta niin pelottavalta paikalta kuin ulkoministerion matkailutiedote antaa ymmartaa. Mitaan vahaakaan uhkaavaa tilannetta ei ole tullut vastaan, vaikka olemme kavelleet keskustan alueella pimean aikaan ja asken kavimme La Bocassa, joka on hieman turvattomamman kaupunginosan maineessa. Tosin siella emme juuri turistialueilta poikenneet.
Eilen illalla tuli testattua argentiinalaista pihviravintolaa ja taytyy kylla sanoa, etta paikalliset osaavat pihveja paistaa. Pihvi pippurilla oli tosin hieman erilainen kuin odottaa saattoi. Pihvi oli hukutettu kastikkeeseen, jossa oli arviolta pari sataa mustapippuria. Kylla pippurillakin tulisuutta saadaan, kun niita kunnolla vaan kastikkeeseen lisataan. Hyvaa oli joka tapauksessa ja samalla tuli myos maistettua mendozalaista punaviinia. Kavimme nauttimassa pihvit San Telmon kaupunginosassa, jota pidetaan myos tangon kotina. Argentiinalaisuudessa tuntuu olevan jotain samaa kuin suomalaisuudessa, silla tangonhan suomalaiset ovat lahes omineet ja myos Argentiinan suurimmasta urheilusankarista Diego Maradonasta on loydettavissa jotain mattinykasmaisia piirteita...
Hammaslaakarikokemus oli loppujen lopuksi yllattavankin vaisu. Ajan varaus onnistui puhelimella (puhelinkortin kaytto ei sitten ollutkaan ihan niin yksinkertaista) ja hammaslaakari puhui englantia ja tasoitti vain hampaan teravaa reunaa niin, ettei kieleni enaa hinkkaa hampaaseen. Itse paikka ei ollut kokonaan lahtenyt irti ja sain ohjeeksi korjauttaa sen loppuun sitten Suomessa. Sen pitaisi noinkin kestaa loppureissun. Tasta operaatiosta hammaslaakari veloitti noin 20 euroa eli ei mitenkaan aivan hirvittavasti.
Aika on muuten mennyt paa-asiassa nahtavyyksia kierrellessa. Tanaan kavimme siis La Bocassa katsomassa varikkaasti maalattuja italialaiskorttelin taloja seka Boca Juniorsien kotistadionia, jossa mm. Maradona on uransa aloittanut. Aika masiivinen rakennelma stadioni kylla oli. Samalla reissulla tuli maistettua paikallista hodaria eli choripania, joka koostui metwurstin ja ryynimakkaran sekoitukselta nayttavasta makkarasta, joka oli halkaistun patongin valissa. Ihan hyvaa sekin. Aiemmin paivalla vierailimme Recolettan hautausmaalla, jonne on haudattu mm. Eva Peron. Hautausmaa koostui massiivisista katakombeista ja oli melko vaikuttavan nakoinen. Eilen kavimme tutkiskelemassa San Telmoa ensin paivanvalossa ja yritimme myos loytaa Kanadan hallituksen lahjoittamaa toteemipaalua Retiron juna-aseman lahelta. Valitettavasti toteemipaalu oli ilmeisesti poistettu. Reissusta ei jaanyt kateen muuta kuin sateenvarjo, joka oli pakko ostaa. Vetta tuli nimittain ajoittain melko rankasti. Onneksi tanaan on aurinko taas paistanut. Retiron juna-aseman ymparisto oli kylla melko surrealistisen nakoista seutua korkeine peililasiseinaisine pilvenpiirtajineen, loitohotelleineen, palmuineen ja valtavine marmorisine hallintorakennuksineen.
Hostellimme on muuten ihan mukava, mutta musiikki taalla soi lujaa lapi yon. Sana yoelama saa taalla taysin uuden merkityksen, silla bileet jatkuvat usein lapi koko yon ja yokerhoihin ei kuulemma kannata lahtea ennen puolta kolmea yolla. Jopa baarit ovat auki ilmeisesti kuuteen. Kuitenkaan buenosairesilaiset eivat useinkaan juo paljoa alkoholia illan aikana ja ilmeisesti humalaista katsotaan taalla pahasti. Omakohtaisia kokemuksia minulla ei kuitenkaan paikallisesta baarikulttuurista juurikaan ole, silla aikaeron vuoksi ilta koitti eilenkin osaltani jo joskus yhdentoista aikaan. Meteli hostellin baarissa kuitenkin jatkui kirjaimellisesti aamuun asti (menin puoli kahdeksalta suihkuun ja viimeiset olivat viela hereilla).
Tanaan olisi tarkoitus yrittaa jaksaa hieman pidempaan pysytella hereilla ja taidankin nyt menna ottamaan paivaunet. Tanaan onkin tullut nahtya jo lahes kaikki etukateen mielenkiintoisilta vaikuttavat paikat, joten huomenna ei tarvitse kovinkaan suuria tehda. Maanantaina olisi sitten tarkoitus lahtea kohti Uruguayta, mikali saamme lauttaliput jarjestettya. Jos emme niin sitten taytyy lahtea jonnekin muualle. Talla reissulla emme aio liikaa etukateen suunnitella.
Eilen illalla tuli testattua argentiinalaista pihviravintolaa ja taytyy kylla sanoa, etta paikalliset osaavat pihveja paistaa. Pihvi pippurilla oli tosin hieman erilainen kuin odottaa saattoi. Pihvi oli hukutettu kastikkeeseen, jossa oli arviolta pari sataa mustapippuria. Kylla pippurillakin tulisuutta saadaan, kun niita kunnolla vaan kastikkeeseen lisataan. Hyvaa oli joka tapauksessa ja samalla tuli myos maistettua mendozalaista punaviinia. Kavimme nauttimassa pihvit San Telmon kaupunginosassa, jota pidetaan myos tangon kotina. Argentiinalaisuudessa tuntuu olevan jotain samaa kuin suomalaisuudessa, silla tangonhan suomalaiset ovat lahes omineet ja myos Argentiinan suurimmasta urheilusankarista Diego Maradonasta on loydettavissa jotain mattinykasmaisia piirteita...
Hammaslaakarikokemus oli loppujen lopuksi yllattavankin vaisu. Ajan varaus onnistui puhelimella (puhelinkortin kaytto ei sitten ollutkaan ihan niin yksinkertaista) ja hammaslaakari puhui englantia ja tasoitti vain hampaan teravaa reunaa niin, ettei kieleni enaa hinkkaa hampaaseen. Itse paikka ei ollut kokonaan lahtenyt irti ja sain ohjeeksi korjauttaa sen loppuun sitten Suomessa. Sen pitaisi noinkin kestaa loppureissun. Tasta operaatiosta hammaslaakari veloitti noin 20 euroa eli ei mitenkaan aivan hirvittavasti.
Aika on muuten mennyt paa-asiassa nahtavyyksia kierrellessa. Tanaan kavimme siis La Bocassa katsomassa varikkaasti maalattuja italialaiskorttelin taloja seka Boca Juniorsien kotistadionia, jossa mm. Maradona on uransa aloittanut. Aika masiivinen rakennelma stadioni kylla oli. Samalla reissulla tuli maistettua paikallista hodaria eli choripania, joka koostui metwurstin ja ryynimakkaran sekoitukselta nayttavasta makkarasta, joka oli halkaistun patongin valissa. Ihan hyvaa sekin. Aiemmin paivalla vierailimme Recolettan hautausmaalla, jonne on haudattu mm. Eva Peron. Hautausmaa koostui massiivisista katakombeista ja oli melko vaikuttavan nakoinen. Eilen kavimme tutkiskelemassa San Telmoa ensin paivanvalossa ja yritimme myos loytaa Kanadan hallituksen lahjoittamaa toteemipaalua Retiron juna-aseman lahelta. Valitettavasti toteemipaalu oli ilmeisesti poistettu. Reissusta ei jaanyt kateen muuta kuin sateenvarjo, joka oli pakko ostaa. Vetta tuli nimittain ajoittain melko rankasti. Onneksi tanaan on aurinko taas paistanut. Retiron juna-aseman ymparisto oli kylla melko surrealistisen nakoista seutua korkeine peililasiseinaisine pilvenpiirtajineen, loitohotelleineen, palmuineen ja valtavine marmorisine hallintorakennuksineen.
Hostellimme on muuten ihan mukava, mutta musiikki taalla soi lujaa lapi yon. Sana yoelama saa taalla taysin uuden merkityksen, silla bileet jatkuvat usein lapi koko yon ja yokerhoihin ei kuulemma kannata lahtea ennen puolta kolmea yolla. Jopa baarit ovat auki ilmeisesti kuuteen. Kuitenkaan buenosairesilaiset eivat useinkaan juo paljoa alkoholia illan aikana ja ilmeisesti humalaista katsotaan taalla pahasti. Omakohtaisia kokemuksia minulla ei kuitenkaan paikallisesta baarikulttuurista juurikaan ole, silla aikaeron vuoksi ilta koitti eilenkin osaltani jo joskus yhdentoista aikaan. Meteli hostellin baarissa kuitenkin jatkui kirjaimellisesti aamuun asti (menin puoli kahdeksalta suihkuun ja viimeiset olivat viela hereilla).
Tanaan olisi tarkoitus yrittaa jaksaa hieman pidempaan pysytella hereilla ja taidankin nyt menna ottamaan paivaunet. Tanaan onkin tullut nahtya jo lahes kaikki etukateen mielenkiintoisilta vaikuttavat paikat, joten huomenna ei tarvitse kovinkaan suuria tehda. Maanantaina olisi sitten tarkoitus lahtea kohti Uruguayta, mikali saamme lauttaliput jarjestettya. Jos emme niin sitten taytyy lahtea jonnekin muualle. Talla reissulla emme aio liikaa etukateen suunnitella.
30.1.2009
Hola Buenos Aires
Nyt sita sitten ollaan taalla toisella puolella maapalloa. Lennot kestivat yhteensa noin 18 tuntia (Helsinki-Lontoo n. 3 h ja Lontoo-BA n. 15 h). Lisaksi kentalla odoteltiin Lontoossa melkein 4 tuntia. Takana on siis suurinpiirtein 22 tuntia matkustusta. Onneksi British Airwaysin koneesa jalkatilaa oli riittavasti, tarjoilu pelasi seka ruuan, etta juoman osalta ja lisaksi oli mahdollisuus seurata elokuvia. Sao Paoloa emme paasseet valilaskun aikana tarkkailemaan kuin ainoastaan koneen avoimesta ovesta. Ensivaikutelma siita oli kuitenkin aika sellainen kuin olinkin kuvitellut. Paljon punertavaa hiekkaa ja pienia taloja vuoren rinteessa.
Buenos Airesin lentokentalla jannitimme hetken sita ehtiko tavaran hukkaamisestaan kuuluisa British Airways siirtaa laukkumme jatkolennolle. Ehti. Ensimmainen pieni takaisku koettiin kun lentokentan pankkiautomaatti ei toiminut. Onneksi meilla oli kateista kohtuullisen runsaasti mukana ja vaihdoimme osan Argentiinan pesoihin, joilla saimme maksettua taksimatkan keskustaan ja 4 yota taalla Lime Hostellissa. Taksimatka ei ollut lainkaan niin hurja kuin olin pelannyt. Kuski ajoi rennosti ikkuna auki ja suurin osa matkasta oli hyvakuntoista moottoritieta. Ulkoisesti Buenos Airesista tuli mieleen lahinna Espanjan kaupungit. Barcelona ehka etupaassa. Hostelli on ihan asiallinen, mutta ehka aavistuksen kuluneen oloinen paikka. Kaikki tarvittava kuitenkin loytyy ja sijainti on hyva.
Hetken karttaa ihmeteltyamme paatimme jattaa arvotavarat hostelliin lukkojen taakse ja lahtea katsomaan kuinka hurja kaupunki Buenos Aires oikeastaan onkaan. Hostellista loytynyt matkailulehti jo meita valistikin, etta vaikka ulkomaalaisista medioista saa valilla kuvan, etta kaupunki vastaa Sudania, on taalla aivan turvallista liikkua kunhan ei kantele tuhannen dollarin kameraa olkapaalla tai lompakkoa takataskussa umpihumalassa. Meille ei ainakaan mitaan vahaakaan uhkaavaa parin tunnin kavelyn aikana sattunut. Ihmiset ovat taalla keskustassa keskimaarin paljon meita paremmin pukeutuneita ja osa puhuu kylla kannykkaankin kavellessaan. Toki olemme keskustassa alueella, jossa on paljon yritysten konttoreita ja pankkeja ja tilanne varmasti on aivan eri jossain laitakaupungilla.
Nahtavyyksista satuimme nakemaan Obeliskin, joka on kaupungin symboli. Lisaksi satuimme Plaza Mayorille, jossa sijaitsee vaaleanpunainen kaupungintalo (?). Sen pihalla oli myos jokin mielenosoitus menossa, mutta siihen emme lahemmin tutustuneet. Buenos Aires on ensivaikutelman perusteella hieman hammentava sekoitus moderneita peililasilla pinnoitettuja toimistorakennuksia ja klassisen ajan Kreikasta ja Roomasta vaikutteensa hakeneita hallintorakennuksia, kirkkoja, museoita jne.
Hintataso taalla on selvasti Suomea halvempi, mutta mikaan aivan ilmainen paikka tama ei toki ole. Taksimatka lentokentalta keskustaan (n. 35 km) maksoi hieman yli 20 euroa. Yo hostellissa on aika tasan 10 euroa 6 hengen dormissa. Pizza maksoi noin 2 euroa ja olut hieman yli euron. Harkapihvia paasisi syomaan noin 10 euron hintaan. 30 euron paivabudjetti tulee luultavasti pitamaan, ellei tee isoja hankintoja. Kieliongelmia ei hirvittavasti ole ollut. Hostellissa henkilokunta osaa englantia ja muuten olen tullut espanjallani ymmarretyksi. Ja ymmartanyt mita minulle on sanottu. Ainakin viimeistaan kolmannella kertaa.
Paivan toinen vastoinkayminen koettiin kun olimme syomassa pizzaa. Jotenkin ihmeesti pizza, jossa oli taytteena pelkkaa juustoa onnistui lohkaisemaan palan paikasta hampaassani. Onneksi se ei ole kipea, mutta kieli hankaa ikavasti hampaan teravaan reunaan. Koska Buenos Aires taitaa olla paikka, josta helpoiten loytaa lansimaisella tasolla olevaa hammaslaakaripalvelua, taitaa olla viisainta kayda korjauttamassa hammas huomenna tai ylihuomenna. Saa nahda miten hammaslaakarisanaston opetteleminen espanjaksi onnistuu... Tuleepa matkavakuutukselle ainakin jotain kayttoa.
Kello lahestyy nyt puoli yhdeksaa ja ulkona on edelleen valoisaa. Saa nahda onko taalla kuten Suomessa, jossa kesalla ei tule ollenkaan pimea.
Buenos Airesin lentokentalla jannitimme hetken sita ehtiko tavaran hukkaamisestaan kuuluisa British Airways siirtaa laukkumme jatkolennolle. Ehti. Ensimmainen pieni takaisku koettiin kun lentokentan pankkiautomaatti ei toiminut. Onneksi meilla oli kateista kohtuullisen runsaasti mukana ja vaihdoimme osan Argentiinan pesoihin, joilla saimme maksettua taksimatkan keskustaan ja 4 yota taalla Lime Hostellissa. Taksimatka ei ollut lainkaan niin hurja kuin olin pelannyt. Kuski ajoi rennosti ikkuna auki ja suurin osa matkasta oli hyvakuntoista moottoritieta. Ulkoisesti Buenos Airesista tuli mieleen lahinna Espanjan kaupungit. Barcelona ehka etupaassa. Hostelli on ihan asiallinen, mutta ehka aavistuksen kuluneen oloinen paikka. Kaikki tarvittava kuitenkin loytyy ja sijainti on hyva.
Hetken karttaa ihmeteltyamme paatimme jattaa arvotavarat hostelliin lukkojen taakse ja lahtea katsomaan kuinka hurja kaupunki Buenos Aires oikeastaan onkaan. Hostellista loytynyt matkailulehti jo meita valistikin, etta vaikka ulkomaalaisista medioista saa valilla kuvan, etta kaupunki vastaa Sudania, on taalla aivan turvallista liikkua kunhan ei kantele tuhannen dollarin kameraa olkapaalla tai lompakkoa takataskussa umpihumalassa. Meille ei ainakaan mitaan vahaakaan uhkaavaa parin tunnin kavelyn aikana sattunut. Ihmiset ovat taalla keskustassa keskimaarin paljon meita paremmin pukeutuneita ja osa puhuu kylla kannykkaankin kavellessaan. Toki olemme keskustassa alueella, jossa on paljon yritysten konttoreita ja pankkeja ja tilanne varmasti on aivan eri jossain laitakaupungilla.
Nahtavyyksista satuimme nakemaan Obeliskin, joka on kaupungin symboli. Lisaksi satuimme Plaza Mayorille, jossa sijaitsee vaaleanpunainen kaupungintalo (?). Sen pihalla oli myos jokin mielenosoitus menossa, mutta siihen emme lahemmin tutustuneet. Buenos Aires on ensivaikutelman perusteella hieman hammentava sekoitus moderneita peililasilla pinnoitettuja toimistorakennuksia ja klassisen ajan Kreikasta ja Roomasta vaikutteensa hakeneita hallintorakennuksia, kirkkoja, museoita jne.
Hintataso taalla on selvasti Suomea halvempi, mutta mikaan aivan ilmainen paikka tama ei toki ole. Taksimatka lentokentalta keskustaan (n. 35 km) maksoi hieman yli 20 euroa. Yo hostellissa on aika tasan 10 euroa 6 hengen dormissa. Pizza maksoi noin 2 euroa ja olut hieman yli euron. Harkapihvia paasisi syomaan noin 10 euron hintaan. 30 euron paivabudjetti tulee luultavasti pitamaan, ellei tee isoja hankintoja. Kieliongelmia ei hirvittavasti ole ollut. Hostellissa henkilokunta osaa englantia ja muuten olen tullut espanjallani ymmarretyksi. Ja ymmartanyt mita minulle on sanottu. Ainakin viimeistaan kolmannella kertaa.
Paivan toinen vastoinkayminen koettiin kun olimme syomassa pizzaa. Jotenkin ihmeesti pizza, jossa oli taytteena pelkkaa juustoa onnistui lohkaisemaan palan paikasta hampaassani. Onneksi se ei ole kipea, mutta kieli hankaa ikavasti hampaan teravaan reunaan. Koska Buenos Aires taitaa olla paikka, josta helpoiten loytaa lansimaisella tasolla olevaa hammaslaakaripalvelua, taitaa olla viisainta kayda korjauttamassa hammas huomenna tai ylihuomenna. Saa nahda miten hammaslaakarisanaston opetteleminen espanjaksi onnistuu... Tuleepa matkavakuutukselle ainakin jotain kayttoa.
Kello lahestyy nyt puoli yhdeksaa ja ulkona on edelleen valoisaa. Saa nahda onko taalla kuten Suomessa, jossa kesalla ei tule ollenkaan pimea.
28.1.2009
And so it begins...
Hieman yli tunnin kuluttua nousen junaan ja matka alkaa. Ensimmäinen etappi on tietysti Helsinki-Vantaan lentokenttä, josta British Airways kuljettaa meidät Lontoon ja Sao Paolon kautta Buenos Airesiin. Kun kelloni seuraavan kerran näyttää 10.55 minun pitäisi olla siis jo toisella puolelle maapalloa.
Matkatavarat on pakattu ja kaikki juoksevat asiat järjestelty. Lisäksi Etelä-Amerikka vaatii muutamia erikoisjärjestelyitä, joihin kuuluvat mm. pankkikortin päivänostorajan rajoittaminen, salataskun ompelu housuihin ja ns. feikkilompakon varusteleminen. Feikkilompakon on siis tarkoitus toimia taskuvarkaus/ryöstötilanteessa lompakkona, jonka luopuminen ei niin kauheasti kirpaise, mutta jossa vaikuttaa kuitenkin jotain saalistakin olevan. Feikkilompakkoni sisältää tällä kertaa yhden 10 euron, 2 yhden dollarin ja pari 1o rupian seteliä (joiden arvo siis vähän alle 20 senttiä/seteli). Lisäksi lompakosta löytyy Ykkösbonus-kortti (joka mielestäni hieman muistuttaa pankkikorttia) ja pari muuta turhaa korttia. Toinen erikoisjärjestely on tietysti ollut espanjan opettelu. Suomalaisesta kirjakaupasta hankittu Espanol por favor -kuuntele ja opi espanjaa-kielikurssi on kuunneltu läpi usempaankin kertaan. Huomenna nähdään onko kurssista ollut mitään käytännön hyötyä.
Talouskriisi on ilmeisesti koskettanut myös Etelä-Amerikan maita ja ainakin ulkoministeriön matkailutiedotteen mukaan rikollisuus on viime aikoina selvästi lisääntynyt Buenos Airesissa. Uskoisin kuitenkin, että Argentiina edelleenkin kuuluu Etelä-Amerikan turvallisemmasta päästä oleviin maihin. Monet uhkaavat tilanteet voi helposti välttää omalla käyttäytymiselläänkin. Turvallisuustilanteen muutos tarkoittaa kuitenkin sitä, että silmät on pidettävä auki jo heti reissun alusta saakka.
Aikaero Buenos Airesin ja Helsingin välillä näyttää olevan ainoastaan 4 tuntia. Kun kello on täällä Suomessa nyt 11.09 on se BA:ssa 7.09. Nyt kello alkaa kuitenkin näyttää olevan niin paljon, että on aika tehdä vielä viimeiset tarkastuksen matkavarustukseen ja sen jälkeen lähteä kohti juna-asemaa. Toivottavasti olen osannut pakata mukaan juuri sen paidan, jota haluan 8 viikon kuluttua käyttää Andeilla...
Matkatavarat on pakattu ja kaikki juoksevat asiat järjestelty. Lisäksi Etelä-Amerikka vaatii muutamia erikoisjärjestelyitä, joihin kuuluvat mm. pankkikortin päivänostorajan rajoittaminen, salataskun ompelu housuihin ja ns. feikkilompakon varusteleminen. Feikkilompakon on siis tarkoitus toimia taskuvarkaus/ryöstötilanteessa lompakkona, jonka luopuminen ei niin kauheasti kirpaise, mutta jossa vaikuttaa kuitenkin jotain saalistakin olevan. Feikkilompakkoni sisältää tällä kertaa yhden 10 euron, 2 yhden dollarin ja pari 1o rupian seteliä (joiden arvo siis vähän alle 20 senttiä/seteli). Lisäksi lompakosta löytyy Ykkösbonus-kortti (joka mielestäni hieman muistuttaa pankkikorttia) ja pari muuta turhaa korttia. Toinen erikoisjärjestely on tietysti ollut espanjan opettelu. Suomalaisesta kirjakaupasta hankittu Espanol por favor -kuuntele ja opi espanjaa-kielikurssi on kuunneltu läpi usempaankin kertaan. Huomenna nähdään onko kurssista ollut mitään käytännön hyötyä.
Talouskriisi on ilmeisesti koskettanut myös Etelä-Amerikan maita ja ainakin ulkoministeriön matkailutiedotteen mukaan rikollisuus on viime aikoina selvästi lisääntynyt Buenos Airesissa. Uskoisin kuitenkin, että Argentiina edelleenkin kuuluu Etelä-Amerikan turvallisemmasta päästä oleviin maihin. Monet uhkaavat tilanteet voi helposti välttää omalla käyttäytymiselläänkin. Turvallisuustilanteen muutos tarkoittaa kuitenkin sitä, että silmät on pidettävä auki jo heti reissun alusta saakka.
Aikaero Buenos Airesin ja Helsingin välillä näyttää olevan ainoastaan 4 tuntia. Kun kello on täällä Suomessa nyt 11.09 on se BA:ssa 7.09. Nyt kello alkaa kuitenkin näyttää olevan niin paljon, että on aika tehdä vielä viimeiset tarkastuksen matkavarustukseen ja sen jälkeen lähteä kohti juna-asemaa. Toivottavasti olen osannut pakata mukaan juuri sen paidan, jota haluan 8 viikon kuluttua käyttää Andeilla...
19.1.2009
Matkasuunnitelmia
Intia osoittautui näin jälkikäteen ajatellen yllättävänkin vaaralliselta paikalta. Eipä olisi arvannut, että Mumbaissa tehdään vain kuukauden kuluttua meidän reissustamme terrori-isku, joka suuntautuu nimenomaan turisteja kohtaan. Aiemmin väkivaltaisuudet ovat rajoittuneet lähinnä ääri-islamistien ja -hindujen välille. Mumbai kuitenkin osoitti ettei kaikkeen voi aina varautua edes tarkastelemalla huolellisesti maan ulko- ja sisäpoliittista tilannetta. En usko, että isku oli kenenkään ennustettavissa pelkkiä tiedotusvälineitä seuraamalla.
Seuraava reissu on kuitenkin jo hieman yli viikon päässä ja matkasuunnitelma alkaa hahmottua. Lennot on hankittu jo aikaa sitten ja lähdön hetki koittaa 28.1. Helsinki-Vantaalta klo. 17.10. Lento kestää peräti noin 21 tuntia ja perillä Buenos Airesissa olemme vasta 29.1. klo. 10.35. Konetta vaihdamme Lontoossa ja Sao Paõlossa on ilmeisesti myös välilasku. Paluulento lähtee samasta paikasta 9.4. klo. 12.15. Aikaa reissulle on siis 71 vuorokautta, josta osa kuitekin kuluu jo lentomatkaan.
Alustava reittisuunnitelma on seuraava: Buenos Aires->Uruguay->Mendoza->Santiago de Chile->Valparaiso->San Pedro De Atacama->Salar de Uyunin aavikkokierros->Potosi (Bolivia)->La Paz->Copacobana->Cuzco->joko jokin viidakkokohde tai sitten Lima tai lento takaisin Buenos Airesiin.
Suurin osa matkalla tarvittavista varusteista on jo hankittu aiempia reissuja varten. Ainoastaan lääkelaukku kaipaa vielä hieman täydennystä. Lisäksi tällä kertaa vaaditaan myös keltakuumerokote, joka onkin ainoa rokotus, joka pitää virallisesti pystyä todistamaan. Ensimmäinen majapaikkakin Buenos Airesista on jo varattu. Lime Housessa olisi tarkoitus viettää ensimmäiset 4 yötä 6 hengen dormissa aikaeroon ja vieraaseen kieleen totutellen.
Seuraava reissu on kuitenkin jo hieman yli viikon päässä ja matkasuunnitelma alkaa hahmottua. Lennot on hankittu jo aikaa sitten ja lähdön hetki koittaa 28.1. Helsinki-Vantaalta klo. 17.10. Lento kestää peräti noin 21 tuntia ja perillä Buenos Airesissa olemme vasta 29.1. klo. 10.35. Konetta vaihdamme Lontoossa ja Sao Paõlossa on ilmeisesti myös välilasku. Paluulento lähtee samasta paikasta 9.4. klo. 12.15. Aikaa reissulle on siis 71 vuorokautta, josta osa kuitekin kuluu jo lentomatkaan.
Alustava reittisuunnitelma on seuraava: Buenos Aires->Uruguay->Mendoza->Santiago de Chile->Valparaiso->San Pedro De Atacama->Salar de Uyunin aavikkokierros->Potosi (Bolivia)->La Paz->Copacobana->Cuzco->joko jokin viidakkokohde tai sitten Lima tai lento takaisin Buenos Airesiin.
Suurin osa matkalla tarvittavista varusteista on jo hankittu aiempia reissuja varten. Ainoastaan lääkelaukku kaipaa vielä hieman täydennystä. Lisäksi tällä kertaa vaaditaan myös keltakuumerokote, joka onkin ainoa rokotus, joka pitää virallisesti pystyä todistamaan. Ensimmäinen majapaikkakin Buenos Airesista on jo varattu. Lime Housessa olisi tarkoitus viettää ensimmäiset 4 yötä 6 hengen dormissa aikaeroon ja vieraaseen kieleen totutellen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)